06. maaliskuuta 2015
Teksti: | Kuvitus: Veera Elina Ala-Vähälä

Kirgisiassa tehdään yli tuhat morsiamenryöstöä vuodessa. Suurin osa ryöstöistä päättyy edelleen avioliittoon.

Se ei ollut kovin romanttinen kosinta. Juuri yliopistosta valmistunut, kääntäjänä työskennellyt 20-vuotias Gulbartšyn Tajibajeva oli palaamassa töistä kotiin.

Hän oli vastikään eronnut poikaystävästään saatuaan selville, että tämä on narkkari. Nyt ex-poikaystävä ja hänen kaverinsa odottelivat Tajibajevaa tämän kodin luona.

He pyysivät naisen kahville. Vaihdettiin kuulumisia, rupateltiin mukavasti. Mutta noin puolen tunnin kuluttua miehet alkoivat ehdotella. Olisi lähdettävä tervehtimään ex-poikaystävän vanhempia.
Sävy oli vaativa, Tajibajevaa pelotti. Oli pakko suostua.

Ex-poikaystävän vanhempien luona miehet pukivat hänet morsiushuntuun ja mekkoon. Sen jälkeen he ehdottivat, että hän kirjoittaisi äidilleen kirjeen, jossa kertoisi menneensä kihloihin.

 

Morsiamenryöstöt ovat Keski-Aasiassa sijaitsevassa Kirgisiassa arkipäivää.

Sieppauksineen maa on erityistapaus. Voimakkaamman islaminuskoisissa naapurimaissa eli muissa Neuvostoliitosta itsenäistyneissä ”staneissa” niitä ei esiinny.

Sieppausten väitetään olevan paimentolaisen Kirgisian perinne: kylästä haetaan morsian ja lähdetään takaisin vuorille paimeneen. Vuosisataisesta tavasta perustaa perhe ei pidä puolustelijoiden mukaan luopua.

Tosiasiassa tällaista perinnettä ei ole. Morsiamenryöstöt ovat yleistyneet vasta 1980-luvulta lähtien Neuvostoliiton vaikutuksen heikennyttyä Kirgisiassa.

Ryöstöjä tapahtuu myös kaupungeissa, mutta erityisen yleisiä ne ovat maaseudulla. Yleensä ryöstö tapahtuu edellä kuvatulla tavalla: nainen houkutellaan johonkin, ja sen jälkeen alkaa suostuttelu, painostus, ehkä väkivaltakin.

Vielä vuonna 2012 tapahtui noin 16 000 sieppausta, ja niistä jopa 90 prosenttia johti avioliittoon.

Sitten alkoi kiehua. Eräs siepatuksi ja raiskatuksi joutunut nuori nainen teki kesäkuussa 2012 itsemurhan, ja asia nousi julkisuuteen.

Kirgisian hallituksen oli pakko reagoida. Sieppauksen maksimituomioksi säädettiin kymmenen vuotta vankeutta. Aiemmin se oli ollut kolme vuotta, vähemmän kuin karjavarkaudesta.

Lakimuutos on tepsinyt, sillä sieppausten määrä on vähentynyt radikaalisti, noin 1 200-1 300 tapaukseen vuodessa. Sen sijaan aviotumisprosentti on pysynyt suunnilleen samana. Edelleen ylivoimaisesti suurin osa siepatuista morsiamista päätyy avioliittoon sieppaajansa kanssa.

 

Kirgisian hallitus ei ryhtynyt lakimuutokseen niskoittelematta. Sieppausten vastaiset kansalaisjärjestöt ovat tehneet kaikkensa päättäjien pään kääntämiseksi.

Yksi tärkeimmistä järjestöistä on pääkaupunki Biškekissä sijaitseva Women`s Discussion Club for Democracy. Se pitää majaansa betonibrutalistisessa toimistotalohirvityksessä kansalliskirjailija Tšingiz Aitmatovin patsaan kupeessa.

Järjestön johtaja Dinara Aitkulova ottaa vastaan pikkuruisessa yhden huoneen toimistossa, jossa työskentelee kolme naista. Näkee, että raha on tiukassa.

Tällaisia järjestöjä tarvitaan, sillä morsiamenryöstöjä ympäröi lakimuutoksen jälkeenkin vaikenemisen kulttuuri. Ryöstötapaukset päättyvät usein sopimukseen perheiden välillä: naisen perhe ostetaan hiljaiseksi.

”Juttuja ei mene oikeuteen saakka juuri lainkaan. Meidän tietojemme mukaan oikeuskäsittelyyn ylsi vuonna 2013 koko maassa kolme tapausta yhteensä yli tuhannesta”, Aitkulova sanoo.

Lisäksi viranomaiset kuten poliisi ja oikeuslaitos ovat voimakkaan miesenemmistöisiä. Ne eivät suhtaudu morsiamenryöstöihin vakavissaan. Sen järjestöt yrittävät muuttaa.

”Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, että naisilla pitää olla samat oikeudet kuin miehillä. Sitä paitsi jos mies ei saa puhuttua itselleen vaimoa ensinkään, niin millainen aviomies hänestä muka tulee sieppaamalla”, Aitkulova kysyy.

Työtä tehdään täysin ulkomaisen tuen varassa. Aitkulovan johtama Women`s Discussion Club on sataprosenttisesti Yhdysvaltain Kirgisian-suurlähetystön rahoittama. Myös Suomi on tukenut kehitysapuvaroistaan esimerkiksi morsiamenryöstöjä ja liian varhaisia avioliittoja vastustavaa Kyrgyz Family Planning Alliancea.

