12. kesäkuuta 2018
Teksti: | Kuvitus: Anna Salmi

Tunsin itseni petetyksi, kun tasa-arvon nimeen vannovassa opiskelijayhteisössäni olikin salainen mieskerho, kirjoittaa Martta Kallionpää.

Johannes Koponen ei muista, miten vuoden 2007 tienoilla muodostunut viestintää opiskelevien kaveriporukka sai nimekseen ”Median miehet”. Nimitys saattoi olla ryhmän itsensä tai jonkun ulkopuolisen heitto, mutta joka tapauksessa ”vitsikäs sellainen”.

Marraskuussa 2017 Tampereen yliopiston vierailijaprofessori, Helsingin Sanomien uutispäällikkö Jussi Pullinen veti Median miehiksi itseään kutsuvalle porukalle historiakierrosta, jonka aikana hän kertoi Leninin elämästä ja teoista vuosien 1917 –1918 Helsingissä. Lenin-luennoinnin jälkeen noin kymmenhenkinen seurue siirtyi leikkipuistoon kisailemaan radio-ohjattavilla autoilla. Tämäkin ohjelma oli porukan mielestä huumorilla järjestettyä.

Kymmenessä vuodessa porukka oli kuitenkin laajentunut läpi vuosikurssirajojen. Mukaan kutsuttiin ne, jotka opiskelivat viestintää Helsingin yliopistossa, olivat miehiä ja vaikuttivat jonkun jo mukana olevan mielestä ”hyviltä tyypeiltä”.

Noin kolmenkymmenen hengen yhteisö oli luonut salaisen Facebook-ryhmän, jossa oli opiskelijoiden lisäksi jo työelämässä merkittäviin asemiin päässeitä henkilöitä. Säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa järjestettiin tapaamisia, joihin kuului muuan muassa viikonloppumatkoja, kaljalla käymistä, saunomista ja urheilua. Alkuperäinen kaveriporukka oli laajentunut joukoksi viestintäalan ihmisiä, jotka tutustuivat toisiinsa vasta Median miesten kautta.

Vaikka mitään hyväveliverkostoa ei ollut ikinä tarkoitus perustaa, päätyivät Median miehet täyttämään akateemisen salaseuran tunnusmerkkejä – ja toisintamaan sukupuolittuneita valtarakenteita.

Kun sain tietää omien opiskelukavereideni olevan osa mieskerhoa, tunsin oloni petetyksi. Olin kuullut Pukkiritarikunnasta, Sitsimiesliitosta ja Keskiviikkokerhosta, mutta ajattelin, että tällaiset ”herrasmieskerhot” alkaisivat olla jo historiaa. Jopa salaseurojen mekka, teekkarikulttuuri, näyttää saapuvan pikkuhiljaa 2010-luvulle: Vuosikausia jatkuneen kritiikin, Lotta Aarikan keskustelunavauksen ja Marimekon painostuksen jälkeen Otaniemen Luolamiehet ilmoittivat tänä keväänä, että ottavat vappulehtensä toimitukseen myös naisia.

Miten on mahdollista, että itseään tiedostavaksi ja tasa-arvoiseksi kutsuvassa opiskelijayhteisössäni olikin salainen mieskerho?

 

Median miesten omat mielikuvat toiminnan salaisuusasteesta vaihtelevat. Kun Tuomas Heikkilä osallistui ensimmäistä kertaa ryhmän tapaamiseen vuonna 2014, hänelle kävi nopeasti selväksi, että salainen yllätysohjelma on olennainen osa kerhon kokoontumisia.

Viikonloppumatkan osallistujille kerrottiin etukäteen vain, että mukaan tulisi ottaa passi ja puku. Tallinnan-matkan ohjelma tehtävineen muistutti Heikkilän mukaan polttareita tai fuksiaisia. Hänen mukaansa salailu ulottui koko ryhmän olemassaoloon, eikä siitä ollut suotavaa kertoa ulkopuolisille.

Koponen on eri mieltä: hän ei ole pyrkinyt peittelemään Median miesten olemassaoloa tai toimintaa. Kaveriporukka on kuitenkin Koposen mielestä voinut ulospäin vaikuttaa eksklusiiviselta ja eräänlaiselta sisäpiiriltä.

Kun olin soittanut joillekin Median miehistä ja pyytänyt heiltä haastattelua aihetta käsittelevään lehtijuttuun, Koponen julkaisi viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö Media ry:n suljetussa Facebook-ryhmässä Median miesten yhdessä allekirjoittaman ulostulon. Tekstissä kerrottiin, että Median miesten olemassaolo on totta. Allekirjoittaneet tiedostavat, että he ovat toiminnallaan voineet tuottaa rakenteellista epätasa-arvoa.

Ulostulossa ja siitä seuranneessa kommentoinnissa käy ilmi, ettei kaveriporukka ”sellaisenaan” jatka. Nähtävästi Median miehet kokivat kuitenkin olevansa selityksen velkaa omalle opiskelijayhteisölleen.

 

Itseään vain kaveriporukaksi kutsuvien Median miesten laajuus ja historia eivät vertaannu lähes satavuotiaisiin liike-elämän tai teekkariyhteisön mieskerhoihin. Median miesten Facebook-ulostulo ja sen keräämät kommentit toistavat kuitenkin samoja perusteluita, kuin Lotta Aarikan kokoama excel-taulukko Otaniemen mieskerhoista:

Eihän tällä toiminnalla oikeasti ole mitään merkitystä – ei me täällä mitään työpaikkoja tai luottamustoimia jaeta.

