04. maaliskuuta 2013
Teksti:

Tunnet lievän surinan ohimoilla. Näkökenttä kapenee. Euforiantunne säteilee rintakehästä muuhun ruumiiseen. On vain sinä ja kirja. Sitä on hankala selittää, mutta kun luet jotain teoreettista kamaa, se on kuin raaputtaisit arpaa, jonka tiedät voittavan. Mikä tahansa roska tuntuu maailman mielenkiintoisimmalta luettavalta.
Vielä paremmin Ritalinin tehon huomaa kirjoittaessa. Kun olen ottanut sitä, voin tuottaa helposti kymmenen sivua päivässä ja saada kiitettävän arvosanan.

Brittiläinen Michael, 26, sosiologia

Ulkoseinään pultatun valotaideteoksen ledinäytössä sinkoilee sinisiä kirjaimia. London School of Economicsin kirjasto on Lontoon ydinkeskustassa, parin sadan metrin päässä Thames-joesta.

Työnnän käden farkkujen taskuun ja repäisen vahingossa kynsinauhan taskussa olevan bussikortin reunaan. Kiroilen hiljaa suomeksi. Nyhdän korttiavaimen lompakon repaleisista sisuksista. Pleksiporteista ei yliopiston ulkopuolisilla ole kulkua.

Arkkitehti Norman Fosterin suunnitteleman kirjaston keskitilaa hallitsee pyöreä portaikko. Se on näyttävä mutta ei sovellu kävelemiseen: sen ihmislajille sopimattomat mittasuhteet pakottavat askelluksen jatkuvasti vasemmalle jalalle. Jokainen askel taittaa nilkan ja polven epämiellyttävään kulmaan.

Otan hissin. Sen laminoitu kyltti kieltää tuomasta ruokaa kirjastoon kokolattiamattojen alla vilistävien hiirien takia. Kaikki syövät silti salaa. Minulla on laukussa pussillinen M&M-karkkeja. Esitän harovani partaa ja sujautan samalla makeisen suuhun.

Edessä on kuluttavat kaksi vuorokautta. Niiden aikana minun on tuotettava 4 000 sanan essee elinkaupasta.

Hakeudun vaistomaisesti tuttuun nurkkaan, jossa vakiopaikkani on tyhjänä. Kanssani samassa pöytärykelmässä istuu yleensä kaksi kiinalaista tyttöä ja yksi intialainen poika.

Intialainen on nytkin täällä. Hänellä on kookkaat silmälasit, huono ryhti ja rasvainen polkkatukka. Päällään hänellä on ruskea neuletakki ja liian suuret farkut.

Intialainen nakuttaa näppäimistöä. Hänen keskittymisensä ei herpaannu, kun paukautan pöydälle läppärin ja kasan artikkeleita.

Alun pyörimisen jälkeen pääsen asiaan ja tekstiä alkaa syntyä. Kun kello tulee kaksitoista, olen uuvuksissa. Havahdun siihen, että olen yrittänyt lukea saman kappaleen neljä kertaa pääsemättä kertaakaan sen loppuun. Olen kamppaillut esseen kanssa kahdeksan tuntia. Luovutan.

Olen kuolemanväsynyt mutta niin stressaantunut, että pyörin asuntolan alimittaisessa sängyssä melkein tunnin, ennen kuin nukahdan.

Viiden tunnin unien jälkeen pakotan itseni takaisin kirjastoon. Viereisellä paikalla istuu se sama intialainen, tukka hieman rasvaisempana kuin eilen, päällään sama neuletakki ja samat ylisuuret farkut kuin eilen.

Intialainen ei vilkaisekaan minuun, vaan naputtaa tekstiä ilmeettömänä. Olen täysin varma siitä, ettei hän ole liikahtanut paikaltaan sitten eilisen aamupäivän.

