04. maaliskuuta 2011
Teksti:

Eduskunta-esityksen työryhmä kaivaa virkamiehiltä sisäpiiritietoa, harjoittaa tutkivaa journalismia ja pilkkaa poliitikkoja.

Miksi kansanedustaja Raimo Vistbacka vaahtoaa kaljakuiteista kokouksessa, jossa pitäisi keskustella harmaan talouden nielemistä miljardeista euroista? Entä miksi Lex Soininvaara puskettiin läpi, vaikka kaikki näyttivät olevan sitä vastaan? Millä rahoilla Matti Vanhasen talon ruuvit on maksettu?

Ryhmäteatterin Eduskunta-esityksessä poliitikoille nauretaan, mutta samalla yritetään vastata vaikeisiin kysymyksiin.

”Juha Mieto kuoli. Sillä ei ollut mitään sanottavaa”, ohjaaja Susanna Kuparinen sanoo ja poistaa Miedon puheenvuoron käsikirjoituksesta. Tekeillä olevan Eduskunta-esityksen teksti koostuu eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista, käytännössä kansanedustajien puheenvuoroista. Materiaalia on satoja sivuja. Kun tähän vielä ynnätään työryhmän tekemä haastatteluaineisto, riittäisi tavaraa kymmeneksi tunniksi.

Tarkoitus on puristaa materiaalista parituntinen näytelmä, jossa pohditaan edellisen vaalikauden aikaansaannoksia. Tai sanotaan se nyt suoraan: esityksessä osoitetaan, miten vaalirahasotkujen leimaamat poliitikot yrittävät verbaalijumpalla säilyttää uskottavuutensa. Ja huonostihan se onnistuu.

Kaikki esityksessä kuultavat puheenvuorot, jopa vasemmistoliiton Merja Kyllösen surkuhupaisa runonlausunta, ovat suoria lainauksia täysistuntojen pöytäkirjoista. Ne ovat siis totta.

Eduskunta on jatkoa Ylioppilasteatterin Valtuusto-trilogialle, jossa Kuparinen työryhmineen muovaili kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjoista poliittista satiiria. Nyt käsittelyyn pääsevät valtakunnanpolitiikka, harmaa talous, vaalirahasotkut ja sosiaalipolitiikkaa uudistanut SATA-komitea. Esityspaikka on vaihtunut Ylioppilasteatterista Ryhmä­teatterin Pengerkadun näyttämölle.

Mielipideteatteria

Ohjaajantyön lisäksi Kuparinen toimii Voima-lehden toimituspäällikkönä. Lehdestä tuttu, ronski ote näkyy teatterissa.

”Voima on mielipidejournalismia ja Eduskunta mielipideteatteria. Meillä on näkemys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin”, Kuparinen sanoo.

Väärin on esimerkiksi Lex Soininvaaraksi tituleerattu laki, jonka seurauksena alle 25-vuotiaiden sosiaaliturvaa heikennettiin entisestään. Ei siis ihme, että esityksessä nähtävä Osmo Soininvaara (Santtu Karvonen) on tyynyillä muodottomaksi lihotettu ähkivä kypäräpää, joka vastaa toimittajien sosiaalipolitiikkaa koskeviin kysymyksiin ylimielisesti.

Kohtauksen teksti on lainattu suoraan Voiman vuonna 2009 tekemästä haastattelusta. Eniten keskustelua herätti jo tuolloin lause:

”Köyhien joukossa on erittäin paljon vähälahjaisia ihmisiä, joille nykyaikainen työelämä on liian haastavaa”.
Sosiaalipolitiikan uudistaja liikkuu vaarallisilla vesillä.

Tutkivaa journalismia teatterissa

Eduskunta-esitystä tehdään pienellä budjetilla aamusta yöhön. Työtavat ovat lähellä tutkivaa journalismia, johon suomalaisilla tiedotusvälineillä ei tahdo riittää resursseja. Tekijät ovat pohtineet tulevien eduskuntavaalien kannalta keskeisiä teemoja ja kaivaneet esiin aiheeseen sopivia pöytäkirjoja. Näistä kansanedustajien puheenvuoroista syntyy teatteriesityksen leipäteksti. Välillä esityksessä nähdään myös asiantuntijoiden haastatteluja sekä tekijöiden omia mielipiteitä, ikään kuin kolumneja.

Käsikirjoittaja Ruusu Haarla keskittyy pöytäkirjojen läpikäymiseen ja sopivien puheenvuorojen valitsemiseen. Toinen käsikirjoittaja Akse Pettersson on paneutunut taustakirjallisuuteen, kuten Soininvaaran kirjaan Sata-komitea – Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa. Ylioppilasteatterin Jari Hanska osallistuu näyttelemisen lisäksi taustatyön tekemiseen. Ohjaaja Kuparinen pitelee lankoja käsissään ja tekee kaikkea käsikirjoittamisesta ohjaustyöhön.

”Parasta on se, että meitä on iso, asiasta kiinnostunut joukko ja me pommitetaan samaa aihetta”, Kuparinen tiivistää.

Ohjaajan assistentti Olga Palo on onnistunut kokoamaan virkamiesten ryhmän, joka vuotaa tekijöille arvokasta sisäpiiritietoa. Samalla itse virkamiesten työ on avautunut uudella tavalla. Näin nimettömänä pysyvä virkamies kommentoi Lex Soininvaaraa:

”Miksi minä sitten valmistelen lakeja, joihin en itse usko? En ole kuullut kenestäkään virkamiehestä, joka olisi kieltäytynyt. Meillä on ikään kuin tämän varmistuksena tulospalkkaus. Virkamiehellä on kyllä omantunnon vapaus, ei se (lex Soininvaara) meille tunnonvaivoja aiheuttanut. Käsky on käsky.”

Teatterissa saa sanoa miltä tuntuu

Miksi toimittaja työryhmineen on valinnut foorumikseen teatterin?

”Lehtijutussa olisi vaikeampi saada ulos se, kuinka minua satuttaa se, miten esimerkiksi yhteiskunnan heikoimpia ja hiljaisimpia kohdellaan. Keskiluokkaiset, vaikka kuinka humaanit ihmiset kauhistelevat ikäviä uutisia hetken, mutta sitten siirrytään jo seuraavaan aiheeseen. Teatterissa voi pysähtyä ja näyttää, että tämä on tärkeää”, Kuparinen sanoo.

Esityksessä kerrotaan korruptoituneista poliitikoista tai siitä, miten Lex Soininvaara puskettiin läpi vastoin kaikkia asiantuntijalausuntoja. Teatterissa ei tarvitse pelätä Julkisen sanan neuvostoa, mutta kyllä joku virkamies ehti jo pelotella Kuparista herjaussyytteellä. Mutta eikö olisi uskottavampaa, jos siitä kerrottaisiin teatteriesityksen sijaan uutisissa? Teatteri myös tavoittaa pienemmän yleisön.

Kuparinen pysyy tyynenä. ”Kaikki, mitä me näytetään esityksessä, on totta. Jos jonkun väitteen varmuutta on syytä epäillä, me tuodaan se esille selvästi. Ei mulla ole varaa vaarantaa omaa uraani levittämällä epävarmoja tietoja.”

Eduskunta Ryhmäteatterissa, Pengerkatu 11, 4.3.-21.4. klo 19. Liput 24/12 €.

Sanat Veera Moll
Kuva Teemu Granström