Ihmisen täyttäessä pyöreitä kymmenvuosia on rempseiden juhlien ja maireiden kehupuheiden paikka. Sata vuotta suurmiehen syntymästä tietää postimerkkiä ja muistosymposiumia sankarin kotipitäjässä. Arki pysäytetään, juhlakalun luonne ja ura haarukoidaan herkkupaloina myötäsukaisesti selkään taputtaen. Toisen merkkipäivän hetkellä ei ole sopivaa haastaa riitaa.
Sama tasalukuhulluus on pureutunut tapaamme käsitellä historiaa. Vaikka tutkimuksen metodikirjat opastavat, miten sattumanvaraista on jaksottaa menneisyyttä tasavuosien mukaan, ylittävät pyöreät muistopäivät uutiskynnyksen siinä missä julkkisten syntymäpäivätkin. Tarjolla on houkuttelevat markkinat, joiden ympärillä liikkuu innokkaita siipimiehiä ja suuria seteleitä.
Viralliset muistojuhlat tuottavat usein korostetun nationalistishenkisiä sisältöjä, joilla kansalaisia integroidaan taas yhteisten symbolien ääreen. Resursseissa ei ole tapana nuukailla, kun kansakunta muistaa suuria kasvattejaan tahi menneisyydessä yhteisesti koettuja ankaria ponnistuksia. Esimerkiksi Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlallisuuksista jäi karnevaalitunnelmista huolimatta vahva kansallisylpeän pröystäilyn jälkimaku.
Onnistuneimmillaan tasalukumessut antavat sytykkeen elävälle debatille juhlinnan kohteen historiallisesta merkityksestä. Spesialisteilla on kerrankin otollinen tilaisuus tavoittaa näkemyksilleen alan friikkejä laajempi yleisö. Pari vuotta sitten Amerikan löytämisen 500-vuotisjuhlat loivat tahtomattaankin foorumin, jolle nousivat myös maanosan alkuperäisväestön oikeudet ja verinen historia. Valkoinen mies sai juhlia konkistadorejaan ristiriitaisin tuntein.
Suomessa on viime vuosina käyty talvi- ja jatkosota uudelleen 50 vuoden viiveellä. Ohjelmien ja muistelusten tarjonta on ollut siinä määrin runsasta, että historian harrastajillakin tuli kyllästymispiste vastaan jo ajat sitten. Plussan puolelle hössötyksestä jäi uusien sukupolvien tutustuminen tapahtumiin, jotka eivät enää automaattisesti siirry eteenpäin osana äidinmaitoa ja isän verenperintöä. Veteraanit saivat kaipaamaansa kunnioitusta. Myös sotatantereiden vainolaisen Neuvostoliiton samanaikainen kriisi, romahdus ja kuolema toivat uusia ulottuvuuksia tulkintoihin.
Vaikka toisen maailmansodan globaalinen 50-vuotisuusinta on viimein saatu päätökseen Hiroshiman atomipommia myöten, ei tasalukuhulluudelle näy loppua. Britanniassa otetaan jo hyvää vauhtia varaslähtöä sekä päättyvän vuosisadan että vuosituhannen juhlistamiseen.
BBC on työstänyt peräti 26-osaisen dokumenttisarjan 1900-luvusta, joka on ristitty vähän arveluttavasti ”Ihmisten vuosisadaksi” (People’s Century). On tietysti poliittisesti korrektia tarkastella menneitä tavallisten ihmisten näkökulmasta, miten kuka-tahansa-meistä sen kaiken koki. Politiikan kabinetit ja kenraalien esikunnat on painettu taka-alalle.
Nimi kuitenkin kantaa mukanaan teemaa. 1900-luku muovautuu kuin itsestään koherentiksi kokonaisuudeksi, jonka kuluessa matti meikäläiset ovat kulkeneet kohti vapautta ja vaurautta, oikeudenmukaisuutta ja onnea. Toisissa yhteyksissä 1900-lukua on kutsuttu myös keskitysleirien vuosisadaksi, mutta se ei taitaisi sopia jättiproduktion ja megajuhlien otsikoksi.
Mammuttisarjan ensimmäiseen osaan oli kammattu ympäri maailmaa satavuotiaita aikalaisia, jotka todistivat paitsi vuosisadan alun tunnelmista niin ennen muuta ihmisiän käsittämättömästä pituudesta. Ehkä television tehtävä ei olekaan analysoida tai selittää vaan tyytyä viihdyttämään, kuvittamaan luistavaa kertomusta. Mielenkiintoisinta antia katsojalle tarjosivat autenttiset filminpätkät elävien kuvien alkutaipaleelta vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelystä lähtien.
Oxfordin historianprofessori Felipe Fernández-Armesto panee pitkillä aikajänteillä surffailun vieläkin paremmaksi ja tekee 850-sivuisessa kirjassaan ”Millenium: A History of Our Last Thousand Years” selvää koko menneestä vuosituhannesta. Hän kuitenkin välttää juonenrakentamisen pakkointegraation ja loihtii vuosituhantisen kollaasin fragmenteista. Eurosentrisyys ja kapitalismin edistyskertomus sysätään marginaaliin, kun idän iättömät kulttuurit valtaavat keskiaukeaman.
Riittävän suurissa linjoissa pakkomielteemme pyöreisiin vuosikymmeniin muuttuu kovin absurdiksi.
Mikko Majander
Piirrokset Anssi Keränen