Modafiniilin ansiosta kaikki on kirkasta. Ajatus ei harhaile, ja olet täydellisen keskittynyt. Voit työskennellä tuntikausia tuntematta väsymystä ilman, että kognitiivinen suoritustaso laskee. Toisin kuin Ritalin ja muut amfetamiinit, modafiniili toimii hyvin myös ihmisten kanssa. Sitä otettuani olen väittelytilanteissa täysin peloton. Näen argumenttien johtopäätökset mielessäni saman tien. Tuntuu siltä, että voisin väitellä ja voittaa kenet tahansa.
Amerikkalainen Nathan, 26, oikeustiede

Vuonna 1964 romanialainen psykologi ja kemisti Corneliu E. Giurgea kehitti kemiallisen yhdisteen, jolle antoi nimeksi pirasetaami. Hän huomasi, että uusi kemikaali vaikutti aivojen neuroneihin. Se vilkastutti aivojen verenkiertoa ja lisäsi hapen kulutusta aivoissa.

Giurgea oli keksinyt ensimmäisen nootropiinin, suomeksi sanottuna älylääkkeen.

Rottakokeissa on havaittu, että pirasetaami kumoaa joitakin vanhenemisen aiheuttamia vaurioita siimahäntien aivoissa. Lääkettä on määrätty esimerkiksi alkoholisteille, joiden kognitiiviset kyvyt ovat heikentyneet alkoholin takia. Sokkotesteissä pirasetaamin on huomattu myös lisäävän terveiden ihmisten verbaalista muistia verrattuna lumelääkettä nauttineeseen vertailuryhmään.

Pirasetaamin jälkeen markkinoille on tullut lukuisia muita nootropiineiksi luokiteltavia lääkkeitä, kuten Ritalin ja Adderal. Lisäksi paljon käytettyjä nootropiineja ovat modafiniilia sisältävät lääkkeet, kuten Modiodal ja Provigil. Modafiniililla hoidetaan esimerkiksi narkolepsiaa. Narkoleptikot kärsivät uneliaisuudesta ja saattavat nukahdella kesken päivän. Modafiniili auttaa heitä pysymään hereillä.

Adderal taas on neljän eri amfetamiinisuolan yhdistelmä, jota lääkärit määräävät esimerkiksi ADHD-diagnoosin saaneille lapsille ja aikuisille. Myös Ritalin on ADHD-lääke.

Niiden toiminta perustuu välittäjäaineeseen nimeltä dopamiini, joka ohjailee oikeastaan kaikkea ihmisen toimintaa tuottamalla ihmiselle hyvää oloa. Kuvittele miellyttävää nousuhumalan tunnetta kahden skumppalasillisen jälkeen. On arvioitu, että se johtuisi nimenomaan alkoholin aiheuttamasta dopamiinipurkauksesta aivoihin.

Dopamiini piristää ja lisää energisyyden tunnetta. Välittäjäaine on myös yhteydessä motivaatioon ja tehostaa muistamista ja oppimista.

Tutkimuksissa on havaittu, että ADHDpotilailla on aivoissaan tavallista vähemmän dopamiinia. Ritalin, Adderal ja modafiniili lisäävät sen vapautumista.

Yleensä lääkkeiden syöminen turhaan on ainoastaan haitallista. Esimerkiksi antibiootteja ei kannata syödä, jos ei kärsi bakteeri-infektiosta.

Mutta nootropiinit toimivat myös terveillä ihmisillä.

Ritalin tekee sinusta vähän paremman version itsestäsi.
Brittiläinen Gail, 26, oikeustiede

Entinen pokeriammattilainen, yhdysvaltalainen Paul Phillips, on kertonut avoimesti ADHD-lääkkeiden käytöstään. Phillips voitti pokeriturnauksissa yhteensä 2,3 miljoonaa dollaria. Hän pitää voitokkuuttaan pitkälti Adderallin ja modafiniilin ansiona. Lääkkeet auttoivat keskittymään, pysymään rauhallisena ja valvomaan toistakymmentä tuntia jatkuneiden pelien aikana.

Myös esimerkiksi astronautit ja hävittäjälentäjät käyttävät nootropiineja parantaakseen keskittymistään ja suorituskykyään.

Useimmat niistä ovat amfetamiinipohjaisia. Ennen Corneliu E. Giurgeaa ja nootropiineja suorituskykyä parannettiinkin amfetamiinilla. Tai oikeastaan sen vahvemmalla versiolla eli metamfetamiinilla.

Toisessa maailmansodassa suomalaiset kaukopartiomiehet napsivat metamfetamiinia ja pysyttelivät sen voimalla päiväkausia hereillä.

