Parempaakin tekemistä

pietinalho

On lokakuu 2012, kello on viisi iltapäivällä, kun Annu Nieminen-Pietinalho istuu neuvotteluhuoneen pöydän ääressä ja avaa videoyhteyden Eurooppaan. On alkamassa palaveri, jossa hän on puheenjohtajana.

Pöydän ääressä istuu lisäksi neljä miestä. Pöydän takana olevalle valkokankaalle heijastuu suunnilleen samanlainen ihmisasetelma suunnilleen samanlaisen pöydän ääressä. Videonäkymä on eräästä toisesta konsulttiyhtiö McKinseyn toimistosta. Mistä, sitä ei voi kertoa, koska tämä projekti kuten melkein kaikki johdon konsultoinnin asiakasprojektit, on luottamuksellinen.

Nieminen-Pietinalho klikkaa auki pakan, jota on projektipäällikkönä kasannut viimeiset kaksi viikkoa. Pakka on konsulttikieltä ja tarkoittaa Powerpoint-esitystä, johon on paketoitu konsulttien työn kallisarvoinen tulos, se, mistä asiakas maksaa.

Slaidit loistavat kirkkaina tietokoneen ruudulla. Herrat odottavat, mutta Nieminen-Pietinalho vain tuijottaa. Nyt pitäisi jo aloittaa, mutta kirjainten reunat näyttävät epäselviltä, ihan kuin niiden päällä olisi sumupilvi. Hän ei näe, mitä koneella lukee.

Hän aloittaa silti. Onneksi Nieminen-Pietinalho on tehnyt pakan itse, joten hän muistaa suurin piirtein, mitä siinä lukee. John, jatka sinä tästä. Pekka voikin kertoa tästä lisää, Nieminen-Pietinalho sanoo silloin, kun slaideilla on jokin luku, joka ei tule ulkomuistista.

Esitys menee hyvin, kukaan ei arvaa. Well done Annu, pomot sanovat presentaation jälkeen.

Mutta hänelle itselleen verhon läpi pidetty esitys on viimeinen hälytysmerkki. Kaksi viikkoa myöhemmin hän jää pois töistä, eikä palaa enää takaisin.

Annu Nieminen-Pietinalho oli 23-vuotias teekkari, kun hän näki Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen seinään liimatun julisteen: McKinsey International Internship -ohjelma, apply now. Siitä on kuusi vuotta.

McKinsey & Company on yhdysvaltalainen konsulttitoimisto, jolla on konttorit 60 eri maassa. Muut konsulttiyhtiöt ovat äänestäneet sen maailman vaikutusvaltaisimmaksi alallaan jo kymmenen vuotta putkeen.

Ala on yritysjohdon neuvominen. Esimerkiksi tietokonevalmistaja saattaa haluta tietää, miten se voisi valmistaa läppäreitä, jotka menevät entistä paremmin kaupaksi. Konsultit pohtivat, keskustelevat asiakkaiden kanssa, jututtavat asiantuntijoita, laskevat ja esittävät powerpointit. Tietokoneyhtiö kuuntelee ja maksaa.

McKinsey on hyvin haluttu työpaikka. Hakijat harjoittelevat usein etukäteen työhaastattelun loogismatemaattista päättelytestiä varten. Testi on osa rekrytointiprosessia. Netistä löytyy sitä varten harjoituskokeita, ja kokeessa pärjäämisestä on kirjoitettu Amerikassa kokonaisia kirjoja.

Nieminen-Pietinalho ei tiennyt vaikeusasteesta mitään, kun lähetti hakemuksensa harjoitteluohjelmaan. Hän ei tiennyt, että ohjelmaan valittaisiin vain yksi suomalainen. Nuori teekkari ajatteli, että harjoittelu ulkomailla olisi kiva tapa viettää kesä. Sellainen siitä tulikin.

Nieminen-Pietinalho lähetettiin Pariisin. Hän meni osaksi tiimiä, joka teki töitä rahoitusalan asiakkaalle. Harjoittelijan vastuulla oli pyörittää valtavaa Excel-mallia, jossa oli solukoituna kaikki konsulttien keräämä data. Työ oli periaatteessa samaa, mitä aloittelevat konsultit tekevät.

Nieminen-Pietinalho pärjäsi hyvin: kun hän valmistui diplomi-insinööriksi puolitoista vuotta myöhemmin, hän aloitti yhtiössä vakityöt johdon konsulttina. Se ei ollut niin suuri unelmien täyttymys kuin se olisi monelle työhaastatteluun harjoitelleelle ollut, mutta joka tapauksessa hyvä työpaikka, jossa pääsi näkemään maailmaa.

Nieminen-Pietinalho oli tottunut ajautumaan paikkoihin miettimättä kummemmin, mitä halusi. Teknillinen korkeakoulukaan ei ollut ollut varsinainen ykkösvaihtoehto. Lukion jälkeen hän oli keskittynyt musiikkiharrastukseensa ja opiskellut vuoden matematiikkaa yliopistolla, mutta tiesi, ettei halunnut jäädä sinne. Sisko oli houkutellut hänet hakemaan informaatioverkostojen koulutusohjelmaan – juomaan kaljaa ja hengaamaan poikien kanssa siihen asti, kunnes keksisi, mitä oikeasti haluai- si tehdä.

Aluksi Nieminen-Pietinalhon työviikot olivat noin 60-tuntisia. Se tarkoittaa 12 tunnin työpäiviä, aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Työmäärä lisääntyi, kun vastuu kasvoi.

Konsultit tekevät enimmillään jopa satatuntista viikkoa. Arkipäiville jaettuna se on 20 tuntia työtä päivässä, tosin tällaisina viikkoina Exceleitä täytetään viikonloppuisinkin. Työmäärä ei ole lainkaan poikkeuksellinen alalla, joka on pankkialaan verrattuna suorastaan kevyt.

Työnteko oli vähän kuin olisi ollut mukana bändissä. Tiimillä on selkeä yhteinen tavoite, ja suurin osa valveillaoloajasta vietetään yhdessä sen saavuttamiseksi. Korkeintaan kymmenhenkinen tiimi keskittyy muutaman viikon tai kuukauden ajan yhden asiakkaan ongelman ratkaisemiseen – sanotaan nyt vaikka selvittämään, kuinka tietyn firman läppäreiden myynti saadaan kasvuun, ja mitä tietokonevalmistajan on tehtävä pärjätäkseen läppäribisneksessä tulevaisuudessakin.

Suunnilleen aamuyhdeksältä mennään tietokonevalmistajan pääkonttoriin ja tehdään siellä päivä töitä.

Kun asiakkaan konttorissa työpäivä päättyy viideltä, konsultit karauttavat taksilla toimistolle Ruttopuiston kupeeseen. Alkaa toinen työpäivä, varsinainen konsultin työ: puhutaan siitä, mitä on päivän aikana saatu selville, piirrellään fläppitauluille, pohditaan mitä muuta pitää selvittää, tutkitaan kenties, miten kulutustottumukset ovat kehittyneet Kiinassa.

Yleensä Annu Nieminen-Pietinalho lähti kotiin iltakymmenen aikaan. Aikaisimmillaan meni seitsemään, myöhimmillään aamukahteen.

Välillä oli ulkomaankiertueita. Noin puolet Nieminen-Pietinalhon työajasta meni poissa kotimaasta. Maanantaina aamulennolla jonnekin päin maailmaa ratkomaan jonkin yrityksen jotakin ongelmaa, torstaina iltakoneella takaisin.

Kerran Pariisin-keikalla Nieminen-Pietinalho unohti varata hotellin, mutta luxemburgilainen kollega salakuljetti hänet omaan hotellihuoneeseensa. Sen jälkeen he tunsivat toisensa kuin siskot, ja sitähän he tavallaan olivatkin. Vahingossa, mutta silti: Mäkkäri-perhettä.

pietinalho3

Ei pitäisi olla enää kuin viitisentoista vuotta siihen, että ekonomisti John Maynard Keynesin ennustus toteutuu. Yksi viime vuosisadan merkittävimmistä taloustieteilijöistä kirjoitti vuonna 1930, että sadan vuoden päästä, vuonna 2030, meidän ei tarvitsisi tehdä kuin viisitoistatuntista työviikkoa.

Teknologian kehitys ja tuottavuuden parantuminen ovat tuolloin tuoneet meille kaiken tarpeellisen. Hyvinvointia ei tarvitse kuin ylläpitää työskentelemällä viisi tuntia kolmena päivänä viikossa, Keynes visioi.

Profetia tuntuu vähintään yhtä kaukaiselta kuin sen kirjoitusajankohta. Eivät johdon konsultit suinkaan ole ainoita, joiden rytmistä kellokorttikone sekoaisi. Elokuussa investointipankin 24-vuotias saksalainen harjoittelija löydettiin kuolleena asuntonsa suihkusta sen jälkeen, kun hän oli tehnyt kahden viikon sisällä kahdeksan ympärivuorokautista työpäivää, ”allnighteria”.

Japanilaisilla on oma sanakin sille, mihin liika työ saattaa johtaa. Karoshi tarkoittaa ylitöihin kuolemista. Se todettiin eräänkin Toyotan kolmikymppisen työntekijän kuolinsyyksi, kun tämä oli saanut sydänkohtauksen tehtyään kuukaudessa 80 tuntia ylitöitä puoli vuotta putkeen.

