Zombit tulevat taas. Edes roskaelokuvan leima ei pysäytä tartunnan leviämistä, kun epäkuolleet hoippuvat valkokankaille ja vuokraamoihin.
”Pari vuotta sitten zombielokuvat olivat kriisissä”, arvioi Sten Saluveer, virolaisen HÕFF-kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaalin johtaja. Hänen mukaansa kangistunut genre nousi haudasta paljolti ranskalaisten ansiosta.
Tuoreet ranskalaiset veriteot ovat kuulemma nyt erityisen kiinnostavia. Ja tietysti entistäkin väkivaltaisempia.
Mutta mihin näitä raakuuksia tarvitaan? Mikä meitä oikein vaivaa?
Saluveerin mielestä verta roiskuvat moottorisahat kiinnostavat yleisöä siksi, että nykyihmiset ovat kadottaneet yhteyden omaan kehoonsa.
”Ylipäätään kielletyt asiat viehättävät aina.”
Saluveer kertoo, että Viron television suurimmat katsojaluvut kerää skandaalinhakuinen ajankohtaisohjelma, jossa näytetään muun muassa kuolleita ihmisiä.
”Media venyttää koko ajan kokemuksen rajoja. Ihmiset haluavat aina nähdä jotain, mitä ei ennen ole näytetty.”
Uudessa ranskalaisessa kauhussa toden totta näytetään ennennäkemättömiä asioita. David Morleyn Mutants on sairauskertomus zombitartunnan saaneen ihmisen pahenevista oireista. Se päästää katsojan dokumenttielokuvamaisesti kulissien taakse, zombiutuvan ihmisparan arkeen.
Zombi parisuhteessa. Zombi alasti. Zombi pissaa. Kiehtovaa, ihan oikeasti!
Ranskalainen kauhu tunnetaan vielä huonosti, mutta Sten Saluveer arvelee, että se voi tulevaisuudessa nousta japanilaisen kauhun kaltaiseksi tunnetuksi brändiksi. Uudet elokuvat, kuten À l`intérieur ja Martyrs, raivaavat tietä seuraaville.
”Tälle uudelle aallolle on ominaista extreme-väkivaltaisuus, ultra-realistisuus ja suuren tuotannon ilme”, Saluveer sanoo.
Venäläinen ohjaaja Andrei Iskanov tekee äärimmäisen väkivaltaisia elokuvia.
Extreme-sitä ja ultra-tätä. Loppujen lopuksi zombit ovat aika hauskoja hoippuvia tolloja. Näissä verenpärskeisissä genreissä liikkuu myös paljon hurjempia hirviöitä.
Yksi Haapsalun festivaalin kutsuvieraista, Andrei Iskanov Siperian Habarovskista, kuuluu kulttiraakimusten sarjaan. Hänen vuonna 2008 ilmestyneeseen elokuvaansa viitataan usein yhtenä kaikkien aikojen väkivaltaisimmista elokuvista.
Elokuva on kuvaus toisen maailmansodan aikaisista tositapahtumista. Se kertoo ihmiskokeista, joita japanilaiset suorittivat kemiallisten aseiden kehittämiseksi. Neljätuntinen järkäle on sarja toinen toistaan julmempia kidutuskohtauksia.
Pakko kysyä, millainen sairas friikki tekee tällaista saastaa?
”Se oli kohtalo. En voinut jättää tätä elokuvaa tekemättä”, Iskanov vastaa.
”Elokuvaa varten haastateltu silminnäkijä asui vain 60 kilometrin päässä kotikaupungistani. Jos minä en olisi tehnyt tätä elokuvaa, sitä ei olisi tehnyt kukaan.”
Iskanov sanoo haluavansa rikkoa väkivaltaan liittyvät tabut ja ylittää rajat.
Ainakin hän saa aikaan reaktioita. Ohjaajan mukaan Philosophy of a Knife on kielletty Saksassa ja Venäjällä. Iskanov kertoo myös, että hänet pidätettiin elokuvan julkaisun jälkeen antamatta pidätykselle perusteluja.
Kärsimyksellä mässäily on ällöttävää tirkistelyä, sen Iskanovkin myöntää.
”Elokuvissani väkivalta on aina väline ideoiden ilmaisemiseen. Väkivalta vailla ideoita puolestaan on pelkkää pornoa.”
Iskanov kutsuu tyyliään surrealistiseksi kauhuksi. Sten Saluveerin mielestä Iskanovin elokuvat eivät oikeastaan ole kauhua vaan yhteiskuntakriittisiä taide-elokuvia.
”Ne kuvaavat angstia nyky-Venäjällä. Habarovskin alueella on jäteongelmia ja huumeongelmia, ja valtakoneisto on perseestä”, Saluveer sanoo.
Hänestä Philosophy of a Knife on tärkeä tuotanto, koska se tuo esiin vähän tunnettua historian pimeää puolta. Saluveer on näkevinään Iskanovin äärimmäisessä tyylissä yhteyden shamanistiseen ideaan ”pahan ajamisesta pois pahalla”.
No jaa. Trailerin mainoslauseissa ei mainita sanoja taide ja shamaani. Koukkuina käytetään sen sijaan superlatiiveja väkivaltaisin ja raain.
Näillä mässäilyt myydään. Ällöttävää. Halveksuttavaa.
Mutta on vaikea olla kurkistamatta sormien välistä.
Markus Kuokkanen
