”Menin johtajan huoneeseen ja suljin oven perässäni. Kerroin, etten enää voisi jatkaa lähimmän esimieheni alaisuudessa. Halusin keskittyä työntekoon, enkä jatkuvasti riidellä. Oikeastaan halusin vain irtisanoutua.
Johtajan silmissä näkyi myötätunto. Romahdin. Paha olo, uupumus ja luovuttamisen kipu tulivat ulos itkuna, räkänä ja ulinana. Johtaja tuli pöytänsä takaa, halasi, ja riipuin hänessä hetken ajan kuin hukkuva.
Samana iltapäivänä sähköpostiini tuli viesti, jossa kerrottiin lähimmän esimieheni jääneen burn outin vuoksi sairauslomalle. Olen edelleen töissä, enkä ole vuosiin tuntenut oloani yhtä kepeäksi kuin nyt.”
Kansalaisjärjestön työntekijä
”Olin töissä terveyskeskuksen akuutisti lääkäriä tarvitseville tarkoitetussa päivystyksessä. Kyseisen kaupungin lääkäritilanne on surkea, joten vähemmän akuutitkin tapaukset keplottelevat itsensä päivystykseen. Aikaa oli kahdeksan minuuttia potilasta kohden. Lounastaukoa ehti pitää viitisen minuuttia, vessaan ehti kerran päivässä. Katsoin 45-50 potilasta päivässä.
Tuli perjantai, ja olin tahkonnut koko viikon helvetillistä vauhtia. Vanha rouva valitti huimausta ja olkapään kipua. Hän sanoi niiden olevan uusia oireita, mutta näin asiakirjamerkinnöistä, että hänellä oli samasta syystä useampi käynti päivystyksessä kuukausien ajalta. En voinut kuin tarjota kipulääkettä ja kehottaa varaamaan ajan omalääkäriltä.
Rouva siitä haukkumaan ahnetta, taitamatonta lääkäriä, joka ei edes yritä auttaa. Aivan totaalisen väsyneenä purskahdin itkuun.
Tohtori varmasti tarvitsisi nyt pienen tauon, ehdotti rouva. Kerroin itkunsekaisesti, etten ehdi. Jonossa on seitsemän potilasta, jotka ovat odottaneet pitkään. Rouva otti kipulääkkeen ja lähti kotiin.
Vieläkin hävettää. En ole ikinä ollut yhtä poikki kuin silloin.”
Lääkäri
”Eräänä päivänä murehdin töissä perhesuhteitani, kun sain isältäni tekstiviestinä Tove Jansson -sitaatin: Unohda jo mennyt kamaluus, on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus.
Kyyneleet kohosivat silmiin, vedin sälekaihtimet eteen ja itkin naamani punaiseksi. Itku ja isän viisaus helpottivat suunnattomasti.”
Ammattiliiton asiamies
”Itkin töissä viimeksi eilen, kun pomo sanoi: `Älä käytä siihen paljon aikaa.` Vitutti niin paljon, että oli pakko mennä vessaan itkemään. Samaa se sanoo melkein kaikesta, mitä täällä tehdään. Se siinä itkettikin. Määrä korvaa laadun.
Pahinta on, kun huomaa turtuvansa ja alkavansa itsekin ajatella niin. Että kunhan näyttää tehokkaalta ja ulostaa tekstiä sisällöllä ei niin väliä. Silloin herää aina kysymys: mitä helvettiä minä vielä teen täällä?”
Toimittaja
”Liikutuin kyyneliin kehityskeskustelussa, kun puhuimme pomon kanssa suhteestamme ja siitä, millainen esimies hän on. Tulemme niin älyttömän hyvin toimeen, vaikka toisinaan otamme myös yhteen.”
alkon Myyjä
”Viimeksi itkin Kabulissa, kun selvisi, että se ulkomaalainen tyttö, joka ammuttiin kuoliaaksi aivan toimistoni edessä, oli tuttavani. Seuraavaksi piti soittaa pomolle Amsterdamiin ja kertoa, että hänen elinikäinen ystävänsä on kuollut.