Annu Nieminen-Pietinalhon henkireikä olivat ratikat, sillä niiden kyydissä oli aikaa suunnitella omia projekteja. Niistä, joista tulisi myöhemmin kokopäivätyö. Ratikassa hän tunsi olevansa osa arkisten asioiden ympärillä pyörivää maailmaa, toisin kuin taksin takapenkillä singahdellessaan ovelta ovelle.

Ratikassa näki muita ihmisiä: ruskeisiin toppatakkeihin kääriytyneitä mummoja, Alepan muovikasseja, mis sä oot -puheluita, ihmisiä joilla oli aikaa katsoa Vain Elämää.

Nieminen-Pietinalholle sellaisesta oli tullut vierasta vuodessa. Ei ollut aikaa pestä pyykkiä, siivota tai tehdä ruokaa. Hän huomasi, ettei enää oikein nauttinut viikonlopuista. Levottomuus helpotti vasta sunnuntai-iltana tai maanantaiaamuna.

Nieminen-Pietinalho oli ajatellut jo ennen lokakuista videopalaveria, ettei tällainen ole ihan tervettä. Näköhäiriöt olivat viimeinen niitti. Hän meni lääkärille.

Sairauslomalle, lääkäri määräsi. Nieminen-Pietinalho tiesi kyllä, että se oli ainoa järkevä vaihtoehto, muttei olisi silti millään ollut poissa töistä.

”Ihan vain viikoksi”, lääkäri maanitteli. Viikon jälkeen kirjoitettiin kaksi kuukautta lisää lomaa. Nieminen-Pietinalho oli uupunut.

Mutta ei se työn määrästä johtunut.

Silloin, kun suurin osa ihmisistä työskenteli ruuantuotannossa – ja pieni vähemmistö oli talousajattelija Keynesin kaltaisia tietotyöläisiä – kukaan tuskin uhrasi ajatustakaan työn merkityksellisyydelle. Työtä tehtiin, jotta saatiin ruokaa.

2000-luvulla palkkaa saavat tiimipäälliköt, telemarkkinoijat, account junior sales managerit, aluemyyntiedustajat, aluepäällikköt, aulapalveluhenkilöt, järjestyksenvalvojat, kausimyyjät, kouluttajat, laitoshuoltajat ja niin edelleen.

Listaa mol.fi:n avointen työpaikkojen suurimmista kategorioista ”kaupallinen työ” ja ”palvelutyö” voisi jatkaa loputtomasti ilman, että törmäisi yhteenkään ammattiin, jolla on mitään tekemistä hengissä säilymisen kanssa.

Keynes ei osannut ennustaa, että vuonna 2030 ihminen voisi kuluttaa ainakin 40 tuntia viikossa työskentelemällä account junior sales managereina.

Sen hän kyllä arvasi, että toiset eivät kykenisi tyytymään 15-tuntiseen viikkoon:

”Totta kai tulee olemaan ihmisiä, jotka kiihkeällä ja tyydyttämättömällä määrätietoisuudella tavoittelevat vaurautta”, ekonomisti kirjoitti, ”jolleivät he löydä sille merkityksellistä korviketta”.

Kyse ei ole vain joistakin harvoista, vaan suurin osa ihmisistä tuntuu lukeutuvan tähän porukkaan. Me teemme työtä, koska jotain ihmisen on tehtävä, ja jos jotain on tehtävä, niin miksei sitä olisi vaikka projektipäällikkö.

Jotain on kuitenkin tapahtunut: yhä useampi projektipäällikkö on alkanut miettiä, mitä tapahtuisi, jos yhtenä päivänä ei tulisikaan töihin.

Esimerkiksi San Fransiscossa asuvan 27-vuotiaan Ellen Huertan blogikirjoituksesta voi lukea siitä, miten hän päätti jättää oman ja kaikkien muiden unelmatyöpaikan Googlella, koska lakkasi olemasta kiinnostunut työstään. Huerta lähti, mutta maailma jatkoi pyörimistä radallaan.

Mitä järkeä on tehdä jotain, millä ei ole mitään väliä itselle ja jossa itsellä ei ole mitään väliä maailmalle?

”Ei ihmistä kuluta loppuun se, että hän tekee paljon jotain”, Annu Nieminen-Pietinalho, 29, sanoo.

Hän aloittaa vastaamisen aina purkamal
la kysymyksen osiin ja polveilee sitten pitkästi osien ympärillä. Hän puhuu niin nopeasti, ettei lauseiden välistä erota pisteitä. Välillä suomeen sekoittuu finglishiä, sanoja kuten struktuuri, tangentti, agiili, validaatio, insentivointi.

Mukissa on teetä, kahvia hän ei juo.

”Työn sisältö on ratkaiseva asia. Maailma ei varmaan tunne hirveän montaa taiteilijaa, jotka olisivat kokeneet burn-outin. Mun uupumus johtui siitä, että koin pääni sisällä tekeväni jotain, missä ei ole tarpeeksi järkeä. Mulle raskaampaa oli se, ettei työ ollut täysin mun arvojen mukaan merkityksellistä”, hän sanoo.

Tuntui turhalta valvoa öitä sen takia, että maailmaan saataisiin – sanotaan vaikka lisää niitä tietokoneita. Oli pakko miettiä, mikä kaikki muu hyvinvointiin vaikutti kuin työ. Tuskin paha olo koskaan yhdestä asiasta johdu, mutta sitä voi pakoilla yhdellä asialla: tekemällä liikaa töitä.

”Mulle kävi selväksi, että oma antini maailmalle tulisi realisoitumaan muita kanavia pitkin”, Nieminen-Pietinalho sanoo.

Se, mitä anti tulisi olemaan, alkoi kirkastua lentokoneessa. Joulun jälkeen Nieminen-Pietinalho sai lisää sairauslomaa ja matkusti Puerto Ricoon. Lentokoneessa hän kirjoitti Excel-taulukkoon kaikki asiat, jotka maailmassa olivat pielessä. Naapurin mummon yksinäisyys, se että siskoa kiusattiin pienenä koulussa, se että jossain lapset kuolevat ripuliin nelivuotiaina ja niin edelleen ja niin edelleen, viidensadan rivin verran.

Nieminen-Pietinalho jatkoi asioiden listaamista uima-altaalla, ryhmitteli ne kategorioihin, hahmotteli kokonaisuudet. Ongelmat olivat yhteydessä toisiinsa, ne olivat yksi iso vyyhti.

Tämän vuoden heinäkuussa hän otti lopputilin ja aloitti sen, mitä hän kutsuu ”maailmanpelastusprojektikseen”: Nieminen-Pietinalho aikoo kertoa maailmalle, että todellisia johtajia on liian vähän. Maailmassa vallitsee the real leadership gap.

”En usko downshiftaamiseen. Se on pelkkä paniikkireaktio siihen, että merkityksellisyys on elämästämme hukassa. Lähdetään puuttumaan työn määrään, vaikka pitäisi puuttua laatuun. Pitäisi lopettaa turhien asioiden tekeminen.”

Selventääkseen tätä Nieminen-Pietinalho piirtää sormella ilmaan kaksi viivaa, jotka leikkaavat. Viivat muodostavat kaksi akselia, x:n ja y:n.

Pystysuora viiva, y-akseli, kuvaa sitä, miten hyvä ihminen on saamaan asioita aikaan: sitä perinteistä tapaa, millä osaamista mitataan. Kuten vaikka sitä, kuinka nopeasti ehtii järjestellä läppäreitä kaupan hyllylle. Suunnilleen kaikki korkealle edenneet johtajat ovat hyviä suorittamaan, Nieminen-Pietinalho sanoo. Y-akselin perusteella johtajat yleensä valitaankin.

”Kutsun heitä englanninkielisellä nimellä high-performing spiritual babies, eli hyvin suoriutuvat henkiset vaavelit.”

Mutta vaakasuorana kulkevalla x-akselilla näillä vaaveleilla menee yleensä huonommin. Suurin osa ihmisistä suorittaa elämäänsä silmät kiiluen, posottaa ylöspäin y-akselilla katsomatta ollenkaan oikealle, kunnes jossain vaiheessa x-akseli iskee päin näköä. Tulee keski-iän kriisi tai tapahtuu jotain traagista, puoliso kuolee, lapsi sairastuu. Sellaista, jonka jälkeen joutuu miettimään, mihin on tuntinsa siihen asti käyttänyt.

”X-akselia mä kutsun sellaiseksi henkiseksi kypsyydeksi, kyvyksi ja haluksi tehdä, mikä on oikein.”

Oikeasti hyvään johtamiseen ei riitä pelkkä puuhakkuus. Hyvä johtaja tietää, mitä ylipäänsä ollaan tekemässä. Kun Nieminen-Pietinalhon projekti oli vasta aluillaan, hän pystyi julkisuuskuvan perusteella nimeämään kaksi tällaista todellista johtajaa: Martti Ahtisaari ja Esa Saarinen.

Onnellisuusfilosofi Saariseen hän otti yhteyttä, ja nyt Saarinen mentoroikin ex-konsulttia uudella polulla. Sen polun on tarkoitus johtaa toisenlaiseen yhteiskuntaan.

Akselikaavio kun ei kuvaa pelkästään työpaikkojen esimiehiä vaan kaikkia ihmisiä. Nieminen-Pietinalhon mielestä kaikki henkisesti terveet aikuiset ovat johtajia, he ”johtavat vähintäänkin omaa elämäänsä.”