Urheilijat taas paransivat tuloksiaan metamfetamiinilla jo kauan ennen Lahden dopingskandaalia. 1940-luvun huippuhiihtäjä August Kiuru on kuvaillut ainetta niin tehokkaaksi, että se sai ”kuolleetkin kulkemaan”.

Kiitos Giurgean ja muiden kemistien, nykyään vaihtoehtona metamfetamiinille ovat nootropiinit. Koska ne ovat lääketehtaissa valmistettuja lääkefirmoille kallisarvoisia tuotteita, niistä on poistettu tai ainakin vähennetty osa huumeiden haitallisista sivuvaikutuksista.

Huumeissa on myös se huono puoli, että käyttäjä ei voi koskaan tarkkaan tietää, mitä kamaa on vetämässä – ellei sitten ole valmistanut huumausainetta itse laboratoriossa. Lääkkeitä syövät voivat lukea pakkausselosteista mikrogramman tarkkuudella, mitä pillereissä oikein on.

Ja lääkkeiden vaikutuksia on tutkittu lääkefirmoissa suurella rahalla vuosikausia. Pähkinänkuoressa nootropiinilääkkeiden vaikutukset ovat seuraavat: rautainen keskittymiskyky, rauhallisuus, parantunut muisti, vähentynyt unentarve ja tehostunut oppimiskyky.

Kaikki ominaisuuksia, joista on hyötyä ihmiselle, jonka pitää lyhyessä ajassa sisäistää monta sataa sivua uutta tietoa. Tai jonka pitää lyhyessä ajassa kirjoittaa esimerkiksi essee.

Ja sellaisia ihmisiähän ovat yliopistot täynnä.

Aloitin opinnot London School of Economicsissa syksyllä 2011 maisteriohjelmassa nimeltä Biomedicine, Bioscience and Society. Kilpailu oli äärimmäisen kiivasta ja tahti kova.

Kun Suomessa maisteria tehdään usein kahdesta kolmeen vuotta, niin London School of Economicsissa kaikki opintosisällöt käydään läpi 20 viikossa.

Pahimmillaan luin kuutta, seitsemää artikkelia päivässä. Pelkkä silmäily ei riittänyt, eikä ristikuulustelua muistuttaneisiin seminaareihin kehdannut mennä, ellei tieto ollut selkärangassa. Viikonloppuja ei ollut kuin kalenterissa.

Suurin osa kurssikavereistani oli amerikkalaisia ja brittejä. Kerran hämmästelin heille sitä, kuinka kirjaston vakiovierustoverini, se polkkatukkainen intialainen, pystyi istumaan kirjastossa yli vuorokauden putkeen. Minulle naurettiin.

Siis tietenkin, but of course, se intialainen oli käyttänyt nootropiineja. Luultavasti 200 milligrammaa modafiniilia muutama tunti ennen kirjastolle tuloa. Jatkanut annostamista yön pikkutunteina.

Siinä missä minun piti kahdeksan tunnin ruudun tuijottamisen jälkeen lähteä mieli sohjoisena kotiin nukkumaan, modafiniili piti huolen siitä, että intialaisen aivosolut pysyivät virkeinä ja keskittyneinä valvomisesta huolimatta.

Jos se intialainen olisi kirjoittanut esseetä samalle kurssille kuin minä, hän olisi varmaan saanut esseestä korkeamman arvosanan.

Amerikkalaisten ja brittiläisten opiskelukavereideni mielestä oli omituista, että en ollut ajatellut intialaisen vierustoverin käyttävän nootropiineja.

Amerikassa ja Britanniassa kun niiden käyttö on melko yleistä. Arviolta kymmenen prosenttia Britannian korkeakouluopiskelijoista on käyttänyt joitakin suorituskykyä parantavia stimulantteja opiskelujensa apuna. Amerikkalaisopiskelijoilla vastaava prosentti vaihtelee tutkimuksesta riippuen neljästä prosentista 25:een.

Ja käyttäjien määrä kasvaa. Tietyllä tapaa ilmiö on kuin doping urheilussa: jos kaikki muut käyttävät dopingia, vaatimustaso nousee, eikä lahjakkainkaan urheilija enää pärjää ilman sitä.

