Helena Eronen kertoi neljä vuotta sitten vitsin, jonka kaikki ovat kuulleet. Kukaan ei uskaltanut nauraa.
Onkohan sieg heil sopiva tervehdys?
Kivenlahtelaisen kerrostalon ovessa lukee ”Eronen Kuhanen”.
Kuuluuko heilaus tehdä rapussa, jolloin naapurit voisivat kuulla, vai vasta sisällä?
Nainen on kertonut laittavansa luurangot kaappiin kuvaajan takia. Heh-heh, tällaisia he juuri ovat. Yrittävät selittää kaiken vitsiksi.
On ymmärrettävä, että näiden ihmisten, erosten ja kuhasten, mukavuus on osa juonta. He ovat viime aikoina yrittäneet valkopestä ja salonkikelpoistaa itseään haukkumalla MV-lehden lukijoita rasistiöyhöttäjiksi.
On oltava erityisen tarkkana ja kriittinen.
Pitää etsiä merkkejä. Ehkä katonrajassa on tankoja hakaristilipuille. Ehkä sinimustissa vaatteissa on muitakin piiloviestejä kuin Bikbokin alelaput.
Ovikellon ääni kuuluu sisältä.
Nainen avaa oven kolmannen kerroksen valtakuntaan.
Vaaleat hiukset, kuten arjalaisella kuuluukin. Lihonut hieman neljän vuoden takaisiin kuviin verrattuna.
Ei sotakypärää päässä. Piilotettu, kuten arvelinkin.
”Moikka moi!” nainen sanoo kuin paremmallekin ystävälle.
Hän touhottaa heti kahvia ja keksejä pöytään. Pyörii valkoisessa asunnossa kuin lähiömutsi yksinhuollettavan ympärillä. Keittiössä ei ole kaasu-uunia.
Sitten hän istahtaa sänkynsä reunalle. Entinen natsi, nykyinen suvakkihuora. Helena Eronen.
Siellä ne pälyilivät ympäriinsä, sopulit Pikkuparlamentissa huhtikuisena iltapäivänä vuonna 2012, vailla tietoa siitä, mitä pitäisi etsiä.
Toimittajilla ei ollut Helena Erosen ulkonäöstä Uuden Suomen blogin profiilikuvaa kummempaa tietoa. James Hirvisaaren eduskunta-avustaja, kyllä, mutta kuka tietää, miltä sellainen näyttää?
Sitten joku etsintäpartiosta bongasi Hirvisaaren, joka istui vaalean kolmikymppisen naisen kanssa syömässä Pikkuparlamentin ravintolassa.
Toimittajat eivät saa eduskunnan sääntöjen mukaan hyökätä saaliin kimppuun, jos se ruokailee, joten ei auttanut kuin järjestää väijytys.
Eronen ja Hirvisaari palauttivat astiat ja kävelivät oven suuntaan.
”Oli kuvaajat ja kaikki odottamassa! Kaikki pyörivät ympärillä. Yksikin toimittajanainen oli ihan tuohtuneen vakavissaan”, Eronen muistelee.
”Ei siinä voinut kuin nauraa.”
Väijytystä edeltävänä aamuna Eronen oli katsellut Ylen aamu-uutisia.
Lähetyksessä kerrottiin, että vähemmistövaltuutettu oli saanut valituksia poliisin toiminnasta. Poliisit kuulemma kyselivät satunnaisilta kadulla kulkeneilta ”itäeurooppalaisen näköisiltä” miehiltä henkilöpapereita, vaikka se on hallintotavan vastaista.
Valitusten määrän takia vähemmistövaltuutetun toimistolle oli myönnetty seuraavaan budjettikehykseen 75 000 euroa kahden uuden viran perustamiseksi.
Eronen ja hänen silloinen avomiehensä naureskelivat uutiselle kahveja juodessaan. Eikö olisi selvää säästöä, jos kaikki ihmiset merkittäisiin erilaisilla merkeillä, jotta poliisi näkisi suoraan kuka kukin on ja voisi verrata sitä rikostilastoihin ilman laittomia kyselyitä?
