Arkhimedes lojui kylvyssä ja – heureka! – teki merkittävän oivalluksen. Leonardo da Vinci kehitti ”lentokoneen”, Newton painovoimalain. Humanisti Lorenzo Valla osoitti, että keisari Konstantinuksen lahjakirje paavinistuimelle oli väärennös.
Kopernikuksen mielestä aurinko oli maailmankaikkeuden keskipiste. Charles Darwin tutki lajien syntyä Tyynellä valtamerellä ja sai kirkon vihat niskoilleen. Marie Curie löysi kaksi uutta alkuainetta, poloniumin ja radiumin.
Koska tieteen maailmassa edelleen riittää heurekoitavaa, Ylioppilaslehti kysyi Helsingin yliopiston eri alojen professoreilta, mikä olisi heille kaikkein kiehtovin tutkimusongelma ratkaistavaksi. Kysymys oli muotoiltu seuraavasti: ”Mikä on tutkimallanne alalla Se Suuri Kysymys, jonka selvittäminen kiehtoisi Teitä eniten?” Korostimme, että kyseessä on ”vakava ajatusleikki”, emmekä edellyttäneet vastaukseksi ongelmaa, jonka ratkaisu olisi lähitulevaisuuden näköpiirissä.
Riitta Nikula, taidehistorian professori: Miksi näen kauniin?
Visuaalisten taiteiden tutkija kohdistaa uteliaisuutensa siihen, miten kulttuurin ilmiöt, erityisesti taiteeksi kutsutut, ovat näköhavaintojen perusteella ymmärrettävissä.
Taidehistoria operoi sulavasti ajallisella ulottuvuudella. Estetiikka, taiteiden tutkimuksen vanha emotiede, antaa edelleen apua taidetta kuvailevan ja luokittelevan käsitteistön tasolla. Tutkimustuloksia syntyy monessa vankassa kehikossa, kun taide otetaan milloin mitenkin annettuna. Jossain muodossa taiteen olemisen ehdoksi oletetaan usein esteettinen elämys. Ajoittain tätä elämystä pohditaan innostuneesti, ajoittain sitä kartetaan metafysiikkana. Molempia vaiheita mahtuu omiin noin 30 vuoden pituisiin kokemuksiini yliopistoissa.
Kun aloitin taiteen tutkimuksen opiskelun, etsin taidehistoriasta tietoa taiteiden perinteiden ymmärtämiseksi, estetiikasta käsitteitä niiden analysoimiseksi ja psykologiasta tietoa siitä miksi näen kauniin. Approbaturin jälkeen Turun yliopiston psykologian assistentit selittivät keväällä 1963 ystävällisesti, että heidän tieteenalansa ei pysty minua auttamaan. Havaintopsykologia ei tavoita niin monimutkaista asiaa kuin esteettinen kokemus. Lopetin psykologian luvut ja keskityin yksinkertaisempiin asioihin. Esteettinen havainto jäi silti vaivaamaan. Olin ilahtunut, kun luin Didier Eribonin kirjoittamasta E.H. Gombrichin haastattelukirjasta, miten tämä taidehistorian suuri auktoriteetti oli kokenut 1930-luvulla saman pettymyksen.
Jos 30 vuotta määritetään sukupolveksi, olisiko nyt mahdollista edetä asiassa edes vähän. Jos joku uuden polven havaintopsykologi haluaa koe-eläimen olen valmis vaeltamaan kaduilla elektrodit päässä ja sydämessä, piirturit peräkärryssä kolisten. Tai, miten te nyt sen haluatte järjestää?
Kari Enqvist, teoreettisen fysiikan vs. professori: Miksi kosmologinen vakio on likimain nolla?
Toivoisin saavani vastauksen kysymykseen, miksi ns. kosmologisen vakion arvo näyttää havaintojen mukaan olevan hyvin suurella tarkkuudella nolla.
Kosmologinen vakio on Einsteinin yhtälöissä esiintyvä termi. Vaikka Einstein itse kutsui sitä elämänsä suurimmaksi möhläykseksi, nykyään uskotaan, että sen pienuudella on jokin vielä tuntematon ja siksi äärimmäisen kiinnostava syy. Yleisesti arvellaan, että tämä syy löytyisi aineen kvantti-ilmiöt ja painovoiman vaikutusta kuvaavan yleisen suhteellisuusteorian yhdistävästä superteoriasta. Sellainen teoria pystyisi myös kuvaamaan universumin aivan ensimmäisiä hetkiä aina sen alkusyntyä myöten. Vaikka kosmologisen vakion pienuudelle on esitetty monenlaisia syitä, mm. avaruus-aikaa halkovien ”madonreikien” vaikutus, minkäänlaista, edes puoliksi asian selittävää teoriaa, ei tällä hetkellä ole näköpiirissä.
