11. toukokuuta 2011
Teksti:

Urbaani legenda. Se on just se tarina, jossa lomamatkalla kuollut mummo pakataan auton suksiboksiin ja auto varastetaan leirintäalueelta. Tai se, jossa tutun tuparilahjaksi saaman palmun sisältä mönkii yöllä trooppinen hämähäkki, joka muni populaationsa tämän saman tutun nenään. Ne tapahtuvat aina kaverin kaverille, serkun kihlatun pikkusiskopuolelle, jollekulle, joka on melkein tuttu, muttei kuitenkaan kenenkään tapaama. Urbaanista legendasta ei koskaan tiedä, onko se oikeasti totta vai ei.

Mä kuitenkin lupaan, että näillä tarinoilla on sataprosenttinen totuustakuu. Ne ovat tapahtuneet. Meillä on ollut helvetin huono tuuri opiskelija-asumisen suhteen, ja nämä tarinat ansaitsevat tulla julki. Että edes joku tietäisi, mitä täällä Opiskelijan kodissa oikeasti joutuu kestämään.

Kerron mm. millaista on elää, kun ei tiedä, tuleeko suihkusta lämmintä vettä vai ei, kun naapuri diilaa pilveä ulko-oven edessä, kun hissi ei vaan sadatta miljoonatta kertaa korjauksista huolimatta toimi ja kauppakassit painaa sata kiloa, kun partaiset muslimipojat tuijottaa paheksuvasti vaikka on kääriytynyt peittäviin vaatteisiin, naapuri järkkää festarit silloin, kun pitäisi seuraavana aamuna herätä ajoissa töihin, kun vessanpönttö kaatuu ja koti haisee viemäriltä jne jne. Pääsitte ehkä jo kärryille.

Tästä kaikesta ilosta saa maksaa vielä kelvollista pk-seudun vuokraa.

En kuitenkaan kerro näistä tarinoista omalla nimelläni enkä varsinkaan naamallani. Teen aika herkkiä töitä, joissa nimellä on painoarvoa. Asiasta on sovittu pomoni kanssa eikä siitä sen enempää.

Tärkeämpi syy on kuitenkin se, että pelkään naapureitani, mahdollista häiriköintiä, kostotoimenpiteitä ja ylipäätään arjen vaikeutumista. Yksi naapureista on jo kuollut.

Missä mä sitten asun? Arvatkaa.

(Vihje: Se on kerrostalo. Ehhhehe. )

Teidän,
Ghettotyttö86