30. tammikuuta 2014
Teksti:

Bengt Johan Källman, 24, ei suostu kerto­ maan, mistä on kotoisin. Hän ei halua muistaa. Jokin ruotsalainen pikkukaupunki se on. Sel­lainen, jossa luokkakavereiden äidit tunnistavat kirjastossa ja jossa saattaa olla kovin, kovin vaikeaa, jos ei satu olemaan hyvä jääkiekossa.

Eikä Källmann ollut, urheilu ei kiinnostanut lainkaan. Häntä kiinnostivat muut asiat, toiset pojat esimerkiksi.

Oli muutakin: Thaimaassa asuva isä otti harvoin yhteyttä ja silloinkin lähinnä puhui po­jalle pahaa tämän äidistä. Koulussa kiusattiin ja aterioita jäi syömättä niin usein, että poskien kuoppiin mahtui nyrkki.

Sellainen tekee vihaiseksi. Toisin kuin syö­ mistä, vihaa oli vaikea kontrolloida. Aina siihen saakka, kunnes Källman löysi Miss BJ:n.

Kun Källman istuu tukholmalaisen ostoskes­kuksen vähän liian valoisassa pöydässä, hän ei ole yksin. Niin kuin hän ei ole koskaan yksin missään.

Sillä jos hän suuttuisi, kävisi näin: sormet napsahtaisivat ja siinä samassa kapeat ja suu­risilmäiset kasvot kuuluisivat Källmanin altere­golle, Miss BJ:lle.

Källman ja Miss BJ jakavat saman kehon, mutta ovat eri henkilö. Nimensä alterego sai vasta viisi vuotta sitten, mutta Miss BJ on ollut olemassa yhtä kauan kuin Källmankin.

Källmanilla on tummat hiukset, hillityn ele­gantit liikkeet ja sivistyssanoitettu tapa puhua. Olemus on ujo. Kaikki on täysin päinvastaista kuin Miss BJ:llä.

Miss BJ on tummaihoinen, hänellä on val­koinen peruukki ja hän pitää leopardikuviosta ja glitteristä. Hän puhuu räävittömästi ja kiroi­lee paljon.

Ennen kaikkea hän osaa suuttua – asia, jota Bengt Johan ei haluaisi tehdä ollenkaan.

”Miss BJ on sanalla sanoen bitch”, Källman kuvailee.

Miss BJ tulee esiin pari kertaa viikossa. Yleensä niin käy vain Källmanin yksiössä, sillä hän ei mielellään esittele alteregoa muille. Hän ei halua loukata ketään, ja niin käy väistämät­tä, jos Miss BJ on lähettyvillä.

Ainoastaan kerran on käynyt niin, ettei Källman pystynyt kontrolloimaan Miss BJ:tä. Källman oli äitinsä kanssa baarissa, kun öyk­käröivä mies hyökkäsi takaa päin kourimaan äidin etu­musta. Silloin päässä nap­sahti, ja samalla napsahtivat sormet. Miss BJ oli paikalla. Hän aiheutti baariin jättimäi­sen draaman. Sellaista Källman ei nykyään ikinä tekisi.

”Aikaisemmin en osan­nut kontrolloida tunteitani. Kun olen Miss BJ, voin eris­tää itseni ja tarkkailla tilan­netta ulkopuolisena. Loin hänet, sillä ilman olisin vi­hainen koko ajan”, hän sanoo.

“Kuulostaa varmaan jotenkin skitso­freeniselta.”

Niin kuulostaa, mutta Källman on tottu­nut siihen.

Kotikaupungissa opettajat eivät ymmärtä­neet, Källmanhan ei ollut normaali poika. Sa­nottiin, että pitää olla miehekkäämpi, vähem­män feminiininen.

“Mietin vain, että minkä kanssa minun pi­tää identifioitua, penikseni?”

Källmannilla oli vain pieni piiri ihmisiä, jot­ka tukivat ja auttoivat. Yhteenkään heistä hän ei ole kuitenkaan ollut yhteyksissä sen jälkeen, kun hän muutti viisi vuotta sitten Tukholmaan. Vanha elämä jäi.

Hän tuli pääkaupunkiin opiskelemaan kulttuurintutkimusta, muotia ja mediaa. Aloitti puhtaalta pöydältä ja tutustui ihmisiin, jotka niin ikään tunsivat itsensä ulkopuolisiksi val­litsevista normeista. Heistä tuli hänen uusi perheensä.

Yliopistossa Källman viehättyi feministiteo­reetikko Judith Butlerin kirjoituksista, joiden mukaan sukupuoli on sosiaalinen rakennelma: sillä on merkitystä vain, koska annamme sille merkityksen.

Pikkuhiljaa Källman ymmärsi, että voi olla itsekin mitä tahansa.

”En tiedä, miltä tuntuu olla mies, enkä myöskään miltä tuntuu olla nainen. Muutama vuosi sitten sanoin, että olen homo, mutta enää en, koska siihen liittyy niin paljon sellaista, mitä en allekirjoita.”

Häntä esimerkiksi ärsyttää, että homot taistelevat oikeudestaan mennä naimisiin. Hä­nestä kyseessä on heteronormi, joka pitäisi en­nemmin poistaa kokonaan.

“En sano myöskään olevani queer, kos­ka mielestäni on sanan vastaista käyttää sitä määritelmänä mistään. Ja kun olen julkisesti Miss BJ, minua luullaan transunaiseksi, mikä ei ole totta.”

Juuri normit Källman haluaisi tulevaisuu­dessa murtaa. Siksi hän haluaa valmistuttuaan tutkijaksi ja kirjailijaksi.

Källmanin mukaan missään kielessä ei ni­mittäin ole termejä hänen kaltaisilleen. Aina pi­tää valita kahdesta.

Vaikka Källman on tajunnut, että sanat eivät määritä identiteettiä, moni muu ei ole. Joskus on helpompi sanoa olevansa vaikkapa homo vain siksi, että toiset ymmärtäisivät.

Esimerkiksi silloin, kun kirjautuu seksuaa­livähemmistöille tarkoitettuun seuranhakupal­velu Grindriin. Källman tekee niin pari kertaa viikossa vanhasta tottumuksesta, mutta enää hän ei hae seuraa.

Hän on kyllästynyt ihmisten profiilien vaa­timuslistoihin, jotka ovat normatiivisia ja rajaa­via. Ei läskejä, ei aasialaisia, ei feminiinejä.

Tästä joukosta hän ei halua löytää ketään.

”Olen tyytyväinen näin. Me olemme hyvä pari, minä ja Miss BJ.”

Teksti: Sonja Saarikoski
Kuva: Märta Thisner