Mutta me ollaan vaan tämmönen kaveriporukka, viihdytään yhdessä! Mites, pitäiskö pelkät miehistä koostuvat kaveriporukat kieltää?

On totta, että Median miesten tarkoituksena on ollut ainoastaan pitää hauskaa, eivätkä kaikki viestintää opiskelevat miehetkään ole päässeet ryhmään mukaan. Mutta kuten Aarikka kirjoittaa, tällainen toiminta ei ole vain sattumanvaraisen kaveripiirin tapailua, vaan yliopistoyhteisöön rajoittunutta, jokseenkin järjestäytynyttä toimintaa.

Vaikka Median miesten kesken ei jaeta työpaikkoja, syntyvien verkostojen merkitystä ei voi väheksyä. Myös ulostulossaan Median miehet mainitsevat syntyneet kontaktit ja ajatustenvaihdon. Heikkilän mukaan Median miesten kesken on ollut luontevaa keskustella esimerkiksi viestinnän alan töistä, koska ne ovat olleet sukupuolen lisäksi osallistujia yhdistävä tekijä.

”On ollut hirveän arvokasta, päästä kuulemaan muiden työtilanteista tai työnantajista rehellisesti, vähän epävirallisemmassa tilanteessa.”

Siksi minä en haluaisi olla se ihminen, joka kirjoittaa tämän jutun. Olisin paljon mieluummin Median mies, joka käy kaljoilla kurssisuorituksiani arvioivan, samaan kerhoon kuuluvan luennoitsijan kanssa. Tai Median mies, joka saunoo yhdessä sen toimituksen esimiehen kanssa, joka tekee päätöksiä hakemistani kesätyöpaikoista.

Nämä esimerkit ovat todellisia, eivät keksittyjä. Olen kateellinen siitä, että miespuoliset kurssikaverini ovat saaneet kahteen jälkimmäiseen minua paljon paremmat mahdollisuudet.

Pelkään, että leimaudun tämän jutun myötä vaikeaksi ihmiseksi, jonka kanssa ei haluta työskennellä. Siksi en ihmettele lainkaan, miksei kukaan ole aiemmin halunnut lähteä koettelemaan omia ystävyyssuhteitaan tai ammatillisia kontaktejaan nostamalla esille Median miesten ongelmallisuutta.

 

Useat haastateltavistani ovat sitä mieltä, että juuri viestintää opiskelevien miesten pieni määrä johtaa erityiseen yhteisöllisyyteen heidän välillään.

”Miespuolisten medialaisten kesken oli yksinkertaisesti mukava tavata ja käydä vaikka saunomassa”, yhteisessä ulostulossa todetaan.

Kukaan ei ole kieltämässä samansukupuolisten ihmisten ystävyyssuhteita. Minun on vain vaikea ymmärtää, mitä miessukupuoli on tuonut kerhon tapaamisiin.

Koponen esittää ajatuksen, jonka mukaan ainoa mies sekaporukassa voi tahtomattaan saada osakseen jonkinlaisen ”miehen roolin”.

”Ehkä porukassa, jossa on vaan kundeja, ei tarvitse samalla tavalla performoida miehisyyttä.”

Heikkilän mielestä Median miesten kesken ei tehty tai sanottu mitään, mikä ei olisi voinut ollut yhtä hauskaa seurassa, jossa olisi ollut myös naisia.

”Meillä ei ole ikinä ollut mitään seksististä läppää tai ’äijähommia’. Käydessämme ampumaradalla emme nähneet siinä mitään miehistä aspektia. Pikemminkin naureskelimme hieman sille machoilulle, mitä saimme palvelun osalta.”

Media ry:n Facebook-ryhmän keskustelussa esitetty ajatus siitä, että Median miehet voisivat avata ovensa kaikille sukupuolille, ei kuitenkaan saa kannatusta. Silloin toiminta muistuttaisikin paljon jo olemassa olevan ainejärjestön ja sen alumnikerhon vastaavaa.

 

Erityisesti Jussi Pullinen painottaa häntä haastatellessani kieltäytyneensä kutsuista tapahtumiin ja yhteisöihin, jotka vaikuttavat sukupuolen perusteella syrjiviltä.

Muutkin median miehet korostavat, että haluavat edistää sukupuolten tasa-arvoa. Jotkut heistä ovat aiemmin pohtineet, pitäisikö oman ryhmän sukupuoliaspektia tarkastella kriittisesti. Itsereflektio ei ole kuitenkaan johtanut tekoihin. Nyt alkanut keskustelu aiheesta on heidän mielestään tervetullutta.

Tunnistan tästä oman sukupolveni valveutuneet miehet, jotka pohtivat, miten olla varttumatta hyväveliverkoston naruja veteleviksi setämiehiksi. Samat miehet saavat kuitenkin ympärilleen mieskavereiden sisäpiirin jo ennen työelämänsä alkamista.

Omalta vuosikurssiltani kaksi opiskelijaa kutsuttiin mukaan Median miehiin. Vuosikurssilaiseni kävivät yhdessä tapaamisessa, eivätkä sen jälkeen halunneet osallistua toimintaan.

Mielestäni olisin ollut paljon hauskempi ja parempi jätkä kuin he kaksi yhteensä.