15. lokakuuta 2010
Teksti:

Hanna Laako viettää puolet vuodestaan Meksikossa. Sinne häntä vetävät tutkimus ja rakkaus. Laakon miehen kotimaa on Meksiko, ja siellä hän myös tutkii Chiapasin alueella asuvia zapatisteja. Kansallisen vapautuksen armeijaksi itseään kutsuvat zapatistit julistivat vuonna 1994 sodan Meksikon hallitusta vastaan. Sittemmin aseellinen vallankumous muuttui politiikaksi, mutta rauhallisempien vuosien jälkeen tilanne koko Meksikossa on kiristynyt.
Viime keväänä ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkola sai surmansa puolisotilaallisten joukkojen hyökkäyksessä. Jaakkola oli Laakon lailla Meksikossa ulkomaalaisena tarkkailijana alkuperäisväestöä koskevassa asiassa. Pelottaako Laakoa?
”Mieheni on meksikolainen. Hänen tutkimuksensa liittyy myös Chiapasiin ja meillä on pieni tytär, joten olemme tietenkin pohtineet asiaa. Meksikosta on tullut väkivaltaisempi. Meksikon hallitus, joka rahoittaa puolisotilaallisia joukkoja, ei enää kunnolla pysty kontrolloimaan niitä. Tähän asti zapatistien alueella on vallinnut kauhun tasapaino ja länsitarkkailijoiden rooli on estänyt aseelliset hyökkäykset. Viimekeväiset tapahtumat herättivät kysymyksiä siitä, onko tilanne muuttumassa.” Laakon mukaan Meksikossa on julkaistu länsimaalaisten tarkkailijoiden vastaisia artikkeleita, joihin liitetään myös tarkkailijoiden kuvat. Esimerkiksi zapatistiliikettä on yritetty yhdistää tarkkailijoiden kautta ETA:an ja terrorismiin.
”Tiedän riskit. Tutkin aseellista, puolimaanalaista liikettä heidän alueellaan. Sellaiseen ei marssita ihan miten vain. Kaikki tapaamispaikat ovat armeijan ja mahdollisesti myös puolisotilaallisten joukkojen tiedossa. On mahdollista, että niihin hyökätään valkonaamoista välittämättä. Vainoharhaiseksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä. Uskon, että maalaisjärjellä pärjää.”
Laako toivoo, ettei tutkimuksellaan aiheuta meksikolaisille hankaluuksia.
”Paikallisia ihmisoikeustarkkailijoita on hakattu keskellä päivää ihmisoikeusjärjestöjen oven edessä ja monet haastateltavistani ovat saaneet tappouhkauksia. Kaikista tapauksista on tiedotettu kansainvälisesti Human Rights Watchissa.”
Laakon mielestä vaikeinta on kertoa väkivallasta mässäilemättä. Sitä nimittäin riittää.
”Osallistuin viime maaliskuussa naistenpäivän tilaisuuteen, jossa paikalla oli 200 naista Chiapasin eri kansalaisliikkeistä ja intiaaniyhteisöistä. Eräs nainen oli hiljattain tullut 20 puolisotilaallisen joukon jäsenen raiskaamaksi. Raiskauksen avulla hänet saatiin luopumaan maatilkustaan. Hän tiesi tarkalleen keitä nuo henkilöt olivat, mutta ketään ei oltu vangittu. Se antaa miettimisen aihetta.”

