04. huhtikuuta 2014
Teksti:

Valkokankaalla on käynnissä Raamatun renessanssi. Kristittyjen pyhästä kirjasta ammentavilla elokuvilla on mennyt näin hyvin viimeksi viime vuosisadan puolivälissä, jolloin tehtiin Kymmenen käskyä, Ben Hur ja The Robe, kaikki kassamagneetteja.

Se, että elokuvantekijät ovat jälleen innostuneet Raamatusta, ei ole mikään ihme. Teos on käsikirjoittajan aarreaitta – täynnä seksiä, väkivaltaa ja suurta draamaa. Kaiken lisäksi genren ulottuvilla on valtava kohderyhmä. Yhdysvalloissa kun on 100 miljoonaa Raamatun arvovaltaa ja erehtymättömyyttä korostavaa evankelikaalikristittyä, noin kolmannes väestöstä. Siksi ei yllätä, että The Bible -minisarja oli USA:n viime vuoden katsotuin kaapelisarja.

Leffateattereihinkin on nyt vyörymässä liuta pyhän kirjan tarinoihin pohjautuvia teoksia: Loppuvuodesta Ridley Scott tuo teattereihin Mooses-elokuva Exoduksen. Samasta hahmosta on suunnitteilla toinenkin elokuva, Gods and Kings, jonka ohjaajaksi kaavaillaan Ang Leetä. Ensi pääsiäiseksi valmistuu Passion of the Christin esiosa Mary.

Näiden lisäksi tänä vuonna on saanut ensi-iltansa jo kaksi Raamattu-elokuvaa: helmikuussa Jeesuksen tarinan kertova Son of God ja nyt huhtikuussa Noah.

Niistä ensimmäistä Yhdysvaltain evakelikaalikristityt ovat kilvan ylistäneet.

”Son of God on fantastinen! Tilaisuus nähdä tämä hämmästyttävä kuvaus vapahtajamme elämästä on tulossa pian teattereihin lähelle sinua… Älä jätä tilaisuutta käyttämättä! Hyödynnä myös mahdollisuus esitellä Jeesus sille ystävälle, naapurille tai sukulaiselle, joka ei ehkä koskaan ottaisi vastaan kutsua kirkkoon.”

Näin kehuu atlantalaispastori Andy Stanley, jonka johtaman kirkon toimintaan osallistuu joka viikko yli 20 000 ihmistä. Siunauksensa on antanut myös maan suurimman evankelikaaliseurakunnan, Lakewood Churchin, pastori Joel Osteen, kuten myös televisioevankelista Pat Robertson, jonka aamuohjelmaa katsoo miljoona ihmistä päivittäin.

Heidän mielipiteellään on suuri merkitys elokuvan tuottaneelle Foxille, joka toivoo lausuntojen höllentävän kristittyjen kukkaronnyörit.

Aina tuotantoyhtiö ei kuitenkaan pääse nauttimaan saarnamiesten vetoavusta. Darren Aronofskyn Paramountille tekemä Noah ei ole kerännyt pastoreilta vain ylistystä.

Vanhassa testamentissa Nooan tarina on apokalyptinen kertomus, jossa lähes kaikki kuolevat.

Alkuasetelma on seesteinen. On vettä, taivaankansi ja vihreitä kasveja. Ihmiset ihastuvat, lisääntyvät ja täyttävät maan.

Mutta pian Jumala huomaa, että ihmiset ovat pahoja ja luomakunta täynnä väkivaltaa. Silloin Jumala kehottaa Nooaa, ainoaa oikeamielistä ihmistä, rakentamaan arkin ja kokoamaan sinne perhekuntansa ja parin kutakin eläinlajia.

Sitten sataa, sataa ja sataa, ja elämä arkin ulkopuolella kuolee. Kun sade lakkaa ja maa on lopulta kuiva, eläimet ja Nooa perheineen poistuva laivasta.

Nooa istuttaa viinitarhan, vetää kännit, sammuu alasti telttaansa ja kiroaa poikansa. Unohdinko mainita, että Nooan arkki on
lastenraamattujen vakiokertomus? Se johtuu kai siitä, että tarinassa on paljon eläimiä.

Indieohjaaja Aronofsky, jonka käsialaa on muun muassa Oscarillakin palkittu Black Swan, on kertonut suunnitelleensa elokuvaa Nooasta uransa alkuvaiheista lähtien.

Unelma toteutui, kun Paramount Pictures tarjosi ohjaajalle jättibudjetin – varovaistenkin arvioiden mukaan yli 130 miljoonaa euroa. Sellainen tarvitaan, jos halutaan kuvata vedenpaisumus.

Ongelmat alkoivat, kun Aronofsky esitte€¨li studiolle raakaversion elokuvasta. Paramount huolestui kristittyjen reaktioista, joten se rekrytoi koeyleisön. Studio ei pelännyt turhaan: kristittyjen testikatsojien mielestä elokuva otti liikaa vapauksia Raamatun kertomuksesta. Erityisesti ärsyttivät kohtaukset, joissa Nooa oli synkkä ja kännissä.