Eronen lähti töihin eduskuntaan. Työpäivän päätteeksi hän kirjoitti tekstin Uuden Suomen Oho hupsis -nimiseen blogiinsa. Paukutti tajunnanvirtaisesti aamun vitsit julki, mitä niitä säästelemään.
Jos jokaiselle ulkomaalainen velvoitettaisiin pitämään taustastaan kertovaa hihamerkkiä, niin poliisi näki heti ekalla vilkaisulla, että `ahaa, tuo on muslimi Somaliasta` tai `ahaa, tuo on kerjäläinen Romaniasta`, Eronen kirjoitti.
Muslimeilla se voisi olla vaikka puolikuu, jonka värityksen määrittelisi esim. joku koti- tai lähtömaan kansallinen juttu, venäläisillä sirppi ja vasara, kambodzalaisilla maamiina ja yhdysvaltalaisilla hampurilainen.
Teksti jatkui: (Tässä kohtaa Karismaattinen Herrasmies Espoosta kommentoi, että demareitten mieliksi voisi velvoittaa ihan suomalaiset yrittäjätkin pitämään jotain hihamerkkiä, jotta kaikille olisi varmasti selvää, kenen taskulla käydä.)
Oho hupsis -blogin takia Erosella oli yleensä töitä.
Hän oli aiemmin tehnyt mitä ikinä Lieksassa oli tarjolla: siivonnut, hostannut seksichättiä, myynyt lehtiä puhelimitse. Lukio jäi kesken, kun ensimmäinen lapsi syntyi, kauneudenhoitoalan opinnot joskus parikymppisenä.
Eronen oli aina kirjoittanut, lähinnä omaksi ilokseen. Ei hän tekstejään mihinkään lähettänyt, kunnes kuuli, että naistenlukemisto Regina maksaa romanttisista novelleista kohtuullisesti.
Eronen meilasi lehteen kolme. Ensimmäinen, Sydämen sotilas, julkaistiin lehdessä vuonna 2008. Se kertoi rauhanturvaajaan rakastuneesta naisesta.
Ollessaan toisen, vastasyntyneen, lapsensa kanssa kotona, Eronen päätti hetken mielijohteesta avata blogin Uuden Suomen nettisivuille. Regina alkoi olla konkurssikypsä.
”Mulla oli aikaa”, Eronen sanoo.
Sanottavaakin hänellä oli. Hän oli pyörinyt koko 2000-luvun netin keskustelufoorumeilla, joissa ihmiset väänsivät nimimerkkien takaa ihan mistä tahansa asiasta. Lapsena hän kertoo katsoneensa isänsä kanssa eduskunnan kyselytuntia lähes viikoittain.
Paras inspiraationlähde teksteille oli kuitenkin Hilma-mummo, jonka luona Eronen kävi pari kertaa viikossa. He väittelivät usein ”jostain Tannerin politiikasta vuonna 42″. Mummo oli vannoutunut demari, mutta Erosen mielestä ”arkitodellisuutta ymmärtävä”, toisin kuin nykyiset.
Blogaaminen oli yllättävän hauskaa, heti ensimmäiseen tekstiin tuli kymmeniä kommentteja, ja koska Uudessa Suomessa ei ollut hirveämmin naiskirjoittajia, niitä myös nostettiin etusivulle, jolloin palautetta tuli entistäkin enemmän. Eronen kirjoitti kuin terapiaksi, julkaisi tajunnanvirtaansa kuin olisi pöyristellyt maailmanmenoa työpaikan kahvihuoneessa.