Ei pitäisi tehdä pelkästään sitä, missä on hyvä, vaan miettiä, mikä oikea intohimo on: silloin yhteiskunta järjestyisi Nieminen-Pietinalhon mukaan parhaalla mahdollisella tavalla.

”En tiedä mihin vuorelle tämä yhteiskunta oikein on kiipeämässä. Nyt mietitään, miten lamasta päästään, etsitään bruttokansantuotteen kasvua. Mutta oikeasti ratkaisut on jossain ihan muualla.”

Hänen unelmamaailmassaan tietokoneita ei tehdä, jos ketään ei kiinnosta niiden tekeminen. Sen sijaan tietokoneyhtiöiden projektipäälliköt miettivät, mitä pitävät merkityksellisenä, mitä oikeasti haluavat ja alkavat tehdä sitä. Sellaista, mitä kukaan ei oikeasti halua tehdä, ei ole myöskään tarpeen tehdä.

”En usko hetkeäkään siihen, että sitten meillä olisi vain poptähtiä ja näyttelijöitä eikä vaikka ollenkaan siivoojia.”

Jos leikitään, ettei kukaan tässä maailmassa haluaisi olla siivooja, siitä tulisi hyödytön ammatti. Kaikki näyttelijät ja poptähdet olisivat niin onnellisia ammatissaan, että heillä olisi aikaa huolehtia ympäristöstään niin, ettei erillistä palkollista tarvittaisi ollenkaan.

”Nyt ihmiset ajavat itseään reunalle tekemällä asioita, jotka eivät oikeastaan kiinnosta heitä hittoakaan.”

pietinalho2

Mutta yhä useampi pysähtyy ennen tiputusta. Kuten Googlen Ellen Huerta, jonka blogikirjoituksen Nieminen-Pietinalho on lukenut. Kirjoitus otsikolla Why I left Google tuntui niin kovin tutulta.

Hyväpalkkainen minivaltio oli Huertan toinen koti. Googlella oli hieroja, kampaaja, biljardipöytiä ja työaikaa omien projektien toteuttamiseen. Siellä olivat myös ihanat työkaverit, Huertan parhaat ystävät. Ihan niin kuin McKinseyssäkään ei ollut työpaikkana mitään vikaa sinänsä, päinvastoin.

”Päätös lähteä oli toisaalta äärimmäisen vaikea”, Nieminen-Pietinalho sanoo, ”koska oli tuskallista jättää Helsingin tiimi, jonka tunsin perheekseni”.

”Toisaalta se oli äärimmäisen helppo, ihan nobrainer. Sillä tiesin, että pystyn vaikuttamaan maailmaan vielä enemmän.”

Nyt Googlen Huerta leipoo, lenkkeilee, kirjoittaa ja pohtii, mitä haluaa tehdä. Nieminen-Pietinalho on jo päättänyt. Hän tekee dokumenttielokuvan.

Elokuvaa varten hän aikoo haastatella yli sataa erilaista johtajaa ja pyytää heitä piirtämään oman polkunsa x- ja y-akselilla. Projektin päämentori on Esa Saarinen, mutta lisäksi Nieminen-Pietinalho on saanut neuvonantajikseen muun muassa ideahautomoyrittäjä Saku Tuomisen – sekä entisen pomonsa McKinseyltä.

”Tavoitteena on herättää keskustelua poliittisen, akateemisen ja bisneseliittien ulkopuolella ja niiden välillä”, Nieminen-Pietinalho sanoo.

Kuten Ellen Huerta, Annu Nieminen-Pietinalhokin on päätynyt pitämään blogia ajatuksistaan. Uusimmassa postauksessa hän kirjoittaa, että ihmisten pitäisi harjoitella unelmoimista. Koska sen keksiminen, mitä oikeasti haluaa tehdä, on yllättävän vaikeaa.

Dokumenttielokuvan tekemisen jälkeen Nieminen-Pietinalho aikoo perustaa ajatushautomon, joka edistää sitä ”oikeaa johtajuutta”, sitä missä on edetty sekä x- että y-akselilla.

Sillä hänen mielestään Keynes oli väärässä: vuonna 2030 ihmisten ei kuulu tehdä 15-tuntista työpäivää. Nieminen-Pietinalhon mielestä voimme hyvin tehdä jatkossakin vaikka satatuntista työviikkoa. Kunhan vain teemme oikeita asioita.

Ehkä parempi profeetta vuodelle 2030 on se, jota Ellen Huertakin siteeraa – Steve Jobs. Jobsin mielestä ihmisen on osattava keskittyä.

Ja keskittyminen, se on sitä, että sanoo ei.

Teksti: Vappu Kaarenoja
Kuvat: Noora Isoeskeli

Annu Nieminen-Pietinalhon blogi osoitteessa www.annunieminen.com.

76 kommenttia

  1. t kommentoi 6 kuukautta sitten:

    TLDR

  2. varatoimittaja kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Miksi jutussa / sen perässä ei ole suoraa linkkiä mainittuun Annu Nieminen-Pietinalhon blogiin?

  3. Tove kommentoi 6 kuukautta sitten:

    KIITOS Ylioppilaslehti mahtavasta artikkelistä! Kaveri oli postannut artikkelin Facebookiin ja suositellut sitä ja minäpä luin ja kerrankin löysin sanoja kuvaamaan omia samankaltaisia ajatuksia. Ja sitten luin Huertan blogia, ja vielä muutama lisä pala loksahti paikoilleen.
    Joten suuri kiitokset hienosta artikkelistä! :)
    Ystävällisin terveisin,
    Tove

  4. Saara kommentoi 6 kuukautta sitten:

    mistä löydämme Anun blogin?

  5. Jasmina kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Mikähän se Annun blogin osoite on? Olisi mielenkiintoista lukea sitä.

  6. Konsultti virkavapaalla kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Kuullostaa niin kovin tutulta!

  7. Matti kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Tavallista työtä 40 tunnin viikkotahdilla tekevällä ei ole mahdollisuutta lähteä Puerto Ricoon listaamaan sitä, mikä maailmassa on vialla. Eikä se sen kummemmin kiinnostakaan kun niskassa on vähintään viiden vuosipalkan verran lainaa ja paine perheen elättämisestä.

    • Esa kommentoi 6 kuukautta sitten:

      Perhe ja lainat on ihan omia valintojasi, ei koske kaikkia.

      • Mira kommentoi 6 kuukautta sitten:

        Samaa mieltä Esan kanssa. Minulla on tarkalleen keskipalkkainen työ ja hyvin riittäisi rahat matkustaa, kun ei ole lapsia, omistusasuntoa, kesämökkejä, kalliita autoja tai muuta vastaavaa.

      • Mikko kommentoi 6 kuukautta sitten:

        Jep jep jep, asian ytimessä

    • Irmeli kommentoi 6 kuukautta sitten:

      Samaa mieltä Matin kanssa mahdollisuudesta. Asua pitää kuitenkin ja elämiseen menee rahaa. Olisikin kiva unelmoida ja selvittää, mitä haluaa tehdä, mutta siellä tekemisellä pitää tulla toimeen. Jos haluaisin vaikka käsityöläiseksi, täytyisi opiskella ja lopulta voisi olla, ettei kukaan halua maksaa tekemisisitäni. Viime vuosien aikana on ollut todella paljon juttuja lehdissä ihmisistä, jotka ovat jättänee oravanpyörän ja ruvenneet tekemään, mitä haluavat. He ovat poikkeuksetta olleet korkeasti koulutettuja ja hyväpalkkaisessa töissä olevia. On eri asia ruveta muuttamaan elämäänsä, jos on lapsia ja lainaa. Ja kyllä, ne ovat omia valintoja, mutta jos ne ovat olleet sitä mitä haluaa. Nykymaailma on vielä sellainen, että rahaa tarvitaan elämiseen ja omista valinnoista pitää kantaa vastuu. Joten, ei välttämättä ole helppoa jättää työtänsä ja vaihtaa alaa.

      • Kippo kommentoi 6 kuukautta sitten:

        Onneksi olen kuullutkin näistä asioista ajoissa, niin ei tarvitse tehdä lapsia tai ottaa lainaa, liian ajoissa ;)

      • Kippo kommentoi 6 kuukautta sitten:

        Tunnen esimerkin joka tekee noin neljä kuukautta töitä suomessa, ja sitten loppuvuoden eleskelee niillä rahoilla thaimaassa. Varsin monia asioita voi tehdä pienemmälläkin rahalla. Mitä tekisit jos sinulla olisi miljoona euroa? Onko mahdollista jollain tavalla, että tekisit vastaavaa nykyisillä rahavaroilla? Tai mitä muutoksia pitäisi tehdä

        • A kommentoi 5 kuukautta sitten:

          Niin tunnen minäkin. Kesän tekee ”hantti”työtä Suomessa ja loppuvuoden elelee Thaimaassa. Tyhmä työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. …ellei sitten ole ihan pakko hankkia Suomesta omakotitaloa, citymaasturia yms.

      • Yksin vastuulla kommentoi 5 kuukautta sitten:

        Olen tehnyt vuosia yhtiön parhaan tuloksen. Fyysisiä oireita on ja työtunteja kertyy about 11-12 tuntia/pv. Rakas ystäväni sanoi ettei halua olla tekemisissä enää kanssani kun en huolehdi paremmin itsestäni. Vastuullani on kuitenkin kaksi nuorta, opiskeluineen, asuntolainat ja muu eläminen. Ystäväni itse on hypännyt oravanpyörästä. Onko kaikkien tehtävä samalla tavalla ja vaatia sitä myös muilta? Ei ole. Oikea ystävyys hyväksyy toisen valintoineen ja tukee ratkaisuissa. Vastuu on kuitenkin meillä ihmisillä myös läheisistämme… surullista….