Suuri osa zapatisteista kuuluu alkuperäiskansoihin, mutta tutkija ei voi mennä paikalle hyväntekijänä tai turistina.
”Varsinkin Suomessa alkuperäiskansoista ajatellaan, että niitä käydään katsomassa museossa tai autetaan. Zapatistiliike haastaa tämän ajatusmallin. Heidän asenteensa on koventunut 2000-luvulla. Enää Chiapasiin ei voi vain marssia tekemään tutkimusta. Zapatistit haluavat opettaa länsimaalaisia, tehdä asioita vastavuoroisesti. He eivät halua olla pelkkä avustuskohde.”
Vastavuoroisuus ei ole ongelmatonta, sillä se saatetaan laskea osallistumiseksi politiikkaan. Meksikossa politiikkaan osallistuminen on ulkomaalaisilta kiellettyä, ja suomalainen tutkija voidaan sen perusteella karkottaa maasta. Näin siitä huolimatta, että zapatistit mieltävät toimintansa eniten kansalaisyhteiskunnan tukemiseksi eikä heillä vielä ole tarkkaa poliittista ohjelmaa. Tavoitteena on kuitenkin muuttaa Meksikon perustuslakia.
Laako oli itse mukana demarinuorissa 1990-luvulla ennen kuin opiskelut veivät maailmalle. Miten zapatistien opeilla voisi parantaa suomalaista politiikkaa?
”Zapatistien mukaan jokainen on kykeneväinen tekemään päätöksiä. Suomessa on asenne, että politiikasta ei voi puhua, ellei ole asiantuntija. Chiapasin intiaaniyhteisöissä kaikki eivät osaa edes lukea, mutta se ei tarkoita, ettei heillä olisi teorioita. He ovat vieneet ajatusmallin myös tiedeyhteisöihinsä. Siellä on uudenlaisia kouluja, joissa analysoidaan yhdessä tietoa ja kaikki saavat puhua. Intiaaniyhteisöt voivat myös pyytää tutkijoilta tietoa esimerkiksi taloudesta ja analysoida sitten tiedon itse. Olen inspiroitunut. Tieteen ideahan on, että sitä tehdään yhdessä muiden kanssa, eikä pelkästään akateemisessa ympäristössä.”

Laako jätti elokuussa zapatisti-aiheisen väitöskirjansa esitarkastukseen. Sen jälkeen hän on tehnyt töitä meksikolaisen valokuvaajan Ricardo Trabulsin valokuvanäyttelyn parissa, joka avautuu Suomen valokuvataiteen museossa 22. lokakuuta. Näyttelyssä aiheena ovat tietenkin zapatistit.
”Valokuvat ovat luonnollisessa koossa. Ne ovat muotokuvia. Ricardo haluaa näyttää, että kyse on tavallisista ihmisistä. Kaikki pystyvät järjestäytymään ja jokaisella on tieto siitä, miten poliittiset asiat voidaan järjestää omassa yhteisössä. Ricardo ei halua nimeä itselleen, vaan tilaa zapatisteille ja heidän ajatuksilleen. Toiminta ei ole pääasia, vaan kohtaaminen.”
Trabulsi on yksi Meksikon tunnetuimmista nykyvalokuvaajista. Hän on kuvannut zapatisteja 1800-luvulta peräisin olevalla mustavalkokameralla. Kuvista vain muutama on julkaistu aiemmin ja nekin salanimellä, koska Trabulsilla on Meksikossa myös kaupallinen ura valokuvaajana. Onko Meksikon suurlähetystö tulossa avajaisiin?
”En usko. Ei ainakaan innosta hihkuen. Mutta näyttely on avoinna kaikille, joten sen voi käydä katsomassa omalla ajallaan. Toivotamme tietenkin heidät tervetulleiksi.”

Ricardo Trabulsi: Zapatistit Suomen valokuvataiteen museossa 22.10.-6.1.

Kuka

Tutkija Hanna Laako, 30. Amerikkojen tutkijakoulun jäsen, jättänyt zapatistiliikettä koskevan väitöskirjansa esitarkastukseen Helsingin yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella. Suorittanut maisterin tutkinnon (politiikka ja kansainväliset suhteet) Skotlannissa ja aloittanut tohtorintutkinnon Salamancan yliopistossa Espanjassa. Kenttätyössä ja tutkijavaihdossa Meksikossa vuosien 2005-2010 aikana.

Himottaa
”Vapaapäivät perheen kanssa.”

Kaduttaa
”Sinisilmäisyys.”

Kyrpii
”Pimenevät päivät ja niiden aiheuttama aamuväsymys.”

Pirita Tiusanen
Kuva Anna Mattsson