Elina Haavio-Mannila, sosiologian professori Miksi nainen on heikommilla?
Miksi miesten ja naisten yhteiskunnallinen asema on jatkuvasti erilainen siten, että naisten asema on heikompi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla?
Heikki Räisänen, Uuden testamentin eksegetiikan professori Miten Raamattu on vaikuttanut?
Vaikea minun on nimetä yksittäistä ongelmaa, joka kiehtoisi yli kaiken muun. Ehkä se olisi kysymys, mitä Jeesus ”todella opetti”. Mutta harmillista olisi, että kun olisin tämän selvittänyt, vain pieni osa kollegoista ymmärtäisi että ongelma on nyt sitten ratkaistu. Lähteisiin liittyy niin paljon pulmia (ja tutkijoillakin on niin paljon tunteita), että hyvinkin erilaiset rekonstruktiot lienee ikuisiksi ajoiksi tuomittu kiistelemään keskenään. Se ei merkitse, etteikö prosessissa tapahtuisi edistymistä.
Varsinaisesti minua kiehtovat suuremmat linjat. Soisinpa selvittäväni, mitkä ovat aivan konkreettisesti olleet ”Raamatun tärkeimmät vaikutukset ihmisten yhteiselämään”. Siis: mikä on ollut Raamatun panos oikeudenkäyttöön, sairaanhoitoon ja lääkintään, sodan ja rauhan kysymyksiin, asenteisiin ulkopuolisia kohtaan…?
Kenttä on loputon, joten muotoilen uudestaan: olisi kiehtovaa tehdä – tai teettää – muutama jykevä vaikutushistoriallinen case study, joka stimuloisi toisia jatkamaan. Hommia riittäisi.
Martin Lodenius,Ympäristönsuojelun professori: Miksi osaongelmat saadaan ratkaistua, mutta kokonaisuutta ei?
Minua pyydettiin vastaamaan kysymykseen minkä yksittäisen ongelman toivoisin pystyväni ratkaisemaan. Tavallaan minun ongelmani kiteytyy juuri tuohon kysymykseen. Usein nimittäin tuntuu siltä, että kaikki yksittäiset ympäristönsuojelun osaongelmat voidaan ratkaista mutta kokonaisuutta ei.
Jos minun kuitenkin pitää mainita joku yksittäinen sektori, joka ratkaisevasti vaikuttaa maailman ympäristön tilaan, tämä on varmaan energiantuotanto. Mitä kehittyneempi (hyvässä ja pahassa) ihmisen kulttuuri on, sitä enemmän energiaa siihen tarvitaan. Maatalous, tietotekniikka lämmitys ja liikenne – kaikki kuluttavat yhä enemmän energiaa.
Jos maapallon energiavirtoja pystyttäisiin hyödyntämään riittävän edullisesti sekä luonnon että ihmisen kannalta turvallisesti, meillä olisi ainakin osaratkaisu moneen keskeiseen ympäristöongelmaan: happamoituminen, ilmastonmuutos, metsien liikahakkuut, ilmansaasteet, ydinjätteet jne. Aurinkoenergian suora hyödyntäminen on tänäkin päivänä teknisesti mahdollista, mutta liian kallista. Teknistä läpimurtoa on luvattu jo kauan, mutta lupaukset eivät ongelmia ratkaise.
Matti Rissanen, Englantilaisen filologian professori Miten aivot käsittelevät kieltä?
Kielitieteen perimmäinen kysymys on, mitä todella tapahtuu aivoissa – tai ihmismielessä – kun kieltä käytetään ja opitaan puheen, kirjoituksen ja miksei muidenkin ilmaisumuotojen välityksellä. Vastaus tähän kysymykseen valaisisi lukemattomia kielentutkimuksen yksityiskohtien ongelmia. Voitaisiin puhua todellisesta paradigman muutoksesta kielitieteen alalla.
