Seison feministin, katolisen konservatiivin, vegaanin, dandyn, kahden lapsen isän, erittäin väkivaltaisen kirjoittajan ja paradoksin ovella.
Ennen kun tapaamme hänet, kerrataan nopeasti, kuka kirjailija Antti Nylén on.
Jos kysymme Nylénin kustantajalta Savukeitaalta, saamme vastaukseksi tuon substantiivilistan. Nylénistä tuli ilmiö, kun hän vuonna 2007 julkaisi esikoisteoksensa Vihan ja katkeruuden esseet. Ennen esikoistaan Nylén oli kaikessa hiljaisuudessa kääntänyt 1800-luvulla eläneitä ranskalaisia klassikkokirjailijoita Charles Baudelaurea ja Gustave Flaubertia. Yhtäkkiä esseistin kirjaa ylistivät, no, oikeastaan kaikki. Se ruoti ennennäkemättömällä rehellisyydellä ja raivolla lihateollisuutta, maskuliinisuutta ja modernin maailman rappiotilaa. Kirja palkittiin heti ilmestymisensä jälkeen Kalevi Jäntin palkinnolla ja Helsingin Sanomat kutsui Nyléniä neroksi. Hänen uusin teoksensa Halun ja epäluulon esseet julkaistiin viime viikolla.
No niin. Ja nyt pimpotan.
Vallilassa sijaitsevan kerrostaloasunnon oven avaa ujosti kulmien alta katsova mies. Jalkoihini säntää Jarvis-kissa, joka ei kuulemma yleensä ole yhtä ihmiskaipuinen.
”Kävin juuri dyykkaamassa nuo tytöille”, Nylén sanoo. Hän osoittaa jakkaraa ja siinä vatsallaan makaavaa nukkeraasua.
”Siellä oli myös hyväkuntoinen vihreä nojatuoli, jos tarvitset.”
No ei nyt ihan sitä mitä odotin. Teksteissään Nylén on vihainen, kärkäs ja ehdoton, mutta edessäni seisoo lempeä ja ujo mies. Missä on se katolinen konservatiivi ja paradoksi? Eipä tuo nyt niin väkivaltaiselta vaikuta.
Tuote nimeltä Nylén
Kirjailijan brändäys nousi viimeksi keskustelun aiheeksi heinäkuussa, kun Suomen suurimman kustantamon WSOY:n ykköspomo Jacques Eijkens hätyytteli kirjailijoita ulos kammioistaan. Eijkensin mukaan kustantamisen tulee keskittyä kirjailijan persoonan ympärille. Pelkkä kirja ei kiinnosta ketään. Kirjailijan on oltava esillä kaikissa mahdollisissa viestimissä ja ajateltava työtään kaupallisemmin – toisin sanoen muututtava itse myyntiartikkeliksi.
Nylénin kohdalla siinä on onnistuttu. Tämän artikkelin alussa mainittu, Savukeitaan kustannuspäällikkö Ville Hytösen laatima seitsemän kohdan lista on nielaistu mukisematta. Lista tekee Antti Nylénistä mielenkiintoisen, eikä tätäkään juttua kirjoitettaisi, jollei Hytönen olisi onnistunut brändäämään bestselleriään niin oivasti. Tuo pieni lista ohjaa kirjailijasta käytäviä keskusteluja ja hänestä kirjoitettavia juttuja, uusintaa ilmiötä. Ja sehän sopii kustantajalle, medialle, kirjoittajalle, lukijoille, kaikille. Emme me halua harmaata todellisuutta, me haluamme tuotteen.
Miten Nylénin brändi syntyi? Nylénin kirjoittamat monologit koostuvat hänen omista mielipiteistään. Kustantaja Hytönen luki tekstit ja poimi sieltä hahmon, jossa on sopivasti särmää ja ristiriitaisuuksia.
”Onhan siinä nostettu esiin toisilleen vastakkaisia piirteitä mielenkiinnon herättämiseksi, mutta se on rehellinen näkemykseni hänestä”, Hytönen sanoo.
Sitten Hytönen kirjoitti seitsemän kohdan listansa markkinointimateriaaleihin, kustantamon nettisivuille ja kirjeisiin, jotka lähetetään toimittajille kirjan lehdistökappaleen kera. Me nielimme syötin.
