Stalinisti jo syntymättömänä
| 1. marraskuuta 2011 | Kolumnit | kommentit (7) |
Veroparatiiseja käsittelevän mainion Aarresaaret-kirjan kirjoittaneen brittitaloustoimittaja Nick Shaxsonin lehdistötilaisuudessa oli ruuhkaa, ja kullakin vieraalla oli aikaa korkeintaan yhteen kysymykseen.
Mahtaako herra Shaxson olla sosialisti, tiedusteli yksi epäileväisenä.
Saahan sitä kysyä, mutta jälkikäteen kummalliseen paikkaan osunut kysymys nauratti. Jos aikaa olisi riittänyt, mitenköhän toimittaja olisi jatkanut?
”Nick Shaxson, hyväksytkö Tsekkoslovakian miehityksen?”
”Nick Shaxson, mikä on suhteesi Taisto Sinisaloon?”
Tänä syksynä olen joutunut kaksi kertaa tilanteeseen, jossa baariseurueeseeni tunkee humalainen partasuu tivaamaan, ovatko tytöt taistolaisia. Siihen on sitten yritetty uupuneen vitsikkäästi ja toista loukkaamatta kertoa, että kun me ei oltu niihin aikoihin vielä joudettu syntymäänkään, ja SKP:n hakeutuessa konkurssiin vuonna 1992 minä tongin onkimatoja tunkiolta kunnan lastenleirillä. Että kiitos, setä, kysymästä, mutta ehkä tämä diskurssi ei nyt ihan meitä kosketa.
Partasuu on kuitenkin vaatinut tuomitsemaan Stalinin murhatyöt ja Ukrainan pakkokollektivisoinnin, ja kiltisti olemme niin tehneet.
Mutta ei se ikinä riitä. Partasuu, yleensä eläkeikään saapunut entinen toimittaja, sairastaa 1970-luvun traumaa. Se tauti on parantumaton.
Trauma vaatii sullomaan koko maailman muottiin, joka määrittyi silloin, kun traumaatikko oli nuori ja koki elämänsä tärkeimmät poliittiset pettymykset. Pahinta on, jos joku väittää, että ehkä niillä pettymyksillä ei enää ole niin kauheasti väliä.
Traumaatikko vastustaa lohenkalastuskiintiöitä, koska Heidi Hautala kannattaa niitä, ja Heidi Hautala on stallari.
Vuosituhannen vaihteen aikaan nämä partasuut olivat pelottavia tyyppejä. He käyttivät ääntään yhteiskunnan ylärappusilta. Noihin aikoihin erehdyin kerran paheksumaan lehdessä mielenterveyshuollon leikkauksia, ja seuraavana päivänä iltapäivälehden pääkirjoitus moitti minua stalinistiksi. Ystävät ja opettajat varoittelivat. Älä suututa noita, niitä on kaikkialla, sanottiin. Et saa ikinä töitä jos ne ajattelevat sinusta noin.
Moni tämän lehden lukijoista on minua nuorempi. Näin kokeneempana henkilönä aion jakaa teille nyt viisauden timantin: älkää aliarvioiko luonnollista poistumaa.
Iltapäivälehden partasuu, joka aikanaan haukkui teini-ikäistä Nikkasta stallariksi, on nyt eläkkeellä, kuten kohta kaikki kanssatraumaatikkonsakin. Se tie kuljetaan yllättävän äkkiä. Ystävien ja opettajien varoitukset eivät toteutuneet ja sain töitä.
Jokaiseen sukupolveen mahtuu jääränsä, jotka hukuttavaan kaunaansa takertuessaan yrittävät riuhtoa viattomia sivullisia mukaansa uppeluksiin. Heidän miellyttämiseensä ei kenenkään nuoremman kannata tuhlata aikaansa. Luonnollinen poistuma on kärsivällisen nuoren paras ystävä.
Hanna Nikkanen
? Jaa. Nyt meni vähän ohi. Samalla logiikalla natsilistoista kärähtäneet persut voinevat sitten vastata, ettei me mitään kansallissosialisteja voida olla kun NSDAP oli kuollut ja kuopattu jo 40 vuotta ennen meidän syntymää. Vai mitä tässä ajettiin takaa? Partasuut häiritsevät baarissa?