Amerikkalainen opiskelukaverini Sharon kertoi minulle kokemuksistaan Adderalista, jonka voimin hän käytännössä asui kirjastossa kolme kuukautta valmistautuessaan ratkaisevaan lopputenttiin: ”Tunsin häpeää ja huonoa omaatuntoa, kun sain kokeesta ennätyspisteet. Aikaisemmin parhaat opiskelijat olivat saaneet testistä 70 pistettä. Minä sain 92. He muuttivat kokeen minun tulokseni takia. Se on nyt kaikille vaikeampi.”

Briteissä keskustellaankin tällä hetkellä ihan vakavissaan siitä, pitäisikö opiskelijat testata ennen kokeita nootropiinien varalta.

Kiinassa taas paljastui viime vuonna tapaus, jossa yliopiston valmennuskurssilla oppilaat olivat istuneet pulpeteissa tiputusletkut suoniin kytkettyinä. Letkuista heidän elimistöönsä virtasi aminohappoja, joiden tarkoitus oli pitää oppilaat hereillä kertausta varten.

Myös London School of Economicsissa nootropiineihin törmäsi kohtuullisen helposti.

Monet ADHD-diagnoosin saaneet myivät lääkkeitään muille opiskelijoille. Osalla oli oikeasti ADHD, osa oli hankkinut diagnoosin menemällä lääkäriin valittamaan pitkään jatkuneita keskittymishäiriöitä.

Joitakin stimulantteja, kuten modafiniilia ja pirasetaamia, voi tilata myös suoraan netistä.

Minun opiskeluohjelmani oli pieni, siinä oli vain 14 opiskelijaa. Sen takia tunsin kaikki kurssikaverini hyvin. Heistä neljä kertoi käyttäneensä nootropiineja.

Käyttäjämäärät ovat aivan eri luokkaa kuin Suomessa, sanoo suomalaisten päihteidenkäyttöä selvittänyt tutkija Mikko Salasuo.

”On aivan selvää, että Suomessakin jotkut käyttävät älylääkkeitä. Mutta kuinka paljon tätä on, sitä voi vain arvailla. Uskoisin, että Suomessa se on hyvin pientä. Käyttäjien määrässä tuskin päästään edes kolminumeroiseen lukuun”, Salasuo sanoo.

Hän kertoo itse kuulleensa älylääkkeistä ensimmäistä kertaa 1990-luvulla, kun hänen kavereitaan opiskeli Britanniassa. Mutta suomalaisten päihteidenkäyttöä tutkiessaan hän ei ole ilmiöön törmännyt.

”Briteissä kehon kemiallinen manipulointi on eri sfääreissä kuin Suomessa. Huumeilla ei ole samanlaista stigmaa, joten lääkkeidenkin käyttökynnys on alhaisempi.”

Niin on. Britanniassa ollaan jo niin pitkällä, että siellä pohditaan avoimesti älylääkkeiden mahdollisia hyötyjä yhteiskunnalle. Viime syksynä maan lääketieteen akatemia, sosiaalitieteiden akatemia, insinööriakatemia ja arvostettu tiedeakatemia Royal Society julkaisivat yhteisen raportin nimeltä Human enhancement and the future of work. Siinä muun muassa pohditaan, kuinka nootropiinit voivat tehostaa työntekoa.

Raportti muistuttaa kahden vuoden takaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan unenpuutteesta kärsivät lääkärit tekivät vähemmän impulsiivisia päätöksiä otettuaan modafiniilia.

Houkuttelevaa. Kun meille on tarjolla mahdollisuus onnistua paremmin ja helpommin siinä mitä teemme, miksi emme tarttuisi siihen? Niin kuin naiset käyttävät meikkiä näyttääkseen paremmilta. Tai jos laskutoimituksen voi suorittaa nopeammin käyttämällä laskinta, niin miksi laskea päässä?

Mutta toisin kuin laskimen käytössä, nootropiineissa on riskinsä: useimmat niistä lisäävät sydänkohtauksen riskiä merkittävästi. Ne voivat myös väärinkäytettyinä aiheuttaa riippuvuutta ja mielenterveysongelmia. Modafiniili saattaa harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa henkeä uhkaavia ihoreaktioita.