Mutta mitä sanoo itse kirjailija? Kuka Antti Nylén on?
Ihminen nimeltä Nylén
Kerrataan vielä. Feministi, katolinen konservatiivi, vegaani, dandy, kahden lapsen isä, erittäin väkivaltainen kirjoittaja ja paradoksi.
Nylén totta vie on kahden lapsen isä. Asunnon kaaos todistaa lapsiperheen arjesta. Lelujen, nukkien ja hulavanteiden lomasta pilkottaa kaistale lastenhuoneen lattiaa. Olohuoneessa kuivuvat sukkaparit, keittokomeron lattialla rivi tölkkejä odottaa vientiä kierrätyspisteeseen. Jääkaapin ovessa roikkuu esikoisen ekaluokan lukujärjestys. Yksityishenkilö Nylén laittaa ruokaa, ruokkii kissat ja dyykkaa huonekaluja. Hän käyttää 96 prosenttia voimistaan perhe-elämään ja lopuilla neljällä kirjoittaa. Attribuutteja saanut kertojahahmo syntyy vasta työhuoneella siinä vaiheessa, kun lapset on viety tarhaan ja kouluun.
Entä katolilainen? Check. Siitä muistuttaa olohuoneen seinällä roikkuva ikoni kynttilöineen. Halun ja epäluulon esseissä pohditaan uskonnottomuutta ja kristinuskoa. Nylén käy katolisessa messussa, mutta sanoo olevansa ensisijaisesti kristitty, vasta sitten katolilainen.
Dandy? Sitä Nylén ei tunnusta olevansa, ”sillä niin kuin hipsterikään ei koskaan sano olevansa hipsteri, ei dandykaan tee niin”. Mutta jos dandy -ymmärretään ulkonäkömääritteenä, Nylén sopii kalvosinnappeineen ja solmioineen tähän kategoriaan. Esikoisteoksessaan Nylén kirjoitti, ettei viihdy nykyajassa. Niinpä asunto onkin täynnä ”menneisyyteen kuuluvia surullisia artefakteja”: vanha Triumph-kirjoituskone, sammaleenvihreä kulahtanut samettisohva, 1970-luvun lastenvaatteita. Jos dandy siis ymmärretään baudelairelaisittain moderniuden vihollisena, kyllä Nylén sitäkin taitaa olla.
Anarkovegaani Nylén ainakin on. Hän noudattaa vegaanista ruokavaliota ja haluaa kirjojensa avulla tehdä muistakin vegaaneja.
”Kirjoitan, koska olen epäonnistunut aktivisti. Mulla ei ole fyysistä kanttia. Multa puuttuvat ne hyveet, joita vaaditaan suoran toiminnan ihmisiltä”, Nylén sanoo.
”Pidän aktivistien toimintaa suunnattoman tärkeänä. Tekisin mieluummin laittomuuksia kuin kirjoja, mutta mun on pakko suostua tähän. En osaa tehdä tuhopolttoja. Haluan inspiroida ihmisiä ajattelemaan ja toimimaan. Haluaisin, että lukijat menisivät kirjan luettuaan mellakoimaan ja tekisivät sen, mitä mä en osaa, eli heittäisivät tiiliskiviä turkisliikkeen ikkunasta sisään.”
Feministi Nylénistä tuli vasta hiljattain.
”Tässä ajassa on ehdottomasti oltava feministi halla-aholaisten ja muiden pölvästien takia. Vihaan sukupuolierottelua ja olen varma, että naiset kärsivät siitä edelleen enemmän kuin miehet”, Nylén sanoo.
Ja vielä viimeisenä konservatiivi, väkivaltainen kirjoittaja ja paradoksi.
”Nykyajassa lähes kaikki on väärin. En halua säilyttää nykyisiä oloja, enkä ole ikinä ollut konservatiivi. Mitä sillä edes tarkoitetaan – jotain kansallismielisyyttäkö? Tuskin mitään mitä mä edustan. Ja erittäin väkivaltainen kirjoittaja? Se on kriitikon luonnehdinta. Paradoksi? En mä ole sitäkään. Ehkä Ville on ajatellut, että on ristiriitaista olla kaikkea noita yhtä aikaa.”