Nooa tosin on synkkä ja kännissä myös alkuperäistekstissä, siis Raamatussa, mutta useimmille jenkkikristityille tutumpi näyttäisi olevan tarinan iloinen ja värikäs pyhäkouluversio, jonka pääosassa ovat söpöt eläimet. Pyhäkoulumuistojen kanssa riitelevät kuvat, joissa Nooan roolin näyttelevä pahantuulinen Russel Crowe suunnittelee tuhoavansa koko ihmiskunnan.

Kuten Noah-elokuvan raamatullinen neuvonantaja John Snowden sanoo elokuvan mainosvideossa:

”Nooan tarina Raamatussa on paljon synkempi kuin se tarina, jota kerromme lapsillemme.”

Vaikka alkuperäisteksti oli Aronofskyn puolella, joulukuussa koeyleisö sai eteensä studion tekemän version, joka alkoi uskonnollisten kuvien montaasilla ja päättyi gospelrockiin. Mutta se versio, kuten kaikki muutkin studion leikkaamat, sai katsojilta lopulta huonomman arvion kuin ohjaajan. Niinpä levitykseen valikoitui Aronofskyn leikkaus.

Se on pieni ihme, josta pastoreiden pitäisi olla riemuissaan.

Vaikka ohjaajan näkemys voitti, studio ei uskaltanut julkaista elokuvaa antamatta pientä myönnytystä evankelikaaliauktoriteeteille. Evankelikaalisen National Religious Broadcastersin painostuksesta markkinointimateriaaleihin lisättiin ”selittävä viesti”. Siinä kerrotaan, että elokuva perustuu Raamatun kertomukseen, mutta taiteellisia vapauksia on otettu.

Sekään ei lepyttänyt kaikkia pastoreita. Esimerkiksi evankelista Rick Warren, kalifornialaisen Saddleback Church -seurakunnan perustaja ja johtaja, yksi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmista kirkonmiehistä, on ilmoittanut Twitterissä, että ei aio mennä katsomaan Noahia. Warren on loukkaantunut elokuvasta sitä näkemättäkin.

Se tuntuu käsittämättömältä.

Aronofsky kun on oivaltanut, mistä Nooan tarinassa ja kristinuskossa on pohjimmiltaan kysymys: synnistä ja armosta. Pahuutta on vedenpaisumuksen jälkeenkin jäljellä ihan yhtä paljon kuin ennen, mutta silti Jumala päättää, ettei enää yritä tuhota luomistyötään.

Aronofskyn versio Nooan arkista korostaa ihmisen pahuutta, jonka seurauksena planeetta tuhoutuu vesimassojen alle. Ohjaajan omin sanoin: elokuvan Nooa on maailman ensimmäinen ympäristönsuojelija. Liittäessään tuhansia vuosia vanhan myytin ihmiskunnan ehkä polttavimpaan ongelmaan, ilmastonmuutokseen, Aronofsky osoittaa, että myytillä on edelleen selitysvoimaa. Että Raamatulla on edelleen jokin merkitys.

Son of Godia hehkuttaneen pastori Andy Stanleyn toive, että elokuva olisi hyvä tapa esitellä Jeesus naapurille ja siten evankelioida loputkin yhdysvaltalaiset, on todellisuudesta vieraantunut. Son of Godin kristillinen pop ja kiiltokuvamainen portugalilaisnäyttelijä Diago Morgales, joka tunnetaan nykyään Twitterissä paremmin nimellä #hotjesus, vetoaa heihin, joille sanoma on tuttu. Elokuva on sentimentaalinen saarna jo kääntyneille.

Sen sijaan on helppo kuvitella, että Noahin nähtyään joku haluaa kaivaa esiin Vanhan testamentin. Noah on kiin€¨ni tässä päivässä. Sillä on merkitystä myös kirkon seinien ulkopuolella.

Evankelikaaleille, tai ainakin laajemmin kristinuskolle, on käymässä Noahin kanssa vähän niin kuin kokoomukselle Presidentintekijöiden kanssa. Todella hyvin.

Sekä kokoomus että evankelikaalit hyötyvät lopulta siitä, että he eivät ymmärrä sisäpiirin ulkopuolelta tulevan mutta kohdettaan kunnioittavan taiteilijan arvoa. He keskittyvät valittamaan yksityiskohdista mahdollisimman lapsellisella tavalla ja takaavat näin sekä mediahuomion että katsojien kiinnostuksen.

Lopulta kukaan ei elokuvateatterissa istuessaan muista, että Tuukka Temonen on kokoomuslainen ja Aronofskykin juutalainen. Elokuvaan ei suhtauduta propagandana vaan kriittisenä puheenvuorona, siitä huolimatta, että lopputulos on lähempänä ensimmäistä.

Jos olisin jenkkipastori, olisin Aronofskylle todella kiitollinen – salaa.

Noah Suomen ensi-illassa perjantaina 4.4.

Teksti: Tuija Pyhäranta
Kuva: Noora Isoeskeli

Kirjoittaja on uskontotieteilijä, joka fanittaa myyttejä ja Darren Aronofskya.