Jos SDP olisi ihminen, niin se oli vaikeista vaihdevuosista kärsivä kärttyisä täti, jonka seuraa ei enää kukaan kestä. Siis just sellainen, joka vetää päälleen leviksen viisnollaykköset ja menee koululuokan eteen pitämään seksuaalivalistusta kukkahattu tutisten ja joka kysyy ekana kasiluokkalaisilta, että `onks kaikki jees`, saaden ainoastaan aikaan teini-ikäisissä kuulijoissaan kiusallista myötähäpeää ja tahatonta tirskuntaa.
Otsikko, vaikka: Ihan helvetin asiantunteva kirjoitus Tarja Halosesta ja muutenkin demareista.
Julkaise.
Jussi Halla-aho kirjoitti, kuinka Kreikka saisi lakkoilijansa kuriin mikäli ”maassa olisi sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna mellakoijat ja lakkoilijat kuriin panssarivaunuilla”. Eronen reagoi välittömästi.
Joskus vähän tuntuu siltä, että toimittajat istuvat päivät pitkät pöksyt märkinä tietokoneidensa edessä etsimässä edes JOTAIN Halla-ahon tai jonkun randomin hommalaisen kirjoittamaa, josta voisi repiä sen pikkasen vielä naapuritoimituksen edellispäiväistä otsikkoa ”Halla-aho osti hodarin – kieltäytyi sinapista” raflaavamman jutun.
Julkaise.
Hän tykitteli samaan sävyyn jyrkeistä, jutista, paavoista ja mihin tahansa politiikkaan liittyvästä. EU on järjetön, ammattipoliitikot vain oman etunsa perässä, byrokratia tyhmää ja kallista ja alkoholimonopoli hölmö.
Jossain välissä Eronen liittyi Muutos 2011 -puolueeseen, vaikka oli suunnitellut pysyvänsä sitoutumattomana, olivathan puolueet älyttömine ryhmäkureineen keskeinen osa Absurdistania, kuten hän Suomea nimitti.
”En muista yhtään, miten puolueeseen liityin. Kai se oli sitä, että ne kannatti suoraa demokratiaa ja niillä oli provosoivana ajatuksena, että voi yhtä hyvin olla oikeistolainen tai vasemmistolainen, kunhan vain haluaa muuttaa järjestelmää.”
Joulukuussa 2011 Erosen puhelin soi.
Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari soitti täysin yllättäen ja tarjosi töitä eduskunta-avustajanaan.
”Olin, että mitä ihmettä! Ja miksi? Mutta mun elämäntilanne oli sellainen, oli avioeroprosessi päällä ja kaikkea, että ajattelin, että olisi hirveän hyvä ottaa täydellinen irtiotto. Kun harvalle tuollaista tarjotaan.”
Eronen ja tapasi Hirvisaaren ja tämän vaimon Merjan Lahdessa. He kävivät syömässä ja puhuivat Erosen poliittisista linjauksia, lähinnä maahanmuutosta ja homoista.
”Merja oli se, joka tenttasi. James vain hymisteli.”
Samana iltana Hirvisaari soitti Eroselle, että hänen liberaalit seksuaalivähemmistömielipiteensä olivat okei, tervetuloa vain.
Eronen luopui muutoksen puoluekirjastaan ja lähti Helsinkiin.
Neljä kuukautta myöhemmin, keskiviikkona 11. huhtikuuta kello 11.42, hän painoi jälleen julkaise.
Otsikko: Ratkaisu poliisin ulkomaalaisratsioihin.
Eronen kertoo avustajakollegan naureskelleen: ”Hehheh, kyllä ne tosta vielä jutun repii.”
Viideltä iltapäivällä Turun Sanomat julkaisi uutisen.
Sen otsikko oli ”Kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä”.
Juutalaiset pakotettiin Natsi-Saksassa pitämään hihamerkkinä keltaista daavidintähteä, jolla heidät pystyttiin erottamaan julkisesti juutalaisiksi, luki toisessa kappaleessa.
Jutussa kerrottiin, että Eronen oli suositellut muslimien ja seksuaalivähemmistöjen lisäksi hampurilaishihamerkkiä amerikkalaisille. Toimittajan nimeä ei ollut esillä.
