16. maaliskuuta 2018
Teksti:

Palstalla lähetämme ihmisille postia.

Hyvä Hämeenlinnan kaupunki,

 

Kuten kaikki hyvin tiedämme, ei Kolmostien varressa törrötä enää Sunny Car Centerin mainospylväs. Eikä sen puoleen seisokaan, kuten yrittäjä Markku Ritaluoma hankkeensa symbolia mieluummin kuvaili.

Ei tullut Sambian ex-presidentin lesken miljoonia, ei uutta vetonaulaa kauppakeskus Goodmanin rinnalle. Tuli särkynyt utopia ja tuhdit korvausvaatimukset Ritaluoman lisäksi ex-paikallispoliitikko Iisakki Kiemungille.

Otamme osaa.

Kuntaliitosten myötä Hämeenlinna voi toki ylpeillä nykyään Lammin Sahdilla. Mutta Kolmostien varrella olisi yhä hyvin tilaa, ja Suomi on täynnä yritteliästä väkeä. Koska Ylioppilaslehdessä ei pidetä kyyneleissä kieriskelystä vaan toiminnasta, päätimme auttaa Hämeenlinnaa kokoamalla teille työryhmän uuden hämäläisen nähtävyyden luomiseksi.

Rahankeräysvastaavaksi on lupautunut jo hyväntekijänä tunnettu Ari Koponen, joka on kuuluisa etenkin Brother Christmas -brändistään. Sunny Car Centerin tapauksessa yhtenä ongelmana oli Sambiaan asti hajautuva rahoitusvyyhti, mutta Koposen toiminta on tunnettu juuri välikäsien puutteesta. Ulkomaisen rahoituksen hankkimisessa voisi auttaa myös Suvi Lindén, jonka tiedetään nykyään availevan erilaisia ovia ”entisenä ministerinä” muun muassa asekauppiaille. Lindén työskentelee mielellään Oulusta käsin, mutta sopeutumiseläkkeen turvin hänen taksansa ovat vähintäänkin kohtuulliset.

Suosittelemme tiimiinne lisäksi Paavo Väyrystä, jonka kalenterista saattaa vapautua pian aikaa sekä Suomen Keskustalta että omalta kansalaispuolueelta. Väyrynen on tunnettu paitsi jatkuvasta poliittisesta teatteristaan myös Lapissa toimivasta Pohjanranta-tilastaan, jossa on muun muassa Pohjois-Suomen suurin tanssilattia, 15 000 herukkapensaan viinitila, kesäteatteri ja kylpylähotelli. Kokemusta matkailualalta siis on, samoin kuin siitä, ettei vitutukseen kaikesta huolimatta voi kuolla.

Työtä vailla on ollut viime aikoina myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan ex-pappi Mitro Repo, asianajajansa sanoin ”hersyvä, avoin ja ekstrovertti karjalainen”. ”Ryssä on ryssä”, kerrotaan Revon itsensä työtilanteessa sanoneen. Tällä hersyvyydellä ja europarlamentaarikon taustalla kelpaa markkinoida Hämeenlinnan uutta nähtävyyttä kansainvälisesti.

Ei unohdeta myöskään elokuva- ja televisio-ohjaaja Lauri Törhöstä, joka osaa suunnitella hanketta parhaalla tavalla tukevan mainosvideon.

Ja entäs itse nähtävyys?

Mitä vain, mikä herättää ”perisuomalaista kateutta”.

 

Ystävällisin terveisin,

 

Ylioppilaslehti