03. syyskuuta 2010
Teksti:

Välillä näkee uutisia, joita lukiessaan ei oikein tiedä, miten pitäisi olla: kenraali Gustav Hägglund kertoi Iltalehdessä sijoittaneensa Wincapitaan. En tiedä teistä, mutta minä itse olen sillä tavalla kusipää, että pelkkä otsikko saa ihanat innostuksen perhoset lepattelemaan vatsanpohjassa.
Wincapitahan oli pari vuotta sitten toiminut valuuttakauppaan erikoistunut ”sijoitusklubi”, jonka jäsenten sijoituksille lupailtiin 400 prosentin voittoja. Innokkaat pisnesmiähet ympäri maata tuuppivat rahaa klubin järjestelmään lähes sadan miljoonan euron edestä. Yllättäen sieltä ei sitten kuitenkaan pullahtanut satoja miljoonia euroja ulos, eikä Wincapita edes tehnyt sitä valuuttakauppaa, josta rahojen piti tulla. Poliisilta on jälkipyykin aikana putkahdellut esiin sanoja kuten ”rahankeräysrikos” ja ”törkeä petos”. Jukra, kukapa olisi uskonut!
Huijauksen paljastuttua ollaan nähty poikkeuksellisen selvästi yksi kiehtovimmista psykologisista tempuista, joihin ihmismieli kykenee: kieltäminen. Kun jokin asia on liian sietämätön, sen olemassaolo yksinkertaisesti kielletään. Kyse ei ole siitä, että päätetään jotain tietoisesti, vaan kieltäminen kum-puaa syvemmältä: tässä tilassa ihminen ja todellisuus eivät ole enää edes ns. morjens-tuttuja.
Wincapitan tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että vieläkin on olemassa ihmisiä, jotka kieltäytyvät uskomasta, että heitä on kusetettu ja ne rahat ovat mennyttä. Niin kauan kun sitä ei myönnetä, he eivät ole tehneet silmittömän typerää ja naiivia virhettä, vaan on tapahtunut jonkinlainen väärinkäsitys tai oikeusmurha. Kateellisten ihmisten salaliitto on pilannut kaiken, mutta vielä nähdään kuka nauraa, kun hurjat voitot kilahtavat tilille!
Ilmeisesti tämän tietävät myös Wincapitan puuhamiehet, sillä taannoiseen uuden Wincapita-yhtiön esittelytilaisuuteen oli surutta kutsuttu myös vanhan sijoitusklubin jäseniä. Tunnustan pursuavani vastahakoista ihailua näitä janttereita kohtaan: ihmisellä pitää olla melkoiset teräspallit, jos on valmis perustamaan samannimisen yhtiön ja kutsumaan petoksen uhrit mukaan, vaikka edellisen tempauksen käsittely oikeudessa on vielä kesken.
Ja mitä kyseiseen käsittelyyn tulee, ilmeisesti sekin oli oma sirkuksensa, sillä jutun pääepäillyn Hannu Kailajärven avustaja kertoi tämän olevan ”superälykäs” ja että tämä oli ”käyttänyt hypnoosia lisätäkseen henkisiä kykyjään, kuten Youtubesta löytyvältä videolta käy ilmi”. Vain robottiarmeija puuttuu.
Mutta se kenraali! Kas, kun Hägglund oli ilmeisesti ollut Turkissa villisikametsällä – tilanne, joka on varmasti itse kullekin tuttu – kun kaverit rupesivat kehuskelemaan Wincapita-voitoillaan. Hägglund kiinnostui, mutta haistoi kuitenkin palaneen käryä ja kyseli varmuuden vuoksi pankiltaan asiasta. Nordeasta varoiteltiin, ettei tämä ole fiksua, joten Hägglund luonnollisesti sijoitti 10 000 euroa.
Jjjep.
Hägglund perusteli sijoituspäätöstään sillä, että ”on pelannut pokeriakin”, mikä on nähdäkseni vähän sama kuin perustelisi kokkoon istumista sillä, että joskus on tullut käytyä saunassa. Luulisi vähän hönömmänkin tajuavan, että siinä on orvaskesi kovilla, mutta tutkimattomat ovat Wincapitan jäsenen tiet.
Hägglundin kunniaksi mainittakoon, että ainakaan hänellä ei ole mitään illuusioita siitä, että ”sijoitus” poikisi hänelle latiakaan. Iltalehden mukaan Hägglund ei kyllä ole vihainenkaan asian johdosta. Itse suhtautuisin huijatuksi tulemiseen vähän ronskimmin, mutta kaipa sitä voi sikajahdissa pahemminkin käydä.