Uusi Suomi poisti pian blogitekstin, ja STT teki Turun Sanomien uutisen pohjalta oman versionsa, jossa ei enää puhuttu mitään hampurilaisista. Oli vain muslimien puolikuu, venäläisten sirppi ja vasara sekä suomenruotsalaisten ja seksuaalivähemmistöjen merkit.
”Iskä soitti, että Pohjois-Karjalan radiossa kerrottiin, että sä olit ehdottanut hihamerkkejä ulkomaalaisille. Silloinkin vielä nauratti”, Eronen kertoo.
”Seuraavana aamuna soitti Radio Xtremin toimittaja, että hän oli illalla kuullut tästä ja ajatellut, että on ihan hullu se nainen. Mutta sitten hän oli lukenut blogin, eikä siinä ollut mitään. Mutta voitko nyt antaa haastattelun silti?”
Hyvä, tämä on tällä selvä, ihmiset ovat ymmärtäneet, mistä on kyse, Eronen muistaa ajatelleensa.
Puheluita tuli yksi, kaksi, viisi, kymmenen.
Ei, en ole tätä mieltä ja kyllä, tiedän missä tarkoituksessa hihamerkkejä natsi-Saksassa käytettiin, Eronen toisteli. Ihmiset eivät olleet sittenkään ymmärtäneet.
Juttu levisi ensin läpi Suomen. Hesari, Ilta-Sanomat, Aamulehti, Iltalehti, Kaleva, Etelä-Suomen Sanomat, Yle, Savon Sanomat, Helsinki Times… Sitten Dagens Nyheter, Aftonbladet, sitten Islanti, Liettua ja Saksa.
Ihmisoikeusaktivistiksi julistautunut dosentti Johan Bäckman kirjoitti blogiinsa, että Venäjän valtakunnallisessa tv-lähetyksessä käsiteltiin Erosen tekstiä.
Juttu jatkoi uutistoimisto Interfaxin kautta Unkarin, Romanian ja Puolan venäjämielisiin medioihin. Valko-Venäjän, Kazakstanin ja Azerbaidžanin lehtiin ja pääuutislähetyksiin. Kuvituksena käytettiin Erosen Facebook-kuvaa, jossa hän poseeraa sotakypärä päässään, sekä Lotta Svärdin hakaristiä.
Ratkaisuja oli tasan yksi, kuten Suomessa nykyään. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kertoi lehdille saman tien, että enemmistö ryhmästä haluaisi Erosen eroavan.
”Pari päivää jaksoin selitellä ja pyydellä anteeksi, mutta sitten tajusin, että en voi suhtautumiselle enää mitään. Turha selitellä, kun kukaan ei usko selityksiä ja kaikki on vittuuntuneita muhun”, Eronen sanoo.
Puolueella ei kuitenkaan ollut valtuuksia potkia avustajaa ulos. Eronen oli Hirvisaaren alainen, ei perussuomalaisten palkkalistoilla vaan eduskunnan. Hirvisaari kieltäytyi erottamasta Erosta ja kielsi tätä itsekään lähtemästä.
Ruohonen-Lerner ei voinut tehdä mitään.
Kun Eronen meni perjantaina töihin, yksikään perussuomalainen ei puhunut hänelle. Vetelivät vain ovia naaman edestä kiinni ja jättivät tervehtimättä, vaikka se kuului etikettiin.
”Lakkasin ottamasta koko eduskuntaryhmän tosissani siinä vaiheessa, kun heiltä katosivat kaikki langat käsistä. Kuulemma olin vain julkkistyrkky ja yritin saada itselleni huomiota. Väitettiin, että bloggaus oli salajuoni; että olin soluttautunut persuihin siksi, että halusin saada hajaannusta aikaan.”
Puolueen naiset ramppasivat kysymässä Eroselta, että mitä kuuluu ja että mites olisi, jos etsisit muita hommia.