Ratkaisun löytäminen esittämääni kysymykseen ei tietenkään ole mahdollista yksittäiselle tutkijalle eikä pelkästään kielitieteilijöille. Tuloksiin päästään ja niiden oikeellisuus testataan eri tieteenalojen yhteistyönä. Kognitiotieteen, lääketieteen ja filosofian edustajat näyttelevät tässä pohdinnassa tärkeää osaa. Kielitieteilijöiden tehtävänä on mahdollisimman selkeän ja monipuolisen kokonaiskuvan luominen kielestä, sen rakenteesta, kehityksestä sekä käyttö- ja oppimisprosesseista. Tietoa tarvitaan aina luonnollisten kielten varhaisimpien vaiheiden ja murteiden tutkimuksessa logopediaan ja neurolingvistiikkaan saakka. Ongelman ratkaisu saattaa olla tavoittamattomissa, mutta mikäli tieteidenvälinen yhteistyö toteutuu, päästään varmasti yhä lähemmäksi totuutta.
Eero Kiviniemi, Suomen kielen, erityisesti nimistöntutkimuksen professori: Mistä paikat saivat nimensä?
Olisipa kerran mahdollista saada täysin selville Suomen maan kaikkien läpinäkymättömien ja hämäräperäisten paikannimien kielellinen ja historiallinen tausta.
Ilkka Niiniluoto, teoreettisen filosofian professori: Miten ratkaista induktion ongelma?
Tieteenfilosofiassa keskeinen induktion ongelma koskee sitä, miten tieteellisiä hypoteeseja voidaan tukea havaintoaineiston ja tilannekohtaisten teoreettisten taustaoletusten kautta. Väitöskirjassani 22 vuotta sitten kehittelin ja sovelsin Jaakko Hintikan luomaa induktiologiikan järjestelmää. Se antaa ratkaisun induktion ongelmaan yksinkertaiselle kielelle, jossa voidaan puhua olioista ja niiden ominaisuuksista. Sen sijaan yleinen tapaus, jossa kielessä voidaan ilmaista myös olioiden välisiä suhteita, on yhä selvittämättä – lukuunottamatta joitakin Risto Hilpisen ja Raimo Tuomelan tutkimia erikoistapauksia.
Hintikan kehittämä distributiivisten normaalimuotojen ja konstituenttien teoria antaa periaatteessa hyvän, mutta käytännössä monimutkaisiin tarkasteluihin johtavan välineen induktion ongelman ratkaisemiseksi. Olen sitä soveltamalla onnistunut antamaan yleisen määritelmän tieteellisten teorioiden totuudenkaltaisuuden käsitteelle. Niinpä induktiivisen tuen käsitteen määritelmä samanlaisiissa tapauksissa pitäisi olla löydettävissä.
Seppo Honkapohja, kansantaloustieteen professori: Mikä on oikea selitys suhdannevaihteluille?
Markkinataloudessa esiintyy suhteellisen säännöllisiä yleisiä nousu- ja laskukausia taloudellisessa toimeliaisuudessa. Näitä on totuttu nimittämään suhdannevaihteluiksi. Kansantaloustieteessä on jo pitkään ollut kaksi traditioita suhdanneilmiön selittämiseksi.
Yksi traditioista korostaa suhdannevaihteluiden syntyvän talouden ulkoisissa tekijöissä – kuten tuotantoteknologiassa tai poliittisissa päätöksissä – tapahtuvista satunnaisshokeista, jotka välittyvät koko kansantalouteen markkinoiden ja muiden mekanismien kautta. Suhdannevaihtelut ovat tällöin kansantalouden tasapainon reaktio ulkoisiin shokkeihin.
Toinen traditio painottaa mahdollisuutta, että markkinatalouteen sisältyy omia sisäisiä epävakaisuutta aiheuttavia tekijöitä. Tällöin suhdannevaihtelut voivat syntyä endogeenisina esimerkiksi ”markkinapsykologian” takia. Modernissa tutkimuksessa tämä mahdollisuus mallitetaan monikäsitteisenä tasapainona eli ratkaisuna, jolloin taloudenpitäjien odotukset voivat vaikuttaa tasapainon valikoitumiseen.
Mielestäni kiehtova makrotaloustieteen peruskysymys on näiden traditioiden oikeellisuus. Onko mahdollista päätyä perusteltuun empiiriseen ja teoreettiseen näkemykseen siitä, kumpi selitys markkinatalouden suhdannevaihteluille on oikeassa tai lähempänä oikeaa?
Heikki Aittokoski ja Marko Junkkari
Kuva: Saila Solin