  8. My kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Eipä näy 100 h viikot kannattavan. Luulisi tuolla työmäärällä pääsevän verotilastoihin heittämällä. Itseäni on kyllä ihmetyttänyt aina, miksi ’lahjakkaat’ opiskelijat antavat itsensä hyväksikäytettävään asemaan näihin verenimijä-pyramidi-konsulttitoimistoihin. Onko halu testata omia taitojaan muita vertaisiaan vastaan niin kova että oma elämä uhrataan korporatismin alttarille vai mistä ihmeestä on kyse? Kohtuullisen toimeentulon saa muualta paljon helpommalla.

    • Tepp kommentoi 6 kuukautta sitten:

      Onhan tuolla miljoonaa vuodesta toiseen kolkuttelevia nuorehkoja BCG partnereita listalla, olisi varmasti Annukin jos olisi vielä jatkanut muutaman vuoden.

    • saku kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Itsekin ihmettelen miksi tarvitsee suostua lainvastaisiin ylitöihin tai ylitöihin ylipäätään. Olen tähän mennessä kieltäytynyt aina ylitöistä tai puheista lomien perumisista ym. Enkä ole vielä potkuja saanut ja annan ymmärtää että lähden vauhdilla jos siltä rupee tuntumaan. Ei ole kukaan uskaltanut tulla ehdotteleenkaan ylitöitä kun tietävät asenteeni.
      Kai sitä vain pitää olla riittävän hyvä ja tietää myös se itse.

  9. Ukko Mies kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Luin tämän jutun bussissa ja nauroin niin paljon että melkein paskoin housuuni

  10. Jorge kommentoi 6 kuukautta sitten:

    > ”Toisaalta se oli äärimmäisen helppo, ihan nobrainer. Sillä tiesin, että pystyn vaikuttamaan maailmaan vielä enemmän.”

    Tässä ollaan nyt narsismin ytimessä.

    > Hän tekee dokumenttielokuvan.

    Olin väärässä. Se ydin olikin vasta tässä.

    • mikko kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Mitä ihmettä? Onpas kyynistä. Ei ihme että Suomesta ei löydy tarpeeksi maailmanmuuttajia kun heti noin lytätään. Älä valita – mene mielummin vaikka tekemään dokumenttielokuva!

  11. Palaute! kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Vähän liikaa fatalismia ja rönsyä oli jutussa. Toimittajalle tarkkuutta englannin kanssa: tangentti ei ole finglish-sana, vaan ihan suomenkielinen termi. ”Account junior sales manager”- tittelissä on tainnut mennä sanat sekaisin, se on junior sales account manager.

  12. Kartsa kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Zeitgeist?

  13. Freeloader kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Nimimerkki ”Jorge” räjäytti pajatson.
    Ei silti, kyllä niitä hyviäkin duuneja tuon maksulliseen naiseen verrattavissa olevan ammatin sisällä on. Kyseessä ei taida kuitenkaan olla ”liikkeenjohdolliset”-hommat, vaan ennemminkin tekniseen substanssiosaamiseen liittyvät spessujobit.

  14. Jiiasp kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Pyörä on keksitty uudestaan! Työn arvoa ei voi mitata vain tuloksissa, myös mielekkyys ja merkityksellisyys voidaan nähdä arvoina. Itse asiassa ne täytyykin nähdä arvoina! Ihminen on luonnostaan sellainen, ihminen ei ole robotti! Eikö? No ei ole! Jos ihminen alistaa itsensä robotiksi, ihminen alkaa kärsiä. Ihminen voi peräti tuhoutua! Ihanko totta? Työn mielekkyys on kilpailukyvyn edellytys sanoi työministeri Tarja Cronberg vuonna 2009. Ihanko totta? Kyllä vaan!

    Itsepetoksen tie päättyy burnoutiin. Mutta sen olikin tapahduttava, tullakseen suuremmaksi ihmiseksi se tie oli kuljettava loppuun. Sitten oli kriisi. Mutta kriisi voi merkitä myös muutosta. Oli jäettävä kaikki vanha. Oli käytävä syvemmissä vesissä, avattava silmät maailman epäkohdille, nähtävä mikä on oikeasti tärkeää. Oli ymmärrettävä, ettei aiemmassa elämässä palveltu Totuutta vaan Valhetta. Sen takia sisäinen ääni huusikin vastaan. Muutaman statistin (saksalainen investointipankin harjoittelija ja japanilainen Toyotan työntekijä) tämä tie vei hautaan asti. Jos ei siis tullut jo selväksi, tämä on vakava asia. Onneksi päähenkilömme kesti, löysi sisäisen sankarinsa! Onnellisessa lopussa päähenkilömme palaa entistä ehompana valistamaan valistumattomia siitä, missä elämässä ja maailmassa oikeasti on kyse. Ei me tyhmät muuten tiedetä.

    Genrelleen uskollisesti tarina päättyi siihen mistä alkoikin. Hyvä rutiinisuoritus asiansa (=yleisöä aliarvioivan tarinallistamisen) osaavalta toimittajalta, eli ihan kiva pikku tarina. Ei tarvinnut lukea kokonaista Paulo Coelhon kirjaa. Tämän luettuani ja Facebookissa jaettuani olen antanut pienen panokseni oikeille arvoille. Olen itsekin ihmisenä piirun verran suurempi ja sellaisena minut myös toivottavasti nähdään.

    Harmi vain, ettei ihmisenä kasvamista näemmä voi tapahtua ilman mietiskelymatkaa Puerto Ricolle, populäärifilosofia, uutta dokumenttielokuvaa (wink-wink, coming soon!), ajatushautomoa (tarjouspyyntöjä voi lähettää) ja Ylkkärin juttua, jonka lukemalla me muutkin voidaan kasvaa ihmisinä ja lakata olemasta High Performing Spiritual Beibejä.

    Edes siksi aikaa kun luemme juttua.

    ”Aivan kuten keskiajan ihminen löysi tasapainon Jumalasta ja paholaisesta, nykyajan ihminen löytää tasapainon kulutuksesta ja sen paheksunnasta.” (Jean Baudrillard)

    • Warren Zevon kommentoi 6 kuukautta sitten:

      Bravo!

    • Kake kommentoi 6 kuukautta sitten:

      En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, minkä vuoksi ”itsestäänselvyyttä” (joka faktuaalisesti ei ole itsestään selvyys ennen kuin asiaa alkaa pohtimaan) ei voisi tai pitäisi sanoa ääneen. Kun kukaan ei asiaa pohdi ei se itseasiassa ole itsestäänselvyys (toki olet selvästi sen verran ylivertainen yksilö, että kaikki tässä kirjoituksessa esitetyt asiat ovat ennestään täysin triviaaleja itsestäänselvyyksiä, jonka vuoksi koko kirjoituskin on ilmeisen turha sinulle. Henkilöihin kohdistuvat hyökkäykset ja toisten kokemusten aliarvioinnin kuitenkin näen lähinnä ala-arvoiseksi argumentoinniksi). Ja tästä päästäänkin varsinaiseen pointtiini: jos tällä kirjoituksella joku ihminen havahtuu oman elämänsä itsestäänselvyyteen niin teksti on tehnyt tehtävänsä.

    • Aksu kommentoi 6 kuukautta sitten:

      Loistavaa. Toivottavasti monet jutun lukijat hoksaavat tämän kommentinkin. :)

    • Silvia Vee kommentoi 6 kuukautta sitten:

      Komppaan! Bravo!

    • mikko kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Bravo. Oma kommenttisi myös täytti osan listaamistasi yleistyksistä. Niin kaivo vastaa kuin sinne huudetaan, olemme kaltaisiamme, ja muita kansanviisauksia/kehäpäätelmiä.

  15. Kritiikkiä kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Taiteilijoista, kyllä todellakin palavat loppuun tosi monet. Ja ei ihmisen ole tarkoitus tehdä 100 tuntista työviikkoa ellei tosiaan ole poikkeus(mielestäni). Ihan sama mitä tekee, jos tekee elämästä liian yksipuolista ja tekee työtä liikaa suhteessa muuhun elämään, on hyvä mahdollisuus palaa loppuun ja masentua. Mutta ymmärrän kyllä pointin, jos tekee kutsumustyötä voi sitä tehdä helpommin pidempiä päiviä palamatta loppuun. Taiteessa tosin ihmiset antavat sielunsa ihmisten kritisoitavaksi mikä voi olla paljon rankempaa kuin muiden alojen työn kritiikki. Downshiftaus on tosiaan muotia, mikä on ehkä hyväkin asia. Mutta siinä monet hävittävät myös sen ”kultaisen keskitien” ja lopputulos ei pitkällä tähtäimellä toimi tai edes edesauta onnellisuutta. Jos työskentelee 100 tuntista viikkoa ei ihme että downshiftaa jossain vaiheessa. Jos taas on työttömänä pitkään niin haluaa jo töihin. Jos taasen yrittää parantaa maailman vaan vuodesta toiseen, jossain vaiheessa tulee vaihe, jolloin todennäkösesti tyytyy tekemään jotain hieman vähemmän merkityksellistäkin. Ja toisaalta, jos on tehnyt omasta mielestään täysin merkityksetöntä, tulee varmasti aika, jolloin haluaa parantaa maailman ja omistaa siihen elämänsä. Nämä hurahtamiset sokaisevat joksikin aikaa, olisikin hyvä jos ihmiset oppisivat erottamaan sen kultasen keskitien tai miksikä sitä ikinä haluaakin kuvailla, jos hyvissä ajoin. Ennen loppuunpalamista, vuosien syrjäytymistä, pseudotieteisiin hurahtamista jnejnejne.