Haluan pyytää anteeksi niiltä ihmisiltä, joita aidosti blogissani loukkasin. Tuo anteeksipyyntö ei koske niitä ammattipöyristyjiä, jotka pöyristyvät jokaisesta narahduksesta, joka ei mieleen ole, Eronen kirjoitti blogiinsa samana perjantaina, kaksi päivää kohun alkamisen jälkeen.
Hän kertoi tekevänsä Turun Sanomista rikosilmoituksen ja kantelevansa uutisesta Julkisen sanan neuvostoon.
Lauantaina Hesarin pääkirjoitustoimitus jyrähti, ettei ”törkeys ole vitsi-vitsi”, ja ehdotti ”vitsinä”, että kaikkien perussuomalaisten pitäisi käyttää jatkossa ruskeaa paitaa, jotta heidän henkinen suuntautumisensa kävisi selväksi.
”Vitsi” meni hieman ohi, sillä Eronen ei ole missään vaiheessa kuulunut perussuomalaisiin.
Se on vain törkeää. Ihmiskunnan historiaa tunteva tietää, että rotuopit johtivat kuuden miljoonan ihmisen teolliseen teurastukseen. Kyse ei siis ole siitä, että tosikot eivät ymmärtäneet Erosen idean ”satiirisuutta”, pääkirjoituksessa tuomittiin.
Ruohonen-Lerner kertoi sunnuntaina Hesarille aikovansa selvittää, voisiko eduskunnan kanslia irtisanoa Erosen, kun Hirvisaari ei kerran suostu.
Maanantaina perussuomalaisten eduskuntaryhmä olikin jo sitten ilmiriidoissa.
Työmies Matti Putkonen peräsi sähköpostitse Pirkko Ruohonen-Lerneriltä ”diplomaattisempaa otetta” kiistassa: seuraamusten vaatiminen päivästä toiseen tilanteessa, jossa Erosta ei voitu erottaa, oli järjetöntä.
Ruohonen-Lerner lähetti omien sanojensa mukaan vahingossa hänen ja Putkosen kirjeenvaihdon koko eduskunnalle, josta se levisi mediaan.
”Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei ota vastaan käskyjä työmies Putkoselta”, Ruohonen-Lerner kirjoitti sähköpostissa Putkoselle.
Puheenjohtaja Timo Soinista ei kuulunut mitään missään vaiheessa. Sen sijaan hän juoksutti ydinporukkaansa, puolueen naisia ja muutamaa miestä hoitamassa asioitaan, Eronen sanoo.
”Ja sitten Jamesia alettiin painostaa, että hän ei saa päästää mua telkkariin, kun pelättiin, mitä mä voisin paljastaa. Tajusivat varmaan, miten paskamaisesti olivat itse käyttäytyneet!”
Tiistaina eduskuntaryhmä erotti Hirvisaaren puolueesta viideksi kuukaudeksi.
”Soini oli sanonut Jamesille syyksi, että hänellä oli ohjelmassa valtiovierailu Israeliin ja siellä hihamerkit ovat sattuneista syistä kuuma peruna. Ja koska keissi tulisi kuitenkin puheeksi, niin hänen on nyt pakko erottaa James, että voi sitten sanoa, että toimia on tehty”, Eronen kertoo ja nauraa.
”Että sen verran Soini siihen otti kantaa.”
Hirvisaarella ei ole tästä ”tarkkaa muistikuvaa”, ja hän tyytyy kommentoimaan sähköpostitse, että hänen käsityksensä mukaan Soinille median luoma mielikuva on aina totuutta tärkeämpi.
Perjantaina, yhdeksän päivää blogitekstin julkaisun jälkeen, Eronen meni vastusteluista huolimatta televisioon.
A-studiossa koomikko Ali Jahangiri yritti vääntää rautalangasta, millainen vitsin rakenne on ja kuinka Erosen teksti ei tältä pohjalta siis ollut vitsi.