Nylén toivoisi, että Savukeitaan nettisivuilla lukisi hänen nimensä perässä vain ”kirjailija”. Hänen mielestään on vastenmielistä määritellä ihmiset sanojen eikä tekojen kautta.
”Mun mielestä se oli hyvä maailma, missä ihmiset oli vain muurareita tai autonkuljettajia”, Nylén sanoo.
Hetkinen. Nylén inhoaa brändäystä eikä sanojensa mukaan ole väkivaltainen kirjoittaja, saati paradoksi tai konservatiivi. Miksi hän siinä tapauksessa antaa brändätä itsensä sellaiseksi? Seuraa lyhyt semanttinen runkkaustuokio.
Seitsemän kohdan lista pätee kirjassa esiintyvään Antti Nyléniin. Mutta vaikka Nylén kirjoittaa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään minä-muodossa, ei kirjassa puhuva Antti ole sama henkilö kuin oikea, verta ja lihaa oleva Antti. Kustantaja saa brändätä kirja-Antin miten lystää, mutta oikea Antti ei aio muuttua brändin vaatimusten mukaiseksi.
”Attribuuttilista pätee kirjan puhujaan, eikä mulla ole mitään syytä vastustaa sitä. Mutta henkilö kirjassa ei ole yksityishenkilö. Kirjoitan monologeja. Se on draamallinen laji, siinä on roolihenkilö tai kertoja. Se, mitä olen arkielämässä, on ihan muuta. Teen kaikkia tavallisia asioita, enkä ole joka hetki erityisen vegaani tai erityisen katolilainen.”
Kirjailija nimeltä Nylén
Kirjailija Nylénistä ei voi puhua mainitsematta hänen esikuviaan. Ja niistä Nylén puhuukin pitkään, paljon mieluummin kuin itsestään. Hänen haamuperhettään ovat Morrissey, Baudelaire ja Nico, 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttanut laulaja-näyttelijä-malli.
”Ilman heitä en olisi sitä vähääkään, mitä olen nyt. Esimerkiksi Morrisseyn levyjä soitan kaikissa mielentiloissa. Se on elämän ääntä. Mä käytän sitä, elän siitä.”
Morrisseyn Nylén löysi 14-vuotiaana serkun äänittämältä kasetilta ja Baudelairen myöhäisteini-iässä luettuaan Eila Kostamon suomentamat kirjat Välähdyksiä ja Alaston sydämeni. Morrissey, tai oikeammin hänen ”vastarintainen positionsa ja älynsä”, olivat Nylénin mukaan vastaus siihen angstiin, jota hän vieläkin tuntee.
”Ja Baudelairessa on ne samat piirteet: viiltävä äly ja tarkkaavaisuus.”
Tähän älyllisyyteen pyrkii myös Nylén kirjoittaessaan vaikkapa loputtoman himon kohteestaan Anna Abreusta, Morrisseyn takapuolesta tai ranskalaisen elokuvaohjaaja Robert Bressonin erinomaisuudesta. Mutta jotain puuttuu niistä esseistä, joissa Nylén käsittelee esikuviaan: kriittisyys.
”Olen kritiikitön esikuviani kohtaan”, Nylén myöntää.
”Inhoan sanaa `kritiikki` päivä päivältä enemmän. Haluan joko ylistää, tuomita tai vihata, mutta en olla kriittinen.”
Ylistämisen halun ymmärtää, sillä entistä The Smithsin laulajaa on kiittäminen siitä, että Nylén ylipäätään kirjoittaa. Mies kertoo harjoitelleensa kirjoittamista määrätietoisesti siitä hetkestä lähtien, kun alkoi lukiossa kuunnella Morrisseyn sanoituksia.
”Tuolloin tajusin, ettei musta tule poptähteä, mutta ehkä musta voi tulla kirjailija.”
Antti Nylénin Halun ja epäluulon esseet julkaistiin 25.8.
Kuka
Antti Nylén, 37, on helsinkiläinen esseisti, kriitikko ja 1800-luvun ranskalaiseen kirjallisuuteen erikoistunut suomentaja.
Himottaa ”Kristuksen ruumis.”
Kaduttaa ”Se, että synnyin mieheksi.”
Kyrpii ”Vanhojen uskontojen pelkääminen, islamofobia ja kristofobia.”
Ann-Mari Huhtanen
Kuva Jarmo Katila
