Kaunis ja kamala valta

T:Teksti:

Iida Rauman esikoiskirja käsittelee valtaa ja väkivaltaa. Hänellä on molemmista omakohtaisia kokemuksia.

Esikoiskirjailija Iida Rauma, 26, kiemurtelee. Haastattelu hermos­tuttaa, oman kirjan markkinoimi­nen kauhistuttaa ja ajatus siitä, että kohta sukulaiset lukevat kipei­tä ihmissuhteita, väkivaltaa, katoa­misia ja sadomasokistista lesbo­seksiä käsittelevän kirjan, tuntuu oudolta.

”Olisi luontevampaa vilautella it­seään jossain puiston laidalla kuin antaa kirja sukulaisille luettavaksi.”

Istumme Rauman keittiössä Lautta­saaressa. Seinät ovat täynnä Rauman piirroksia ja ikkunasta näkyy tuhan­nen neliömetrin piha, jonka Rauma talvisin kolaa puhtaaksi lumesta joka aamu. On hassua ajatella, että pieni ja hyvin hoikka kirjailija työskente­lee talonmiehenä.

”Talonmiehen duuni mahdollis­taa sen, ettei tarvitse tehdä muuta. Aamulla viideltä menee kolaamaan, seitsemältä homma on valmis, ja sit­ten voi kirjoittaa. Elän aika vähällä, kuluttaminen ei oikein kiinnosta.”

Pääasiassa Rauma kuitenkin kir­joittaa. Hän työskenteli esikoiskir­jansa parissa kolme vuotta.

”Lopulta olin niin väsynyt koko tekstiin, että en halunnut koskea koko kirjaan. Valehtelin kustannustoimitta­jalleni kirjoittavani, oikeasti en tehnyt romaanille mitään puoleen vuoteen.”

Sen sijaan hän teki toimittajan töitä ja kolasi.

Nyt Katoamisten kirja on kuitenkin valmis. Romaanin tärkeimmät tee­mat ovat katoaminen, ihmissuhteet, valta ja väkivalta.

”Valta on perustavanlainen ra­kenne ihmisten välisissä suhteissa. Valta-asetelma on aina läsnä, mutta valta on muuttuvaa ja moniulotteis­ta, hyvää, pahaa tai neutraalia.”

Kirjassa väkivaltaa koetaan erito­ten laitoksissa: koulussa ja vanhain­kodissa.

”Ihmiset sanovat helposti, ettei­vät hyväksy minkäänlaista väkival­taa. Totuus on usein toinen. Useim­mat väkivaltatilanteet, joita ihmiset kohtaavat, sivuutetaan poikkeuksi­na. Esimerkiksi koulussa lapset ovat lapsia, ja lasten välistä väkivaltaa ei lasketa oikeaksi väkivallaksi.”

Rauma on itse kouluväkivallan uhri.

”Lapset saavat koulussa tehdä toisilleen asioita, joita ei hyväksyt­täisi missään muualla maailmassa. Yläasteella sain tappouhkauksia ja minut pahoinpideltiin. Jokaikinen opettaja ja oppilas koulussa tiesi, mutta kukaan ei puuttunut.” Pa­hoinpitelijät olivat, kuten romaanis­sakin, toisia tyttöjä.

”Tyttöjen välinen fyysinen väki­valta on sallitumpaa, poikien on ylä­asteella jo vaikeampaa lyödä tyttöä.”

Toisenlaiseen laitosväkivaltaan Rauma tutustui työskennellessään viisi vuotta vanhainkodissa.

”Monet hoitajat ovat upeita ihmi­siä. Mutta on myös niitä, jotka teke­vät niin vähän kuin suinkin mahdol­lista. Se, miten Suomessa hoidetaan vanhuksia – miten vähän annetaan aikaa ja miten vähällä hoidolla van­huksen oletetaan pärjäävän – mah­dollistaa todella julman väkivallan. Ihmistä ei pestä kunnolla vessassa käynnin jälkeen tai vanhus pumpa­taan täyteen lääkkeitä.”

Rauma kuitenkin piti työstään.

”Se oli tärkeää työtä, pystyin hel­pottamaan oloa, kuuntelemaan ja auttamaan. Parempi se oli kuin että olisin vaikka koonnut kännyköitä. Se ei ole tärkeää työtä, se on idiootti­maista. Jos hoitotyö olisi vähemmän alipalkattua ja aliarvostettua, voisin hyvin olla hoitaja.”

Vallan kauniita puolia käsitellään kirjassa sadomasokistisen seksin kautta. Päähenkilö unelmoi alista­misesta, mutta tyttöystävä haluaa vain hempeillä. Tämäkään aihe ei ole Raumalle vieras.

”Tyttöystävän sukulaiset näkivät makuuhuoneessamme kaulapannan ja talutushihnan. He kysyivät, olem­meko hankkimassa koiraa. Ei olla.”

katoamisten kirja sijoittuu Tur­kuun, jonne Rauma muutti lukion jälkeen. Lastentarhanopettaja-äiti ja sähköasentaja-isä olisivat toivoneet, että Rauma pyrkii opiskelemaan ku­vataiteita, mutta hän valitsi Turun yliopiston poliittisen historian ”kos­ka tyttöystäväkin haki sinne”. Rau­ma opiskeli myös elokuvaa Turun taideakatemiassa ”samaan aikaan tyttöystävän kanssa”, mutta päätyi lopulta Turun yliopiston luovan kir­joittamisen opintoihin. Rauma muutti kaksi vuotta sitten Helsin­kiin ”tyttöystävän perässä, puhtaasti seksuaalisista syistä” ja työskentelee talonmiehenä ”yhdessä tyttöystävän kanssa”.

Nyt kun sana tyttöystävä on tois­tettu riittävän monta kertaa, on syytä huomauttaa, ettei Rauma ole lesbo.

”En tykkää ajatella itseäni naise­na, mutta en myöskään miehenä. Lesbo ei kuulosta luontevalta, paras määritelmä olisi kai ei-hetero. Tyk­kään ilmaista sekä feminiinisyyttä että maskuliinisuutta. Mutta jos joku pitää mua ulkonäön ja seuruste­lukumppanin sukupuolen takia les­bona, niin en mä siihen kuole.”

Maria Pettersson

Kuka

Iida Rauma, 26, on kotoisin Littoi­sista ja asuu nykyään Helsingissä talonmiehenä. Hän on opiskellut poliittista historiaa, elokuvausta ja luovaa kirjoittamista sekä työs­kennellyt viisi vuotta vanhainko­dissa. Esikoisromaani Katoamis­ten kirja julkaistiin maaliskuussa.

Himottaa

”Tyttöystävä Saija ja oliivit.”

Kaduttaa

”Viina ja ilmastonmuutos.”

Kyrpii

”Katusora ja eduskuntavaalit.”