Vieraana oli myös puhekouluttaja Juhana Torkki. Hän oli ensimmäinen, joka sytytti Suomeen järjen valon.
”Se on pakina, ei niin hyvä eikä niin huono pakina, että se ansaitsisi näin valtavan huo-
mion”, Torkki sanoi.
”Kyllä tuosta kymmenvuotias lapsikin tajuaisi, jos lukee sen blogin, että siinä ei ehdoteta hihamerkkejä. Että kyllä mä median suuntaan heittäisin palloa, että millä tavalla me näitä juttuja tehdään.”
Eronen oli ehtinyt olla töissä neljä kuukautta julkaistessaan blogikirjoituksen. Neljä kuukautta sen jälkeen hän irtisanoutui.
Perussuomalaisten ilmapiiri oli muuttunut ahdistavaksi: oli kyräilyä, juoruilua ja selkäänpuukotusta. Homma-foorumilla koko juttua kutsuttiin hihamerkkikaustiksi.
Politiikan tekeminen ei vain ole minun juttuni, ei edes avustajan ominaisuudessa. Olen väärä tyttö väärässä huoneessa, Eronen kirjoitti blogiinsa.
Pian irtisanoutumisensa jälkeen hän kuitenkin liittyi Piraattipuolueeseen ja sittemmin myös takaisin Muutokseen, pienpuolueiden säännöt kun eivät estä toisiinsa kuulumista.
Pienpuolueisiin kuuluminen ei kuitenkaan tee poliitikoksi edes sitä vähää kuin suurempiin kuuluminen. Eikä Eronen missään vaiheessa edes halunnut sellaiseksi, sillä hänestä politiikkaan päätyvät lähinnä ne, joilla ei ole lahjoja muuhun.
Lukuisten viherkasvien takana parvekkeella tupakoi 35-vuotias yh-äiti Kivenlahdesta. Melkein tavallisin mahdollinen suomalainen.
Bloggaamistakin Eronen jatkoi. Seuraava jäähy Uudesta Suomesta tuli syksyllä 2013, kun hän puolusti perussuomalaisten kaupunginvaltuutetun Freddy Van Wonterghemin logiikkaa sanoa, että kyllähän muslimeita on paljon vähemmän, jos heidät kivitetään lapsena hengiltä. Wonterghem kirjoitti erikseen tämän olevan positiivista ja sai sakkotuomion.
Nykyään Erosen sitaatti on tallessa esimerkiksi Paljastettu.fi:ssä. Se on netin natsinmetsästyssivu, jolle kerätään tietokantaa fasisteiksi epäillyistä ja heidän sanomisistaan. Erosta sivusto luonnehtii ”puhdasoppiseksi rasistiksi”.
Juuri ennen Erosen muslimibloggausta James Hirvisaari oli erotettu lopullisesti perussuomalaisista. Hän oli tuonut uusnatsi Seppo Lehdon heilaamaan eduskunnan vieraslehtereille.
”Mä luulen, että James pettyi koko systeemiin siinä vaiheessa, kun mä otin lopputilin, ja petasi sitten vain tiensä ulos. Mun mielestä häntä kohdeltiin persuissa vähän epäreilusti. Monellakin tavalla.”
Eronen kirjoitti, että Soini oli saanut raivattua perussuomalaisista ulos kaikki muut ongelmakohdat Olli Immosta ja Pentti Oinosta lukuun ottamatta.
”Myös Halla-aho joutui siellä omiensa jonkinlaisen vainon kohteeksi. Mä luulen, että kun Halla-aho lähti Brysseliin, puolueessa ei ole enää ketään, joka haluaisi lähteä synnyttämään suurempaa draamaa julkisesti. Saavutetuista eduista pidetään kiinni”, Eronen sanoo.
”Niin on valta korruptoinut pienen perussuomalaisen.”
Vappuna 2014 Piraattipuolueesta kysyttiin, jos Eronen lähtisi eurovaaliehdokkaaksi.
