Tämä ei voi olla mikään abiristeily. Abeilla on haalarit, ja niin on näilläkin risteilijöillä, mutta nämä haalarit ovat karvaiset: syyskuinen ruotsinlaiva on täynnä eläimiksi pukeutuneita ihmisiä.
Baaritiskillä istuu tyttö, jonka hiusten seasta pilkistävät hiirenkorvat. Karaokea laulava ketunhäntäinen mies murahtaa kiitokseksi kappaleen jälkeisille aplodeille. Tax-freessä ostoksia tekee kahdella jalalla kävelevä koira, joka maksaa olutlaatikkonsa pankkikortilla.
Eläimet tervehtivät toisiaan murahtamalla tai haukahtamalla. Joku rapsuttaa itseään korvan takaa.
Käynnissä on suomalaisten turrien syysristeily.
Furryt, suomeksi turrit, harrastavat eläimeksi pukeutumista. Se on ikään kuin larppaamista: eläinhahmo on rooli, jota esitetään. Furryskene syntyi 1980-luvulla Yhdysvalloissa, jossa scifistä innostuneet nuoret keksivät vetää päälleen karvatassuja, koiranpäitä ja eläintä esittäviä kokopukuja.
Harrastus on levinnyt myös Suomeen, jossa sille on jo oma järjestönsäkin, Finfur. Moni sen jäsenistä on ollut mukana syksyisellä turriristeilylläkin. Järjestö syntyi kolme vuotta sitten, vaikka harrastajia on ollut paljon pidempään.
Tosin silloin, kun Samuli Kokko, Finfurin sihteeri, alkoi 1990-luvun lopussa pukeutua tekoturkkeihin, muita samoin tekeviä oli vasta kourallinen. Kokko kiinnostui kulttuurista piirtämisen kautta: hän selasi netistä harrastajien tekemää, eläimiä esittävää taidetta.
Nyt yhä useampi suomalainen on tajunnut saavansa kiksejä eläinasuun sonnustautumisesta. Laivareissulla eläinlarppaajia oli mukana kymmeniä, ja järjestön keskustelufoorumille on rekisteröitynyt reilut 800 käyttäjää. Keväällä Finfurin kesäleirin 70 paikkaa myytiin loppuun kolmessa minuutissa.
”Kun asun vetää päälle, hahmoon eläytyy. En esiinny asussa omalla naamallani, vaan hahmossani. Siinä on jotenkin suojassa katseilta”, Kokko, 32, sanoo.
Hänelle turri on enemmänkin pelattava hahmo kuin iso osa identiteettiä: hän on vaihdellut roolia vuosien mittaan monta kertaa. Hän on useimmiten sinisilmäinen Amurin leopardi nimeltä Kisu.
Finfurin puheenjohtaja Santtu Järvi, 31, taas on pitäytynyt jo yli kymmenen vuotta yhdessä ja samassa roolissa: hän eläytyy aina suden rooliin. Hän on niin sanottu lifestyler, eli ottaa vaikutteita susilta jokapäiväiseen elämäänsä. Järvi saattaa esimerkiksi vastata kysymykseen susimaisesti sanomalla wuf.
Piirien ulkopuolella Järvi pukeutuu ihan kuin kuka tahansa diplomi-insinööri.
Niin sanotut fursuiterit taas liikkuvat kaupungilla turri-puvussa yksinkin.
”Se on kuitenkin melko harvinaista”, Järvi sanoo.
Tavallisemmat eläimet kokoontuvat Finfurin virallisiin tapahtumiin, anime- tai roolipelitapahtumiin ja ihan vain turrituttujen olohuoneisiin.
Kansainvälisen nettikyselyn Furry Pollin mukaan seksi on tärkeä osa turrielämää vain neljälle prosentille harrastajia. Joka viides harrastaja oli kyselyssä sitä mieltä, että seksin merkitys turreilussa on olematon.
Orgioita ei kuulemma järjestetä, ei edes Ruotsin-laivalla.
”Ei tämä ole mikään deittipalsta”, Kokko sanoo.
Mutta turrit ovat laumaeläimiä, jotka eivät pelkää karvaista kosketusta. Turrimiitingeissä otetaan fyysistä kontaktia:
”Ei ole tavatonta että joku hyökkää niskan takaa halaamaan,” Kokko sanoo.
Sitten muodostetaan fur pile, yksi suuri eläinkasa.
Teksti: Kukka-Maria Ahokas
Kuva: Katri Naukkarinen
Juttua korjattu 3.11.2013: Santtu Järvi ei pukeudu sudeksi, vaan hän on niin sanottu lifestyler eli ottaa vaikutteita suden roolista jokapäiväiseen elämäänsä. Järvi ei myöskään ole it-insinööri vaan diplomi-insinööri. Samuli Kokko ei tutustunut turreiluun antropomorfisen taiteen kautta, vaan eläimiä esittävän taiteen kautta.
