Neljä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan poliittista ryhmää ilmaisi huolensa Ylioppilaslehden maaliskuisen abinumeron kansijutusta. Juttu tulkittiin mainokseksi Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Ozan Yanarille. Kannanotossa siis epäillään Ylioppilaslehden syyllistyneen piilomainontaan. Tästä syystä avaamme nyt poikkeuksellisesti journalistista työprosessiamme jutun takana.
Idea jutusta syntyi marraskuussa 2014, kun Ozan Yanar nousi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien äänikuninkaaksi. Tällöin halusimme tehdä henkilöjutun eniten yksittäisiä ääniä saaneesta edaattorista. Olisimme tehneet niin ryhmästä riippumatta. Sisäisistä työprosesseistamme johtuen ensimmäinen mahdollinen julkaisuaika jutulle oli maaliskuun abinumerossa. Kaikki päätökset jutun julkaisuajankohdasta, näkökulmasta, pituudesta ja tilasta lehdessä on tehty journalistisin kriteerein lehden toimituksessa. Toimitus ei ole vastaanottanut rahaa tai kohdannut painostusta tehdessään juttua tai päättäessään jutun tekemisestä. Sen sijaan se kohtaa painostusta nyt, kun poliittiset ryhmät yrittävät puuttua lehden linjaan.
Journalistin ohjeissa, joihin Ylioppilaslehtikin on sitoutunut, todetaan: Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Jos Ylioppilaslehdellä olisi velvollisuus noudattaa poliittisten ryhmien näkemystä siitä, mikä on tasapuolista tiedonvälitystä, se luovuttaisi toimitukselleen kuuluvaa päätösvaltaa poliittisille ryhmille. Arvioinnin jutun julkaisuperusteista tekee aina ja kaikissa olosuhteissa lehden toimitus itse.
Ylioppilaslehdellä on oikeus ottaa kantaa haluamiinsa asioihin haluamallaan tavalla, eikä sen tarvitse varmistaa, että kaikki poliittiset ryhmät allekirjoittaisivat nämä kannat. Ozan Yanar -jutussa ei kuitenkaan otettu kantaa Vihreän liiton tai Ozan Yanarin äänestämisen puolesta. Ei suorasti eikä epäsuorasti. Jutussa puhuttiin vihreästä aatteesta, sosiaalidemokratiasta ja Ozan Yanarin henkilöhistoriasta. Kuusi sivua tilaa jutulle ei ole lehdessä poikkeuksellisen paljon. Pisimmät jutut, kuten edeltävän numeron pääjuttu, ovat saaneet tilaa kahdeksan sivua. Ylioppilaslehden pääjutun yleisimmin saama tila on juuri kuusi sivua.
Tässä Ylioppilaslehden abinumerossa oli juttu myös kirjailija Leena Krohnista. Kuten kaikella medianäkyvyydellä on tapana tehdä, sekin juttu todennäköisesti nostaa kirjailijan kirjojen myyntiä. Juttua ei kuitenkaan ole tehty tämän takia – aivan kuten Ozan Yanaristakaan ei ole tehty juttua siksi, että hän saisi tai olisi saamatta ääniä. Olisi varsin omituista, jos toimituksen vapautta rajoittaisi se seikka, että jokin taho voi saada juttujen tuomasta näkyvyydestä epäsuoraa hyötyä tai haittaa.
On tietysti totta, että poliitikoille henkilöjutut ovat monella tapaa lottovoitto, etenkin vaalien lähestyessä. Totta on myös, että kaikki poliitikot eivät niitä tasapuolisesti saa. Silti lehdet tekevät henkilökuvia poliitikoista. Se kuuluu sananvapauteen, ja perusteet jutun tekemiseen ovat lehden toimituksien itsensä arvioitavissa. Henkilöjutut poliitikoista myös vaalien alla eivät ole mitenkään poikkeuksellisia: viime presidentinvaalien aikaan Ylioppilaslehden kannessa poseerasi Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Haavisto oli tuohon aikaan myös Image-lehden kannessa. Eduskuntavaalien vaalipäivään on aikaa vielä puolitoista kuukautta, ja sitä ennen Ylioppilaslehti julkaisee erikseen numeron, jonka teemana on eduskuntavaalit.
Kannanotollaan poliittiset ryhmät toistavat historiaa: Ylioppilaslehti on aiheuttanut aina pahennusta edustajistossa. Lehti on milloin oikealla, milloin vasemmalla, milloin keskellä, milloin liian liberaali, konservatiivinen, mauton tai puolueellinen. Myös nykyinen toimitus saa tällaista palautetta joka suunnasta. Ylioppilaslehden linja edustaa sillä tavalla ylioppilaskunnan jäsenistöä, että linja valitaan kahden vuoden välein demokraattisesti, kun edustajisto tekee päätoimittajavalinnan. Seuraavan kerran niin tehdään keväällä 2016.
Ylioppilaslehti suosittelee poliittisia ryhmiä tekemään asiasta kantelun Julkisen sanan neuvostoon, jos he kokevat, että hyvää journalistista tapaa on rikottu.
Antti Pikkanen, päätoimittaja, Ylioppilaslehti