”Mä olin päissäni ja se oli musta hirveän hyvä idea.”
Hieman myöhemmin puolue kuitenkin oli sitä mieltä, ettei idea ollutkaan niin hyvä. Eronen lähti silti ehdolle, Muutoksen riveistä.
Vaalivideossa Eronen ja Muutos-muusikko Petri Kaivanto kieriskelevät milanolaisen hotellin lakanoissa, syöttävät toisilleen mansikoita ja huokailevat suorasta demokratiasta kuin mitkäkin S-marketin tuulikaapin Serge Gainsbourg ja Jane Birkin.
”Se oli huikea!” Eronen huudahtaa naurunsekaisesti.
”Iso osa ei ymmärtänyt sitäkään huumoria.”
Ei tietenkään ymmärtänyt. Ammattipoliitikot eivät koskaan tekisi sellaista videota kuin Eronen ja Kaivanto tekivät. Paavo Väyrynen tuntuu olevan ainoa, joka osaa nauraa itselleen edes vähän.
Mutta Eronen ole mikään poliitikko, ole koskaan ollutkaan. Siksi tuntuu hurjalta, että hihamerkkikaustin aikaan hänen bloginsa julistettiin toimittajien keskuudessa ”natsiperformanssiksi”, jonka ydin oli ajatusleikki, jossa ”oma aate puetaan vitsiksi ja esitetään marttyyriä, kun jäädään tarkoituksella kiinni oman ideologisen sanomansa levittämisestä.”
Jos Erosen blogia olisi lukenut yhtä päivitystä pidemmälle, olisi käynyt selväksi, ettei sen taustalla ollut sen kummempaa ideologiaa.
Kahvipöytäjuttuja ne olivat. Samanlaisia, joita ihmiset ovat aina puhuneet.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, ideologiafoliohattuilu on sen kuin kiihtynyt.
Hihamerkkikohut eivät ole enää yksittäistapauksia, vaan median päivittäinen fiksi. Juhana Torkin heittämää palloa ei edes yritetty ottaa kiinni.
Jatkuvan pöyristymisen aste vastaa vaalisunnuntain jytkyiltaa vuonna 2011.
Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Emma Kari on kirjoittanut poliitikkosivulleen helmikuun aikana neljä pitkää ja tunteellista Facebook-päivitystä siitä, kuinka hänen itsensä kaltaiset ”väärää mieltä olevat ihmiset halutaan vaientaa keinolla millä hyvänsä” – uhkailemalla netissä, ilmeisesti.
Mediassa ei puhuta muusta kuin kuplista, heimoista ja ääripäistä, vaikka niissä ei pitäisi olla mitään puhuttavaa: Suomesta on vain tulossa eurooppalainen. Huutelu kuuluu asiaan, konsensus on mennyttä. Siellä, missä globalisaatio, on myös nationalismi. Siellä, missä edistystä, on myös taantumusta.
Yliopistokoulutetun ääripään semioottisine lukutaitoineen luulisi osaavan suhteuttaa, mutta omalta kauhultaan se ei ehdi tajuta lietsovansa samanlaisia politisoituja pelkoja kuin elämänkoululainen vastinparinsa.
Ainoa kirjaimellisuuskausteista selvinnyt sarkasmin muoto on se, että osoitetaan natsia sormella pellepuku päällä.
Ja taas, Helena Eronen on päätynyt kaiken keskelle.
Erosta nyt sattui ärsyttämään jälleen, ei sen kummempaa. Viimesyksyinen Facebook-päivitys oli pitkä.
Ja jos joku on kanssanne eri mieltä, uhkailette tätä ja toivotte, että se henkilö raiskataan tai tapetaan. Uhkailette poliitikkoja. Suhtaudutte ihmisyyteen halveksuen. Kertokaa, millä tasolla olette parempia kuin pelkäämänne islamistit? hän kirjoitti seinällään.