Henri K, paitsi että Suomen Vastarintaliike itse kutsuu itseään kansallissosialistiseksi ryhmäksi, ” Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen.” Nykypäivän kansallisosialismia tunnustavista liikkeistä käytetään yleisemmin termiä uusnatsismi. Uusnatsit ovat tämän päivän ilmiö.
Hmm. Mutta ihan samalla tavalla Suomessa liikkuu paitsi vanhoja stallareita (s.o. partasuita) merkittävissä asemissa, myös nuoria ihmisiä joiden maailmankatsomus on taatusti samanlainen kuin taistolaisten. Miinus nyt ehkä Neuvostoliiton ihailu – sitä kun ei enää ole. Mutta eipä ole Natsi-Saksaakaan.
Googelluksella törmäsin termiin “uusstalinismi”, joka joidenkin mukaan on esim. Vasemmistoliiton ja kommunistien piirissä nousussa. En nyt sano että Nikkanen olisi tätä porukkaa, mutta googelsin kyllä hänenkin nimeään ja… niin.
Kuules Hanna
Ymmärrän mitä sanot. Nuo humalaiset setämiehet oletuksineen ovat varmasti hyvin ärsyttäviä. Haluaisin kuitenkin ottaa esille toisenkin näkökulman asiaan.
Itse olen niitä, jotka leimataan helposti epämääräisiksi porvaristo-oikeistolaisiksi. Alalla jota opiskelen tällainen leima on varsin haitallinen, sillä töistä päättävät rahoittajat ovat usein vasemmistolaistaustaisen konsensuksen edustajia.
Syynä epämääräiseen maineeseeni pidän sitä, että en suostu tietynlaisiin keskusteluihin, ei niinkään se, mitä oikeasti olen mieltä. Tunnen, että sillä ei useinkaan ole mitään väliä, että en pidä vasemmisto-oikeisto -jakoa omalla kohdallani relevanttina tai maailmankuvani kannalta lainkaan keskeisenä hahmotustapana. Mm. edustamassasi Voima-lehdessä vilisee ihmisiä, jotka edellyttävät kanssakäymiseltä tietyn määrän kulunutta liturgiaa mm. siitä, että isänmaallisuus on junttimaista, luonnonsuojelu hyvästä, ylikansallinen pahasta, persut perseestä, sukupuoliroolit ja uskonto ahdistavia konventioita jne. Jokainen keskustelu alkaa näiden suussa valmiina olevien ajatusten vaihdolla, sillä se vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos jostain syystä ei jaksa tuhlata sylkeään tällaiseen, jos vaikka ei pidä liian usein toistettua ajatusta ajatuksena lainkaan, jos ei käsitä asioita jyrkkinä dikotomioina, jos pitää luonnonsuojelun tarpeellisuutta sanomattakin selvänä, tai jos vain mieluummin puhuisi vaikka vastuusta ja valon olemuksesta, niin saa ties minkä epäilyttävistä mielipiteistään tunnetun taantumuksellisen maineen. Kyse ei ole useinkaan siitä mitä todella ajattelen ja mitkä ovat todellisia arvojani vaan siitä, millaisen kielen valtapiiriin asettaudun ottamaan vastaan ohjeita siitä, millaista ohjelmallisuutta minun tulee noudattaa tekemisissäni.
Jos vuosituhannen vaihteessa nuo sinua kiusanneet partasuut olivat pelottava ilmiö, niin koskakohan luonnollinen poistuma hoitaa nämä “keskustelijat” eläkepäiviä viettämään?
Kolmenkymmenen vuoden kuluttua baarissa istuu ryhmä nuoria. Pöytään tunkee istumaan lihava humalainen nainen. Hän tivaa, ovatkos tytöt vihreitä feministejä…Paljastuu, että nainen on juuri eläköitynyt ympäristö- ja tasa-arvoasioista vastaavasta EU-virastosta…
Ei paljon muuta, mutta olisiko vaihtaa baaria tai aatteita. Vai mistä niitä partasuita oikein tunkee hollille?
Aika heikko juttu. Suomessa ei käsitelty kunnolla tätä 70-luvun traumaa ja Neuvostoliiton idiottimaista ihailua, johon syyllistyi etenkin ns. älymystö. (Äly hoi älä jätä!). Vanhat stallarit ym. porskuttavat edelleen ja saavat esiintyä “hyviksinä”, vaikka olivat kannattamassa yhtä maailman pahimmista diktatuureista. Joo, traumatisoihan sellainen.