  16. Mikael kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Ymmärsinkö oikein, että Anu kyllästyi konsultointiin ja ryhtyikin konsultoimaan?

  17. TS kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Ei jaksanut konsulttina, lepäsi ja ryhtyi jeesukseksi, siis blogin perusteella. Huh huh.

  18. Mikko Lehtovirta kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Tämäpä on hyvä teksti. Tack. Jakoon.

  19. Kaarle kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Ihmiset kaipaavat arvostusta. Se luo tunteen, että tekemäsi työ on merkityksellistä. Kai kuitenkin tajuatte, että suurta arvostusta tulee nauttimaan aina vain tietty osuus ihmisistä riippumatta siitä, mitä teemme työksemme? Kaikki eivät voita yhtä aikaa. Sehän söisi voiton ideologian poies.

    Suosittelen etsimään onnellisuutta työelämän ulkopuolelta.

  20. R_Aalto kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Hieno kirjoitus. Varsinkin tuox- ja y-akselihavainnollistus rupesi mietityttämää, että minkälaista polkua sitä pitää tavoitella, kiitos.

    • vanha patu kommentoi 6 kuukautta sitten:

      ”piirtää sormella ilmaan kaksi viivaa, jotka leikkaavat”. – Voi kuinka yksinkertaista, enpä älynnytkään! On hyvä että Työelämän kurjistumisen lyhyen historian tapauksia tuodaan esiin henkilökuvina, mutta onkohan Nieminen-Pietinalhon arvot sittenkään korjaantuneet burnoutin jälkeenkään? Nöyryydestä ei ole merkkiäkään, narsismi ja suuruudenhulluus näyttävät vain saaneen uuden ”projektin”. Idolit ja seurakin ovat samaa sorttia: Ahtisaari ja nahkahousu-Saarinen.

  21. kuuker nuppi kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Keskiluokka voi pahoin

  22. haloo kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Kaikki on Jumalan käsissä… ei ihminen voi päättää sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Rauhottukaa etes sunnuntaina.

  23. markus kommentoi 6 kuukautta sitten:

    valheellinen herääminen.

  24. Lento kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Ai ettei maailma tunne taiteilijoita, jotka ois saanee burn outin?
    Nyt ensin vaikka Neil Hardwick ja Ville Virtanen; molemmat ovat kirjoittaneet aiheesta kirjan (mitä suurin osa todennäköisesti ei tee).

    Samat yhteiskunnan lainalaisuudet koskevat taiteilijoita kuin muitakin. Erikoisena ilmenemismuotona heidän pitää vielä erikseen hankkia oma palkkansa esimerkiksi apurahoja ja sponsoreita epätoivoisesti hakemalla ja lisäksi tehdä sitä, mikä on heidän työnsä.

    Tosin: on ilmeisesti olemassa tutkimus siitä, että kaikkein tyytyväisimpiä työhönsä ovat korkeasti koulutetut matalapalkkaiset. Tähän ryhmään kuuluvat monet taiteilijat.

    Entä pohdinta siitä, mikä on ihmisen asema ja hyöty palkkatyön ulkopuolella? Voiko ihminen tehdä 0 tuntia töitä, jos tekee oikeita asioita? Työpaikoilla on muiden työtä mahdollistavia ja tehostavia työntekijöitä – eikö näin voi olla arjessa?

  25. Turre kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Nyky-yhteiskunnan riistetyimpiä duunareita on korkeasti koulutettu keskijohto asiantuntijat. Heillä ei ole työehtosopimuksia, ylityörajoituksia, irtisanomissuojaa eivätkä he voi mennä lakkoon.

    Ammattiliitot nostavat äläkän välittömästi, jos vaikkapa metallityömiehen ylityöehtoja yritetään vähän viilata. Mutta ketään eivät kiinnosta tämän yhteiskunnan pahimpien orjien työolot. Paitsi silloin kun ruvetaan vertailemaan palkkoja. Siinä vaiheessa huudetaan, että miksi mitään tekemättömille johtajille ja konsulteille maksetaan kolme kertaa enemmän kuin minulle…

  26. Picking nits kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Kiva artikkeli, joskin yksi käännösvirhe sinne oli päätynyt. ”Spiritual babies” kääntyisi tarkalleen ottaen ”hengelliset vauvat”. Epäselväksi jäi, oliko tarkoitus viitata hengellisyyteen, tai oliko tuo englanninkielinen versio toimittajan vaiko haastateltavan kieliopillinen moka.

    • throwing fits kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Spiritual kääntyy myös merkitykseen ”henkinen”. Ihan oikein käännetty siis tuossa asiayhteydessä. Enemmän häiritsi esim. tangentin väittäminen anglismiksi, mistä joku jo mainitsikin.

  27. tarja kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Kiinnostaako ihmisiä hirveesti kotona siivoomiset yms ruoanlaitot, joka päivä…ei, ja tehtävä on kumminkin. Ei se elämä pelkkää hypeä ole ja ajatelkaa miten huonosti asiat olisi jos kaikki sellainen olis tekemättä mitä ei ole huvittanut tehdä.
    Kyllä nykymaailman ihmiset laiskuudessaan keksii kaikenlaista selitystä, sille ettei tarvis tehdä töitä tai kotitöitä tai what ever…hoh hhoijaa, ei vois vähempää kiinnostaa.

  28. Wulkan kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Aiheellinen kirjoitus. Markkinatalous on mennyt jotenkin vinoon; vaihdantatalouden alkuperäisen idean mukaan työtä tehdään siksi että kenenkään muun ei tarvitsisi sitä tehdä; ostan maitoa ettei minun tarvitsisi omistaa lehmää ja teen omaa työtäni vastaavasti siksi että muiden ei tarvitsisi sitä tehdä. Siinä vaiheessa mentiin vinoon kun talous alkoi elää itseään varten; jos minua ei enää huvitakaan ostaa maitoa tai mitään muuta, aiheutan taloudelle ongelmia. Sitten ollaankin noidankehässä – enää ei vain tuoteta kuluttamista varten vaan kulutetaan tuottamista varten. Minun kuuluu painaa hommia hullun lailla tienatakseni sen valtavan määrän roinaa joka kulkee käsieni kautta kaatopaikalle. On keksitty turhia ammatteja ja toimenkuvia, joille ei ole reaalimaailmasta juontuvaa aitoa tarvetta. Mietin joskus itsekseni, onko turhan työn tekemättä jättäminen laiskuutta?

    Jos ihmiset päättäisivät olla ostamatta kaikkea sitä mitä eivät oikeasti halua, sillä olisi puhdistava vaikutus.

    • Jonas kommentoi 5 kuukautta sitten:

      ”Mietin joskus itsekseni, onko turhan työn tekemättä jättäminen laiskuutta?”

      Kiitos tästä. Tämä on loistava koukku niille joiden mielestä kaiken työn pitäisi olla tekemisen arvoista. Kun ei oikeasti ole.

  29. Jhonsson kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Koin lähinnä vihaa.. ja katkeruutta. Eli vituttaa.

  30. Pertti kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Maalaisjärjen käyttö on sallittu! Kuinka matalaotsainen ja sokea ihmisen täytyy olla, että sortuu moiseen loukkuun? Tuollaiset perheenäidit ovat vakava uhka yhteiskunnalle, koska jos he eivät pysty huolehtimaan edes itsestään, niin miten sitten aviomiehestä ja lapsista. Ei ihme, että nuoret voivat pahoin. Oliko muuten lapsia? Tämä ei ole provo, mutta haluaisin keskustelua.

  31. Goblo kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Jos burnoutista toipunut ryhtyy minkä tahansa asian evankelistaksi, tulee mieleen, onko mitään burnoutista toipumista tapahtunut? Jotenkin olisi järkeenkäypää, että uupumuksesta toipuminen on pitkä prosessi, jonka aikana aivot käyvät läpi eri vaiheita, ja yksi näistä voi olla ns. ”valaistuminen”.

    • Kati kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Pentti hei, ”aviomiehestä ja lapsista”? Siis aviomiehistä?? Are you serious tai edes tällä vuosituhannella?