Te ette tiedä sitä, miksi ja miten joku tulee tänne turvapaikkaa hakemaan. Te ette tiedä, mikä on hänen tarinansa. Toivon ja uskon, että virkavalta onnistuu sieltä kaivamaan esiin rikolliset ja terroristit, mutta ehkä joskus, kun ne kaksi hernettä päässänne kolahtavat yhteen, tajuatte sen, etteivät todellakaan kaikki, ei luultavasti edes murto-osa, Suomeen tulevista ole mitään islamisaatiota havittelevia raiskaajia. Voi taivahan talikynttilät! Kuinka saatanan urpo pitää ihmisen olla, jos edes kuvittelee niin?
Puhelin soi taas, pitkästä aikaa. Hesarin Nyt.fi:stä soitettiin.
Onko mielipiteesi täysin muuttunut, Nytistä kysyttiin, aivan kuin Eronen olisi joskus ollut vaarallinen natsipahis tai että hän olisi nyt suunnitellut päivitystään jonkin ideologian mukaan.
Eronen vastasi: ”Olen ollut maahanmuuttokriittinen, mutta en ole koskaan lämmennyt näille ajatuksille, että yksittäisiä ihmisiä kohtaan puretaan vihaa tai heitä pidetään syntipukkeina. Myönnän, että henkilökohtaisen elämäni takia olen nyt herkistynyt ajattelemaan niitten ihmisten kannalta, jotka ovat hädissään.”
Jutun otsikko oli ”Hihamerkeistä kirjoittaneesta Helena Erosesta tuli pakolaisten ymmärtäjä”.
Eronen sai Facebookin inboxiin samat viestit kuin aiemminkin. Natsin tilalla oli vain suvakkihuora ja hyysäripaska.
Jälleen hän ohitti ne olankohautuksella. Mitä nyt haukkui seuraavassa statuksessaan MV:n lukijoita vielä vähän lennokkaammin sanankääntein.
”On se vähän poliisin resurssien hukkaan heittämistä olla aina inisemässä jokaisesta narahduksesta”, Eronen sanoo.
Kun hänelle on lähetetty kikkelikuvia, hän on lähettänyt ne eteenpäin niitä ottaneiden miesten äideille ja tyttöystäville.
Helena Eronen on harvinaisen nauravainen ihminen, mutta kertoessaan viime vuosien tapahtumista hänen naurunsa on jatkuvaa. Ennen kaikkea se on täynnä epäuskoista huvitusta.
Vielä muutama vuosi sitten Erosen blogi olisi kuulostanut periperussuomalaiselta uhriutumiselta. Nyt se on täsmällinen referaatti julkisesta keskustelusta.
Eronen kirjoitti vuonna 2011, heti kun jytkyn jälkeinen maanantai valkeni:
Kun eilen persujen menestys alkoi paljastua, alkoi mm. Facebook täyttyä ”järkyttynyeistä” kommenteista ja pistettiin pystyyn yhteisöjä, joihin liittymällä pystyi tuomaan ilmi sen, että oli ”järkyttynyt”. Tuli vähän sellainen olo, että eivätkö ne ihmiset edes tajua, mistä vaaleissa oli kyse ja kuinka eduskunta toimii?
Nykyään eduskunta toimii niin, että perussuomalaiset on hallituspuolue yhdessä keskustan ja kokoomuksen kanssa. Pienet perussuomalaiset ovat oikeasti päässeet valtaan.
Niille jotka eivät tajua: Perussuomalaisista ei tullut diktaattoripuolue.
Otsikko: Hyvinhän siinä kävi, mitä te itkette?
Juttuun on haastateltu Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen laitokselle verkkopopulismin ja journalismin suhteesta väitöskirjaa tekevää Niko Hatakkaa. Sitaatit Erosen blogista ovat alkuperäisessä kieliasussaan.
Teksti: Oskari Onninen
Kuvat: Maija Tammi