Kaikkia terveysriskejä ei edes tiedetä, koska lääkkeitä ei ole käytetty vielä tarpeeksi montaa vuosikymmentä. Tupakkaakin pidettiin pitkään jopa terveellisenä, kunnes vuosikymmenten käytön jälkeen pitkän aikavälin riskit tulivat esiin.

Sama tosin pätee muihinkin uusiin lääkkeisiin.

Ja kofeiinillakin on sivuvaikutuksensa. Cambridgen yliopiston kliinisen neuropsykologian professori Barbara Sahakian on yksi tunnetuimpia nootropiinien tutkijoita. Hän on sanonut Education Newsille pitävänsä huolta nootropiinien sivuvaikutuksista ”ironisena”. Shakianin mukaan kofeiinin sivuvaikutukset ovat monesti hälyttävämpiä kuin esimerkiksi modafiniilin.

Modafiniili ei myöskään tuota samanlaista hermostuneisuutta tai ”kahvitärinää” kuin kahvi.

Monet bioeetikot on myös ihan avoimesti puhuneet nootropiaattien puolesta. Esimerkiksi professori John Harris Manchesterin
yliopistosta on sanonut, että on moraalitonta kieltää Ritalin terveiltä oppilailta.

Harris vertaa lääkkeitä urheiluun, kouluttautumiseen tai ruokavalion noudattamiseen: ihmisiä ei pidä estää parantamasta suorituskykyään.

Luin maanisesti täysiä päiviä. Lopulta katsoin itseäni ikään kuin ulkoa. Joku muu tavallaan luki. Olo tuntui melko normaalilta, mutta olin mielettömän tuottelias. Siitä tulee tietyllä tapaa kaikkivoipainen tunne. Voit murskata kaikki kokeet.
Amerikkalainen Sharon, 24, sosiologia

Kun kirjoitin toista päivää esseetäni elinkaupasta London School of Economicsin kirjastossa, se sama intialainen istui koko ajan vieressäni.

Palasin monta kertaa vuoden aikana vakiopaikalleni kirjastoon. Monesti siellä istui intialainen. En usko, että hän huomasi minua. Hänellä kun ei ollut tapana vilkuilla ympärilleen.

Aina, kun jossain kolahti ja keskittymiseni herpaantui käsillä olevasta opiskelu-urakasta, intialainen katsoi edessään loistavaa tietokoneen näyttöä tai luki artikkelia häiriintymättä. Hyvin harvoin hänen tietokoneensa ruudulla loisti Facebookin newsfeed.

Välillä kadehdin intialaista. Tai toivoin salaa, että joku jotenkin puuttuisi hänen dopinginkäyttöönsä.

Toisaalta: mikä minä olen tuomitsemaan sitä, että intialainen halusi olla vähän parempi. Toisilla on enemmän rahaa, parempi kasvatus tai jotkut nyt vaan ovat vähän fiksumpia kuin toiset. Tasa-arvoista kilpailutilannetta ei ole koskaan.

London School of Economicsissa opiskelivat aikoinaan myös esimerkiksi Muammar Gaddafin pojat. Yksi Libyan diktaattorin pojista maksoi joka kuukausi 4 000 puntaa tukiopettajalle.

Intialainen käytti lääkkeitä. Halvempia ja tasa-arvoisempia ne ovat kuin tukiopettajat. Tai valmennuskurssit, joiden avulla ovet aukeavat suomalaisiinkin korkeakouluihin.

Syököön intialainen lääkkeensä.

Kun sain elinkauppaesseeni valmiiksi, raahauduin pubiin kavereiden kanssa. Intialainen jäi kirjastoon. Ei kääntynyt katsomaan perääni ja miettinyt, mistä hauskasta hän jää paitsi.

Oli vain hän ja se koulutyö. Vain he kaksi. Nootropiiniin yhteen saattamat, siitä lähtien erottamattomat.

Kursiivilla kirjoitetut sitaatit ovat kirjoittajan opiskelukavereiden kuvauksia nootropiinien käytöstä. Käyttäjien nimet on muutettu, sillä useimpien nootropiaattien käyttäminen ja hankkiminen ilman reseptiä on laitonta Britanniassa.

Teksti: Otto Juote
Kuvitus: Kati-Marika Vihermäki