      Käsittääkseni kyseessä ei ole perheenäiti, ja entä sitten, miten perheenäiti joka pistää nuorena elämänsä arvot uusiksi olisi yhtään sen huonompi kuin 30-50-vuotias ikäkriisissä jälleen teiniksi pamahtanut tai sellaiseksi henkisesti jäänyt perheenisä, jolla on oikeus mielestään mällätä perheensä rahat ja juosta Thaimaassa/sihteeriopistolla vaikka sille vaimollekin tuli kirkossa luvattua yhtä ja toista uskollisuudesta tms. ja eron sattuessa varmasti jaksetaan itkeä niiden ”yhteisten” lasten perään, vaikka itse namisissa ollessa isukkikulta asetti omat hedonistiset tai heppiset?? halunsa lapsesta ja avio-onnesta huolehtimisen edelle… ja miesten illoissa puhui kuinka lapset ja vaimo ovat piikkinä perseessä, ja kuika hän ei saa toteuttaa miehisyyttään (ts. panna holtittomasti alaikäisiä tyttöjä pikkurahaa vastaan…)

      Mielestäni tuollaiset perheenisät ovat vakava uhka yhteiskunnalle, koska jos he eivät pysty huolehtimaan edes itse omasta ”kalustaan”, niin miten sitten aviovaimonsa hellyyden puutteesta tai lapsien kasvatuksesta? Ei ihme, että nuoret voivat pahoin. ;) (seksi ei sitten ole sama kuin hellyys, seksin voi jokainen hoitaa omin päin yksinkin mutta hellyyteen haluaa ihminen toisenkin puoliskon… )

      Näitä ”minäpä olen nyt yhtäkiä teini ja lähden hepilläni valistamaan nuoria thaikkutyttöjä”- miehiä tuntuu olevan netit pullollaan, ja näiden käytöksestä olisi oikeasti syytä olla, eritoten miesten huolissaan ja miettiä, että miten heidän (tällaisten teinixmiesten) holtiton käytös vaikuttaa yleisestikin perheiden arkeen Suomessa, ja lapsiin sekä naisten haluihin pariutua/olla uskolisia (miksi olla uskollinen, jos mies pettää/vaihtaa nuorempaan any way?). Eikä varsinkaan pitäisi syyllistää sinkkunaisia siitä, että nämä näkevät elämässä muutakin sisältöä kuin riistokapitalismin tukemisen…

      Muutenkin kommenttisi oli tosi outo, ja miesvihamielinen… voidaanko siis mielestäsi aikuisia miehiä rinnastaa yhdenmukaisesti lapsiin (kun siis pois suljetaan varhaisteinit ja sellaisiksi muuttuvat tai jääneet nulikat) ?
      Lapsista huolehtimisen ymmärrän, mutta miksi naisen tulisi huolehtia käsittääkseni aikuisesta miehestään? :)

      Eiköhän me aikuiset vaan huolehdita omista itsestämme ja jaksamisistamme JA LUPAUKSISTAMME, niin on kaikille paree, eikä sälytetä hoivavastuuta/perhevastuuta/aviovastuuta/uskollisuusvastuuta jne. naisille yksipuolisesti sen enempää kuin miehillekään on koskaan kautta historian sälytetty (huom. elättäminen ei ole sama kuin huolehtiminen, siinä mielesä kuin se käsitetään perinteiseen naisen rooliin kuuluvana ”lapsistaan ja aviomieestään huolehtimisena”. Mies usein kyllä tuo rahaa perheelleen, mutta siinä se lämpöä ja rakkautta eikä aikaakaan jakseta antaa kun kiire on Thaimaahan höyläämään johtoportaassa saatuja rahoja… Turhaan kysyy pikku lapsi kotona, ”missä isi?” äidin kyyneleet kertoo kaiken.

      Suomessa myös nainen tuo usein perheessä pötyä pöytään… Toisin voi olla ulkomaalaista naista valkatessa, mutta eihän perheen isät valkkaa eikä vaihda, salaa supsautellaan silti, ja se aika kun supsautellaan toista on aina poissa perheen ja omaan lapseen käytetystä ajasta, se kannattaa pitää mielessä sitten kun huoltajuudesta tulee kiistaa… Vaimopuoli nimittäin piruuttaankin muistaa sen kyllä, milloin mies oli kotona ja milloin ei (ts. oli toisen naisen/perheen luona).
      Pettäminenkin kannattaa tunnustaa kun siitä kiinni jää kuitenkin.

      Hyvä kirjoitus tuo artikkeli. Ärsyttää nämä kommentit ja provosoiduin ehkä itsekin liikaa, mutta miksi AINA jaksetaan olla huolissaan ”perheenäideistä” ja unohdetaan, että perheissä on usein, ainakin useimmissa, ihan aikuinen ja vastuullinen ja lasta hoitamaan kykenevä isäkin (ja kaipa heitä on suhteessa enemmän kuin vastuuttomia teinipoikia). Isänpäiväkin on kohta näiden hyvien isien ja kasvattajien kunniaksi!

      Jos kyseinen kirjoittaja olisi ollut mies nimim. Pentti ei olisi ihmetellyt miten ko. mies pystyy huolehtimaan lapsistaan ja vaimostaan, miehiltä kun on aina sallittu vastuuttomampi käytös, jopa raiskaamisjutussa perheenisä-status alentaa tuomiota ja miehistä tapaa ratkoa ulkopuolisen naisen sylissä parin keskinäisiä parisuhdeongelmia pidetään yleisesti hyväksyttävänä kun taas naiselta moinen olisi vastuutonta h**raamista. Näitä kaksoisstandardeja minä en hyväksy ja oneksi ei tarvitsekaan kaikkea riplaketta niellä niin kuin 50-luvun naisten piti… ja kurlata ja hymyillä vielä päälle.

  32. Pertti kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Tää on tätä marttyyripaskaa. Jos oikeasti tämä kyseinen palanut henkilö haluaa autaa maailmaa, niin laitappa aluksi 90% rahoistasi köyhille, niin katsotaan kuinka valaistunut olet. Gandhi.

  33. kapa. kommentoi 6 kuukautta sitten:

    Ei mahda toimia tuo tuollainen ääripäistä toiseen siirtyminen. 100 tunnin työviikot olivat lähtökohtaisesti absurdeja olivat ne sitten sisällöltään mielekkäitä tai ei. Siitä oravanpyörästä siirtyminen evankeliointiin on itsepetosta – ei uskalleta löysätä kunnolla vaan haetaan jotain näennäistekemistä. Jos pienimuotoinen tekeminen tuntuu välttämättömältä toipumisen ohessa, niin suosittelisin mieluummin fyysisempää tai yksinkertaisempaa kolmannen sektorin vapaaehtoistyötä. Burnoutiin ei ajatustyö pajoineen tunnu hyvältä idealta kun juuri se ajatustyö kertomuksen mukaan ajoi sinne kuoppaan.
    Maalaisjärjellä arvioituna tervein ratkaisu olisi kyetä näkemään itsensä tekemässä tavanomaista 40-tuntista. Se on pitkässä juoksussa kestävä ratkaisu.

    • Sanna kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Näinpä! Mukavaan, fyysiseen työhön vaikka siivoamaan tai lähihoitajaksi osa-aikaisena, niin eiköhän burn out häviä.

  34. Iida kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Asiallinen ja itseä puhutteleva juttu, hyvin kirjoitettu

  35. Jens kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Hyvä että tajusi hypätä pois kelkasta. Olen pohtinut miksi nuoret ajautuvat kyseiseen tilanteeseen? Monista syistä on se, ettei elämänkokemusta juurikaan ole ja halu menestyä on todella kova. Alkutaipaleella omaa itseään määritellään niin paljon työn kautta, koska se on ainoa mittari kavereiden kesken. Lisäksi onnellisuudesta ja henkisyydestä ei paljoa keskustella ja sille ei ole nykyaikana tilaa. Yritykset pumppaavat häikäilemättä rahan ja ahneuden tähden nuoret tyhjiksi kuoriksi, koska suurin osa yritysten johtajista ovat myöskin tyhjiä kuoria. Nuorta on helppo vedättää ryhmäpaineella, ”en halua olla heikoin lenkki”.

    Hieman naivia on kuitenkin uskoa sitä että kaikille työn merkitys olisi samalla tasolla. Osalle se on vain välttämätön paha jos haluaa kuulua normaalilla tavalla yhteiskuntaamme. Mietiskelyä ja filosofointia voi harrastaa hyvinkin jos ”rukkaset” tipahtavat kahdeksan tunnin päivän jälkeen ja työasiat eivät rasita mieltä.

    Mutta on hyvä että henkistä puolta nostetaan nykyaikana esille, meininki on liian materiaalipainotteinen.

  36. Juuso kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Naiivi ajatus, että ihminen ei kulu loppuun liiallisen työnteon seurauksena. En hetkeäkään usko, että 100-tuntinen työviikko on terveellistä — ainakaan, kuten Nieminen-Pietinalho esittää, kaikille. Niin pitkät työviikot ovat melko uusi keksintö, ja ne sotivat ihmisen biologiaa ja historiaa vastaan. Meidät luotiin tekemään luultavasti noin 30-tuntisia työviikkoja, joita ainakin 1970-luvulla tutkitut metsästäjä-keräilijäheimot puursivat.

    En todellakaan tajua, edes mielikuvitusta käyttämällä, miten maailma voisi pyöriä, ilman että joku tekee ns. paskaduunia, esimerkiksi siivousta, työkseen. Jos näyttelijät ja poptähdet olisivat onnellisia työssään ja heillä jäisi aikaa huolehtia ympäristöstään, mikä on se tekijä, joka tekee tästä huolehtimisesta vähemmän paskaa? Tekstissä on myös sellainen esisopimus, että siivoojan ammatti ei vaadi mitään ammattitaitoa tai -tietoa: että kuka tahansa näyttelijä tai poptähti voi hetkessä ruveta hoitamaan siivoojankin hommat. Entä jos tajutaan, että putkimiehen homma on perseestä, tai maanviljelijän? On uljas ajatus, että kaikki voisivat tehdä itselleen merkityksellistä työtä, mutta tekstiä on vaikea ottaa tosissaan, kun sillä on niin olematon kosketus oikeaan elämään, eikä sitä olla mietitty utopista ideaa pidemmälle.

