Tieteen tosi-tv

T:Teksti:

Antaisitko tutkijoiden asentaa valvontakameran kotiisi? Moni antaa. Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimusta varten on konsultoitu BB-psykologia, vaikka tulokset näkevät harvat ja valitut.

Netti-ilmoituksella etsitään kym­mentä vapaaehtoista automaattista seurantaa koskevaan tutkimukseen. Vapaaehtoisten koteihin asennetaan videokameroita. Lisäksi tutkijoiden kehittämä seurantajärjestelmä kerää tietoja tutkimushenkilöiden tietoko­neista, älypuhelimista, digibokseista ja langattomasta verkkoliikenteestä. Palkkioksi vuoden valvonnasta saa tuhat euroa.

Kyse ei ole nettivitsistä, vaikka il­moitus sellaisenakin kiersi, vaan Aal­to-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisen tietotekniikan tutkimuslai­toksen HIIT:n eli Helsinki Institute for Information Technology -projek­tista. Keväällä alkava tutkimus on Suomen Akatemian rahoittama ja se kestää vuoteen 2012 asti.

Tarkoituksena on selvittää, min­kälaisia päätelmiä tekoäly voi auto­maattisesti ja luotettavasti tehdä seurantamenetelmillä hankitusta datasta, kertoo tutkimuksen vetäjä, dosentti Antti Oulasvirta HIIT:stä.

”Tietoyhteiskunnassahan kerä­tään jo ihan valtavasti tietoa ihmisis­tä. Osa pelonaiheista johtuu siitä, etteivät ihmiset tiedä, mitä sillä tie­dolla voi tehdä, eli kuinka luotetta­vaa ja tarkkaa tieto voi olla”, Oulas­virta selittää.

Tutkimuksen pääkysymys on ase­tettu koneoppimisen näkökulmasta. Koneoppiminen on tekoälyn osa-alue, joka tutkii, mitä tietokone voi epävarmuuden vallitessa päätellä an­netusta datasta. Videolta voidaan esi­merkiksi tunnistaa sellaisia visuaali­sia piirteitä, jotka erottelevat ihmisiä, tekoja ja tilanteita toisistaan. Kone voi oppia päättelemään, onko kuvas­sa kasvot vai ei, tai että siinä näkyvä henkilö on ostoksilla.

HIIT:n kamerat ja seurantajärjes­telmät tuottavat koehenkilöistä pal­jon dataa, jonka avulla voidaan tehdä erilaisia simulaatioita.

”Voidaan esimerkiksi simuloida, mitä naapuri voi tietää susta luotet­tavasti. Tai mitä poliisi voi tietää sus­ta luotettavasti, tai Luottokunta tai joku muu”, Oulasvirta sanoo.

Vastaavia kokeita on tehty aikai­semminkin, mutta ei näin laajoja.

”Tämä ei ole mikään Big Brother. Me ollaan otettu ensimmäistä kertaa todella vakavasti kaikki eettiset oh­jeistukset ja tehty asiat ensimmäistä kertaa tällä alalla niin kuin pi­tää. Tämä on samalla myös pilottikoe tutkimuksen näkökulmasta. Tietotek­niikan tutkimushan on ol­lut tällainen villi länsi.”

Oulasvirta kertoo, että hakijat seulotaan mie­lenterveysongelmien va­ralta. Tutkimusta varten on oltu yhteydessä – kuinkas muuten – Big Brotherin psykologiin. Mukana on tietojenkä­sittelytieteilijöiden li­säksi sosiaalipsykologi ja sosiaalipolitiikan opiskelija. Tutkijat seu­raavat osanottajien kokemuksia vii­koittain.

Jo alkuvaiheessa hakemuksia tut­kimukseen tuli noin 60, mutta ei ole vielä selvää, kuinka moni niistä on tosissaan lähetetty. Hakijoita vali­taan par´aikaa.

Oulasvirta on varovainen vastauk­sissaan, koska ei halua mediahuo­mion vaikuttavan tutkimushenkilöi­den arkeen. Hän ei suostu välittämään haastattelupyyntöä tutkimukseen valittaville ihmisille.

”Meillä on ollut ehdoton linja, et­tei päästetä heitä julkisuuteen. Eikä me oteta tähän ihmisiä, jotka olisivat mukana sitä varten.”

Toisin kuin BB:ssä, osallistujat saa­vat itse rajata, mihin kameroita asen­netaan. Vessaan ei siis ilmesty yllä­tyskameraa, ellei siihen itse suostu.

Yllätyksiä ei pitäisi olla tietotur­vankaan suhteen. Tiedonsiirto ta­pahtuu salatusti, ja vain kolme tai neljä tutkijaa pääsee käsiksi kerät­tyyn dataan. Raakadataa ei anneta ulkopuolisille.

HIIT julkaisee tutkimustulosten lisäksi myös itse valvontajärjestel­män pakettina, jotta kuka tahansa tutkija voi ottaa vastaavan systee­min käyttöön noin tonnin kustan­nuksella.

Oulasvirta testasi valvontajärjes­telmää ensin itseensä ja perhee­seensä. Alussa hän kertoo hätkähtä­neensä seisoessaan kameran edessä kalsareissaan. Jatkuvan kameraval­vonnan kuulemma unohtaa kuiten­kin pian.

Pontus Purokuru