Nyt tuelle saattaa tulla loppu. Venäjän rooli Kirgisiassa voimistuu, ja samalla Kirgisia omaksuu venäläisiä lakeja. Tarkoituksena on tuoda Venäjällä huomiota herättänyt ”ulkomaisia agentteja” koskeva laki voimaan myös Kirgisiassa.

Se tarkoittaisi, että järjestöt joutuisivat luultavasti rekisteröitymään ulkomaisiksi agenteiksi. Niiden maine kotimaassa tahraantuisi ja toiminta voisi loppua.

Mutta miksi miehet haluavat siepata itselleen vaimon? Aitkulovan mukaan taustalla on eräänlainen vanhapoikasyndrooma. Moni kirgiisimies asuu pitkälle aikuisiän puolelle vanhempiensa luona eikä tunne oloaan kovin itsenäiseksi, oikeaksi mieheksi.

”Sitten isä sanoo, että hae tuolta itsellesi tyttö, minä maksan myötäjäiset. Ja niin he hakevat.”

Osa sieppauksista sovitaan tosin etukäteen. Nuoripari saattaa turvautua siihen, jos jommankumman tai molempien perhe vastustaa avioliittoa.

Sovitut sieppaukset kattavat kokonaismäärästä kuitenkin vain murto-osan. Se tarkoittaa, että vähintään satoja naisia vuodessa joutuu naimisiin vasten tahtoaan. Oikea lukema on luultavasti yhä useita tuhansia, sillä läheskään kaikki tapaukset eivät tule viranomaisten tietoon.

Sieppaustilanteesta ulos kävelemistä vaikeuttaa siitä seuraava voimakas sosiaalinen stigma. Jos siepattu aikoo suostuttelun ja painostuksen jälkeenkin yhä lähteä, häntä saatetaan uhata maineen menettämisellä. Usein levitetään huhua, että nainen ei ole enää neitsyt.

 

Juuri tällaisen painostuksen ja uhkailun kohteeksi joutui myös narkkarieksänsä vanhemmille viety Gulbartšyn Tajibajeva.

Hän hangoitteli vastaan, ei suostunut morsiameksi. Sieppaajat sanoivat laittavansa liikkeelle huhun, että he ovat raiskanneet hänet. Sen jälkeen häntä ei huolisi enää kukaan.

Nainen pysyi silti tiukkana. Hän pyysi saada soittaa ja kutsui äitinsä paikalle. Pian äiti saapuikin ja vei tyttärensä kotiin.

Tästä on aikaa 18 vuotta. Nykyään Tajibajeva on 38-vuotias naimisissa oleva nainen ja asuu pääkaupunki Biškekissä. Hän ei suostu tapaamaan, mutta kertoo tarinansa sähköpostitse.

”Pääsin hyviin töihin, YK:n projektiin. Olin 24-vuotias, ja kirgiisinaiset menevät yleensä sen ikäisenä naimisiin. En kuitenkaan ajatellut avioitumista, sillä olin tyytyväinen tilanteeseeni.”

Tajibajevalla oli uusi poikaystävä, työkaveri. He olivat tapailleet kahdeksan kuukautta, kun mies kosi.

”En ollut mielestäni valmis avioliittoon, joten en vastannut mitään.”

Vähän ajan kuluttua Tajibajeva matkusti työpaikaltaan Ošin provinssista konferenssiin pääkaupunki Biškekiin. Poikaystävä tuli lentokentälle vastaan ja vei Tajibajevan ystävänsä asunnolle.

”Hän kosi minua uudestaan ja sanoi, että hänen ystävänsä sieppaavat minut”, Tajibajeva kertoo.

Hän luuli juttua aluksi vitsiksi eikä kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Poikaystävä lähti leikkiin mukaan, kertoi pilailleensa ja vei Tajibajevan vanhempiensa talolle.

”Mutta kun menin sisään, hänen äitinsä ja kälynsä tulivat vastaan ja alkoivat pukea minua morsiushuntuun.”

Kyseessä ei ollutkaan vitsi vaan sieppaus, toista kertaa Tajibajevan elämässä.

Päätös syntyi nopeasti.

”Poikaystäväni oli kunnon mies, hyvä työntekijä, vastuullinen, kouluttautunut. Siinä oli kylliksi syitä mennä hänen kanssaan naimisiin”, Tajibajeva kertoo.

”Kun minut siepattiin toistamiseen, ajattelin, ettei rakkaus ole avioliitossa niin tärkeää, ei se ole mikään edellytys perheen perustamiselle. Tärkeintä on varakas ja hyvässä työssä oleva mies.”

Tajibajevan mukaan hänen tarinansa on loppujen lopuksi onnellinen. Pian häiden jälkeen he saivat perheenlisäystäkin, kaksi tyttöä.

”On tietysti ollut vaikeaakin, mutta liitto on kestänyt. Mieheni hakkasi minua aluksi, sillä hänen isänsäkin oli hakannut hänen äitiään. Mutta nyt, kun tyttömme ovat jo isoja, hän on jo lopettanut hakkaamisen. En silti uskalla ajatella, mitä kävisi jos jättäisin hänet.”

Ei ehkä ihan niin onnellinen tarina.