    • Kati kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Jos ihmiset huolehtivat ympäristöstään niin he myös pitävät sen siistinä, jolloin siivoojaa ei erikseen tarvita. Monilla sotkeminen on joko ideologista (halutaan että joku toinen alempiarvoinen kuin minä, tulee ja korjaa jälkeni), tai huolimattomuutta (joka voi parantua kun ihminen alkaa kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä tekee ja miksi, ja on sinut itsensä kanssa) tai sitten vain sitä ettei kertakaikkiaan ole oppinut sellaista käytösmallia jossa ei tule sotkua. Itse esim. huolehdin ympäristöstäni, kerään ulkoisissa tiloissa muiden maahan jättämiä roskia, en itse heitä edes nenäliinaa tai karkkipaperia maahan, vaan pistän taskuun tai lähimpään roskasankkoon, mutta oma kotini on sitten enemmän tai vähemmän kaaoksessa, kun se ei ole julkinen tila….

      Siivoaminen käsittääkseni on sellainen taito, joka opitaan kotona, jos ihmiset eivät sotke huvikseen tai kaatele asioita huolimattomuuttaan/väsymystään tai oksentele pahaa oloaan viinahuuruissa pitkin käytäviä, tai pissi seisaaltaan kun se on niin miehekästä, vaikka osumatarkkuus onkin huonompi kuin istualtaan, niin eihän siivoajien tarvitse kuin pyyhkiä mopilla tai yleiskoneella lattiat kerran aamuun. Vaika joku ”tajuaisi”, että putkimiehen homma on ”perseestä” niin toinen voi vilpittömästi olla juri siitä kiinnostunut tai sitten jos alkaa näyttää siltä että porukkaa ei saada perustöihin riittävästi, niin aletaan korottaa perustöiden palkkoja… kyllä joku halukas varmasti silloin löytyy. Ja monet suorastaan haaveilevat maanviljelijän urasta, varsinkin jos saisi hoitaa siat luomuna, eikä joutuisi teollisuushömpötyksiin mukaan…

      • Mikael kommentoi 5 kuukautta sitten:

        Siivous on arvokas ammattitaito ja tarpeellisempaa yhteiskunnalle kuin moni muu ammatti. Jokaisen siivoojan ja siivousfirman pitäisi pitää vuodessa viikon-parin lakko, jotta siivoustyötä osattaisiin arvostaa työpaikoilla.

        • Sanna kommentoi 5 kuukautta sitten:

          Juurikin, ja ainakin ammattitaitoiset siivoojat opiskelevat alaa. Yleisten tilojen siivous ei ole sama kuin kodin imurointi ja vessan pesu. Siinä olla aika eri tasoilla, kun siivotaan satojen ihmisten päivittäin käyttämiä tiloja. Lisäksi materiaalit ja pinnat ovat erilaisia kuin tavallisessa kodissa: pitää tietää mikä aine sopii millekin, miten esim. vinyylialttiaa huolletaan niin, että se kestää pitkään, tai missä järjestyksessä tilaa pitää siivota, jotta sitä ei siivoetssa sotke uudelleen ja hygieenisyys säilyy. Kuinka moni osaa edes omaa kotiaan siivota oikein?

  37. Anna Nyymi kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Tämä sinänsä positiivishenkinen ja voimaannuttavan oloinen kirjoitus sisältää minusta yhden erittäin vaarallisen olettaman, johon on aivan pakko puuttua. Liiallisesta elämän suorittamisesta ei parane lisäsuorittamisella, vaikka tekeminen olisi kuinka mielekästä. Liika työnteko ja ajattelu voi koitua sairaudeksi, josta palaudutaan ennen kaikkea riittävällä levolla ja oman suoritusinnon asettamisella uuteen raamiin. Ihminen tarvitsee jatkuvan älyllistämisen ja liian työskentelyn lisäksi aikaa elää hetkessä, spontaanisti, ja muitakin kuin länsimaisen kulttuurin oravanpyöräperiaatteita noudattaen.

    Loppuunpalamisen syitä on tietysti monia, eikä kaikkia voi laittaa samaan muottiin. Henkilökohtaisesta kokemuksestani voin kuitenkin sanoa, että esimerkiksi järjestötyössä idealistin uskolla työlleen omistautuneet ovat ehkä vielä konsulttimaailman suoritushiiriä alttiimpia loppuunpalamiselle ja sen lieveilmiöille.

    Olin itse ennen tismalleen samanlainen kuin kirjoittaja nyt. Työpaikalla aamukahteen tai vielä pidempään, päälle vielä opinnot kahdessa pääaineessa ja silmissä kiiltelevä kunnianhimoinen tutkijanura. Toiminimi ja konsulttihommia sinne sun tänne. Usko omaan jaksamiseen ja suorituskykyyn oli niin kova, että kertavaroitus ei riittänyt. Ajattelin ensimmäisestä romahtamisestani hieman toivuttuani vuotta myöhemmin, että minä nyt vain vähän kokeilen miten jaksan tämän pienen työpuserruksen, yhden opintokurssin, yhden uuden idean, sitten lepään. Menin odottamatta lyhytaikaiseen psykoosiin rasituksesta ja unen puutteesta.

    Se siitä empiirisestä kokeesta itsellä ja tarkasta oman tilan seurannasta. Kaikkea ei voi hallita. Romahdus oli äkillinen, ja täydellinen kontrollin menetys traumatisoivaa minulle, joka olin niin tottunut aina täydellisen hallinnan kokemukseen ja hyvään suorituskykyyn.

    Suorittamisesta pääsee eroon lakkaamalla suorittamasta. Itselläni tämä tarkoitti kolmen vuoden uudelleenrakennusprosessia, jonka lopussa en enää määrittänyt itseäni vain täsmälleen yhtä hyväksi kuin viimeisin suoritukseni. Opettelin kuuntelemaan kehoani ja elämään hetkessä, ilman jatkuvaa egon huolta menneisyydestä, tulevaisuudesta ja olemassaolosta. Ego on hyvä renki mutta huono isäntä.

    Nykyään pääfokukseni on mielenrauhaa ja henkistä tasapainoa tuovassa harrastuksessa. Töissä on paradoksaalista kyllä mennyt paremmin kuin koskaan, tismalleen siitä syystä, että olen pitänyt huolta jaksamisestani antamalla elämääni aikaa muullekin kuin suorittamiselle ja sen kautta pätemiselle. Mikään ei ole opettavaisempaa kuin tajuta, että kyllä, minäkin voin menettää kaiken hallinnan älyyni, järkeeni, itseeni. Pelkästään olemalla sokea omille tarpeilleni ja toimimalla yhteiskunnan odotusten ja normien mukaisesti.

    Työn sankari ei ole se, joka vetää ylitöitä putkeen joka päivä viikonloput läpeen ja on nakkina paikalla aamukahdeksalta, oli työ mikä tahansa. Se on se, joka rikkoo tehdasajoilta peräisin olevat normit ja joka osaa ja uskaltaa ulkoisista paineista huolimatta uida vastavirtaan – nukkua vaikka aamulla pitkään jos vielä väsyttää tai viedä siskontytön Lintsille jos on duunissa hiljaisempi hetki.

    Jos miettii, miksi silmissä sumenee satatuntisen työpäivän päätteeksi, miksei vähennä työtaakkaa? On harhaa kuvitella, että suorittamiskeskeisyydestä ja siitä johtuvasta liikatekemisestä pääsee lähtemällä suorittamaan toiselle alalle, kutsumustaan. Siinä voi palaa ihan yhtä lailla. Suorittamisesta pääsee lakkaamalla suorittamasta. Jos miettii, miksi on yksinäisiä mummoja, miksei ota elämäänsä sitä ylimääräistä viisiminuuttista ja juttele mummolle päivässä? Minulle ei enää satatuntisia mielekkäitä työviikkoja, vaan 90-vuotinen mielekäs elämä, kiitos.

    • Jonas kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Hyviä pointteja. Mutta ei Nieminen-Pietinalho välttämättä enää teekään 100-tuntista työviikkoa vaikka alkoi dokkaria tehdäkin. Hänellä on selvästi halu herätellä muita ihmisiä järkevämpään elämään – juuri sellaiseen mitä kuvailetkin. Monet kommentoijat olettavat että vain koska hän jatkaa työntekoa, hän ei olisi perusteellisesti muuttunut kokemustensa seurauksena.

      • Anna Nyymi kommentoi 5 kuukautta sitten:

        Hei Jonas,

        Tämä on hyvä, tarpeellinen avaus ja idea sinänsä. Toivon sille menestystä. Toin oman kokemukseni mukaan, koska jutun viimeinen kappale antoi siihen minusta aihetta:

        [quote]Sillä hänen mielestään Keynes oli väärässä: vuonna 2030 ihmisten ei kuulu tehdä 15-tuntista työpäivää. Nieminen-Pietinalhon mielestä voimme hyvin tehdä jatkossakin vaikka satatuntista työviikkoa. Kunhan vain teemme oikeita asioita.[/quote]

        Itse asiassa jutun tekstissä on virhe, Keynes puhui työviikosta, ei päivästä (itseltäni livahti edelliseen tekstiini yhteen kohtaan täsmälleen sama moka, en minäkään ole sentään satatuntista työpäivää tehnyt).

