21. tammikuuta 2011
Teksti:

Valokuvataiteilijuus on kestävyyslaji. Jokainen kädellinen osaa nykyvälineillä ottaa pätevän taidekuvan, mutta harva jaksaa jahdata tatuoituja teinejä, nukkuvia kavereitaan tai hylättyjä autoja vuosikausia.
Yhtä kuvaa viikkoja näpräävä Thomas Demand on täydellinen esimerkki siitä, kuinka paljon valokuvataiteilijat jaksavat hienosäätää paskaa. Saksalaistaiteilijan kuvassa Hydrokultur (2010) huonekasvit nököttävät kellertävän toimiston nurkassa. Musta matto on vähän vinossa. Tympeän kuvan nimi vihjaa, että nämä nuokkuvat vihervehkat paljastavat kulttuurimme ytimen. Ainakin ne kertovat yhden karun totuuden: saksalainen on paska kuvaamaan.
Valokuvataiteilijaa on pakko vähän silittää. Raukkaparka. Hän on meidän syvien tuntojemme tulkki, todellisuuden väsymätön tallentaja, joka kertoo maailman salat järkkäri-Canonillaan ja etsii kauneuden vaikka Kelan konttorista. Hän on sentään saanut korkeakouluopetuksen napinpainamiseen.
Valokuvataiteilijaa ei saa koskaan myöntämään, ettei valokuvaus vaadi mitään taitoa. Hän juoksee itkien tosiasiaa karkuun ja ottaa matkalla muutaman tärähtäneen kuvan Moving Cities -workshopiinsa. Taiteilija nyyhkii studionsa vessassa ja rauhoittuu vasta, kun on ottanut rikkinäisen peilin kautta kuvan märehtivistä kasvoistaan. Huojentuneena hän muistaa takuuvarmat taidevalokuvakikat.
Valokuvataiteilija voi aina panna murrosikäisen tytön kökkimään autiotalon nurkkaan, hän voi kääntää saman tytön selin päin merimaisemaan, hän voi asettaa ruman bodarin möllöttämään kohti linssiä, hän voi epätarkentaa loisteputket abstrakteiksi valokuvamaalauksiksi. Hän voi skannata kerjäläisten vaatteita!
Käväiskääpä Valokuvagalleria Hippolyten avajaisissa. Siellä ne ujot sopulit kyykkivät ja tiirailevat seinänviertä, että mille mate­riaalille kurssitoverin uusin kuva on pohjustettu. Sosiaalisesti rajoittuneet valokuvaajat eivät osaa edes esittää olevansa kiinnostuneita muusta kuin kuvan pikselitiheydestä.
Koska kuvien negat ja tiedostot on helppo kopioida, valokuvataiteilijat ovat keksineet keinon nostaa teostensa arvon kymppikuvien yläpuolelle. Voittajana pärjää se, jolla on kallein keskieurooppalaisessa kuvatehtaassa valmistettu kolmemetrinen, muovinen taulu.
Onneksi oikeat valokuvataiteilijat ovat tässä maassa niin uhanalaisia, että harva yksilö eksyy ihmisten joukkoon. Jos kohtaat metsässä valokuvataiteilijan, älä leiki kuollutta. Muuten alaston selkäsi saa nopeasti maistaa salamaa.