01. marraskuuta 2013
Teksti:

Rokkari hyppää pappiskoulutukseen, kirjoitettiin, kun Kari Peitsamo aloitti opinnot teologisessa tiedekunnassa tänä syksynä. Arkikielessä elää käsitys, että teologisen A1-linjalta valmistuu papiksi, mutta se käsitys on väärä.

Maisterinpapereiden lisäksi tarvitaan piispan vihkimys, eikä sen saaminen ole itsestäänselvyys. Sen tietää hyvin esimerkiksi Lahden seurakuntapastorina toiminut Sami Mustakallio. Vuonna 1992 maisteriksi valmistunut Mustakallio joutui odottamaan vihkimistä yhdeksän vuotta siksi, että on CP-vammainen.

Piispainkokous päätti lokakuussa ”pappisvirkaan vaadittavasta teologisesta tutkinnosta” eli siitä, mitä kirkko haluaa pappiensa opiskelevan. Piispainkokouksen kuusihenkisessä työryhmässä oli mukana tiedekunnan opintoasianpäällikkö. Tiedekunnan ei ole pakko huomioida päätöstä millään tavalla, mutta kun se oli tehty, henkilökunta lähestyi opiskelijoita sähköpostilla: ”Hyvät teologisen tiedekunnan opiskelijat, piispainkokous on tehnyt päätöksen pappisvirkaan vaadittavasta teologisesta tutkinnosta”.

Viestissä ilmoitettiin, että piispa Björn Vikström tulee tiedekuntaan kertomaan tutkintovaatimusten muutoksista. Kaikki tämä siitä huolimatta, että yliopisto ei ole varsinainen pappiskoulu.

Kirkon ja teologisen tiedekunnan kohtalonyhteys on selvä, ja se vaarantaa yliopiston tieteellisen uskottavuuden. Mutta sellaisena se ulkopuolelle näyttäytyy. Yliopisto-opintojen pitäisi keskittyä vahvemmin uskontotieteeseen, ei kristilliseen teologiaan.

Kirkko voisi ottaa nykyistä suuremman vastuun pappiensa koulutuksesta ja valita sinne keitä se haluaa. Silloin se voisi miettiä jo hakuvaiheessa, voiko esimerkiksi CP-vammainen työskennellä pappina.

Sami Mustakallion oli mahdollista työskennellä pastorina vasta, kun Tampereen piispa vaihtui, vaikka hänen osaamisensa tuskin oli piispan mielipiteestä kiinni.

Teksti: Vappu Kaarenoja

Juttua muokattu 14.11.2013 kello 16:
Lisätty juttuun virke: ”Kirkon ja teologisen tiedekunnan kohtalonyhteys on selvä, ja se vaarantaa yliopiston tieteellisen uskottavuuden.” Tämä virke oli pudonnut tekstistä siinä vaiheessa, kun se lisättiin jutun ingressiksi.