        Keskustelua on syytäkin herättää, ja se voidaan varmasti tehdä monilla tavoin. Jotenkin nyt vaan tässä itselleni heräsi, omaan loppuunpalamiskokemukseeni toki peilaten, huoli siitä, että Nieminen-Pietinalho yrittää vastata uuden alan suorittamisella liiasta suorittamisen tarpeesta johtuneeseen sairastumiseensa. Koko maailmaa ei tarvitse eikä pystykään parantamaan yksin. Olen itse sitä mieltä, että kenenkään ei jatkossa kuulu tehdä ”vaikka satatuntista” työviikkoa, kuten jutun tekstissä kerrotaan Nieminen-Pietinalhon sanoneen.

        Ihminen tarvitsee tyytyväiseen elämään riittävästi lepoa, liikuntaa, mielekästä tekemistä ja suunnittelematonta aikaa. Siihen ei tämä suorituskeskeinen hyötyajattelu sovi. Itse kannatan lämpimästi leppoistamista jos siihen on mitenkään mahdollisuus. Ymmärrän kuitenkin, että aivan kaikilla sitä mahdollisuutta ei nyky-yhteiskunnassamme ole.

        Sille metaforiselle mummolle voi itsekukin mielestäni ainakin harkita ottavansa aikaa vaikka kymmenen minuuttia päivässä, joka päivä. Itse katkaisin tänään pakko-mennä-joku-odottaa -kiireentunnun ostamalla kodittomalle miehelle hänen pyytämänsä ruokatavarat S-marketista matkani varrella. Kolme euroa viisikymmentäkahdeksan senttiä ja kymmenen minuuttia myöhemmin jatkoin matkaani sinne missä minun ”täytyi” olla ajoissa. Sporassa Kallioon päin päihdeongelmaisen näköiset humalaiset henkilöt olivat tekemässä pitkää matkaa hakemaan seitsemänkymmentä senttiä halvempaa lonkeroa kuin keskustassa oli tarjolla. Joillekuille tuo minusta niin pieni raha on tällä hetkellä Suomessa pitkän matkan väärti. Ja se tapaaminen? Ehdin siihen ihan riittävän ajoissa.

  38. TEPPO kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Kyllä itsekkin mielelläni alkaisin tekemään sitä mitä haluan. Rahat ei vain riitä siihen joten joudun käymään töissä minkä johdosta ei riitä aikaa siihen mitä haluaisin tehdä nyt kun työstä on saatu rahaa millä sitä mitä haluaa tehdä voisi tehdä. Ilmeisesti olen oravanpyörässä. Kiiostisi tietää millä artikkelin henkilö elättää ja rahoittaa tätä omaa projektiaan.

    • Mikael kommentoi 5 kuukautta sitten:

      Konsultoinnilla haalituilla rahoilla tietysti. Sehän on selvä, ettei köyhällä ole varaa keksiä itseään uusiksi.

  39. Pöhkö kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Helpointahan sitä on mennä sen mukaan, mikä on arvostettua/yleistä yhteiskunnassa. Oman ajattelun kehittäminen ja joskus vastavirtaan uiminen on sen sijaan raskaampi tie. Monet ehkä hoksaa sen arvokkuuden vasta sitten kun on saanut tarpeeksi paskaa niskaan / uupunut. Sitä ennen voi olla, että on ehtinyt tehdä paljonkin arvomaailmansa vastaisia päätöksiä elämässään, voi olla velkoja jne ja vaikea muuttaa kurssia enää.

    Itsetuntemukseen ja ajatteluun kannustaminen vois ehkä vähän edesauttaa kypsymistä ja puoliensa pitämistä, mutta toisaalta pitäis yhteiskunnankin osata tarjota ”terveellisiä” suuntaviivoja/rajoja niille, jotka ei jaksa/osaa/pysty ajatella laajasti. Yhteistoimintaakin pitäisi harjoitella, eikä viipottaa itsenäisyyden ja yksilöllisyyden nimissä vaan miten parhaaksi kokee. Pöh.

    Harmittaa/tunnen empatiaa niitä kohtaan, jotka lyhistyy ulkoa asetettujen vaatimuksien alle, ja elää päivästä toiseen vaan selvitäkseen ja pestäkseen hampaitaan, mutta toisaalta se ärsyttää että mikset ole aiemmin yhtään käyttäny aivojasi ja miettiny ite, vaan menny aina helpoimman mukaan ja tehny miten muutkin niin yllätys, että nyt ahdistaa. Itseohjautuvuutta kehiin hei! Tietty sitten yllättävät elämäntilanteet voi ajaa umpikujaan, vaikka kuinka oliskin yrittäny suunnitella ja varautua, mutta musta tuntuu että tässä on enemmän kyse sellaisesta yleisestä ajattelun puutteesta: eletään kuin lampaat ja tehdään vaan miten muutkin ja herätään jossain vaiheessa että elämä on vilissy silmissä ohi ja jättäny tekemättä valintoja, joita olisi halunnut tehdä.

  40. keijo kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Kommenttien tasosta päätellen osa kirjoittajista ei ole vielä tehnyt
    vuottakaan vakituista työtä millään tasolla.

  41. Happo kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Ehdotus. Aletaan kutsua tuollaista oikeaa työtä kutsumuksen tai haaveiden toteuttamiseksi ja jätetään työn käsite sille ”epämiellyttävälle pakkotyölle”.

    Ja jos joku väittää, että raha on este, hän on väärässä. Esteenä ovat omat ylisuuret elintaso-odotukset ja elämässä tehdyt kalliit valinnat. Työviikosta voisi lohkoa vaikka 60% unelman toteuttamiseen, jolloin varsinaisissa töissä tarvitsee enää käydä 40% ajasta. Keskivertosuomalaisen 3000e:n tuloista 40% on 1200 euroa, millä elää sillä helposti, mutta ei veloissa, ei keskellä pääkaupunkia, eikä varmaankaan valtavan lapsikatraan kanssa. Tällöin unelman toteuttamiseen on aikaa 5 päivää viikossa, eli työviikon verran.

    Työnantaja ei tietenkään purematta niele 60% työajan vähennystä, mutta jos vaihtoehtona on keskeisen työntekijän menettäminen kokonaan, on 40% parempi kuin ei mitään.

  42. HaMe kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Erittäin kiinnostava kuvaus totaalisen vääristyneestä maailmankuvasta.

    Tätä ”Maailma ei varmaan tunne hirveän montaa taiteilijaa, jotka olisivat kokeneet burn-outin” oletusta täytyy minunkin oikaista. Työterveyslaitos on vastikään julkaissut tutkimuksen suomalaistaiteilijoiden työhyvinvoinnista. Se osoittaa uupumuksen ja burn-outin olevan hyvinkin yleistä kaikilla taiteen aloilla. Muilla aloilla työskentelevä helposti olettaa, että taiteellinen työskentely on vapaata itseilmaisua vailla ulkoa tulevia paineita, mutta tämä ei pidä paikkaansa, päinvastoin.
    Lisätietoa työterveyslaitoksen sivulla http://www.ttl.fi/fi/tiedotteet/Sivut/tiedote62_2013.aspx . Sivun oikeassa reunassa ladattavissa koko tutkimus Taiteilijan työ – Taiteilijan hyvinvointi taidetyön muutoksessa.

  43. Minäpä kommentoi 5 kuukautta sitten:

    Loistava artikkeli! Ajattelussa on päästy pidemmälle kuin ”minäpä ryhdyn downshiftaamaan”. Tässä on tavoitettu jotain uutta! Nyt ollaan viisauden äärellä.

  44. Sini kommentoi 3 kuukautta sitten:

    Olipa huomionhakuinen ja itseriittoinen artikkeli. Muuta en kykene sanomaan, turhauttaa. Onneksi nimimerkki Jiiasp taitavasti kiteytti sanoiksi pääni sisällä järjestäytymättömänä vellovat ajatukset.

  45. Koh kommentoi 3 kuukautta sitten:

    Eikö tää oo vähän sama, kun ihastellaan kuinka joku on laihduttanut 40 kiloa? Miksi ihmeessä sillä suorituksella pääsee johonkin sankarin valokeilaan, onhan se ihminen kuitenkin ihan itse ensin lihonnut ylipainoiseksi. Kukaan ei kehaise normaalipainoista, että ootpas tehnyt hyvän työn, kun oot koko elämäsi pitänyt huolta itsestäsi ja painon kurissa. Kukaan ei myöskään kehu ja viljele kannustavia kommentteja sille, joka on ihan ilman burnoutia tajunnut, että hei elämässä on muutakin kun ikuinen suorittaminen ja elänyt aina omien arvojensa mukaan. Vähän katkera olen.

  46. Miehistä Paras(ko?) kommentoi 2 kuukautta sitten:

    Suosittelen lukemaan käyttäjän ”Jiiasp” tarkemman ja pidemmän kirjoitelman aiheesta, hyvä juttu vaikka voinkin olla puolueellinen sillä hän on vanha ystäväni vaikkei vanha olekaan, paitsi pitää antaa kaverilleni toivottavasti opettavaisen (?) negatiivista palautetta yleisesti tuntemattomien sanojen/termien liiallisesta viljelystä muutamassa kohdassa, kuten esim. sana anagnorisis, jotka eivät laisinkaan paranna tekstiä sekä itsensä siteeraamista ilman lainausmerkkejä täällä jo olevasta tekstistä, no mutta itse asiaan:
    http://www.jasperka.net/?p=13

Top