TÅ adissa meni puoli vuotta itkien joka päivä. Organisaatiollani oli rahoitusvaikeuksia, ja minulla nollabudjetti projekteihin.
Anna vaikka jotain koulutusta, mihin ei tarvita rahaa, tuli neuvo pääkonttorista.
Päivittäin piti selitellä 15€‰000 vihaiselle pakolaiselle, ettemme ole varastaneet rahoja ja että kohta taas projektit pyörivät. He alkoivat käydä työntekijöiden kimppuun. Irtisanouduin ennen kuin raha-asiat saatiin kuntoon.”
Avustustyöntekijä
”Noin vuosi sitten itkin usein salaa vessassa vaikean työpaikkaromanssin takia. Luulin, että muut eivät tiedä asiasta, ja siksi piti mennä vessaan rauhoittumaan ja pettymystä nieleskelemään. Taisivat he sittenkin arvata.
Naurettavin kerta oli ehkä se, kun minua ei mielestäni huomioitu tarpeeksi. Aiemmin skypetimme päivisin paljonkin, mutta yhdessä vaiheessa alkoi dissaus, josta loukkaannuin.
Kävin kyynelehtimässä sitä, että mies ei ollut laittanut viestiä töistä lähtiessään.”
Tutkija
”Kolaroin talon auton (tai siis Å kodan). Vollotin niin kovaa, että poliisit säästivät huomautukselta tai sakoilta, periaatteella `Näyttää tulleen jo henkistä kärsimystä ihan tarpeeksi`.
Mutta sitten lähin esimies sanoi, että vakuutuksen omavastuu otetaanpalkasta, joten menin ja sain itkuraivarit aluejohtajan toimistossa. Siihen mennessä oli muistaakseni kyllä käynyt jo ilmi, että ei muuten oteta, lähin esimies oli väärässä, mutta taisin olla aika tiloissa.
Tapahtumaa oli edeltänyt varsin pitkä työputki ja muuten rankka kevät yo-kirjoituksineen. Sittemmin olen selvinnyt duuneissa vollottamatta.”
Kesäsiivooja
”Kaikki sai alkunsa kiistasta, joka koskee henkilökunnan kahvipöytää ja ruokataukojen viettopaikkaa. Johdon mielestä tauot pitäisi viettää asiakkaiden keskuudessa, jolloin työpaikalla toteutuisi kodinomaisuus ja asiakasturvallisuus.
Tästä käytiin viikko sitten lähes vihamielistä keskustelua, ja ilmapiiri kiristyi. Työkaverit alkoivat puhua toisistaan selän takana, ja kaikilla oli pinna kireällä. Töissä kiroiltiin, huudettiin, mökötettiin, paiskottiin ovia ja työntekijöiden joukosta etsittiin syyllisiä.
Lopulta en enää voinut mitään. Itku pääsi viimein tänään keskellä töitä, keskellä asiakkaita, eikä vain kerran. Olin niin herkillä, että itku pääsi loppupäivän aikana pienimmästäkin asiasta. Tilanne töissä on henkisesti niin kuluttava, etteivät nämä itkut jää viimeisiksi, ellei tilanteeseen saada pian parannusta. Työhyvinvoinnin ja työilon menettäminen on aika iso hinta yhdestä kahvipöydästä.”
Lähihoitaja
”Iso ryhmä lukion kakkosia ja äidinkielentunnin aiheena postmodernismi tuntui yhdistelmänä niin hirvittävältä, että minulta pääsi ennen tuntia paniikki-itku. Ehkä asiaan vaikutti myös opiskelutoverin osoittama empatia. Kaikki meni kuitenkin niin hyvin, että tunnin jälkeen meinasi päästä helpotuksen itku.”
Opetusharjoittelija
”Itkin, kun kuulin Suomen ensimmäisistä koulusurmista Jokelassa kesken työpäivän.”
Eduskunta-avustaja
”Itkin kesätyöpaikalla, jossa minua – monen pitkän päivän ja valvomisen jälkeen – moitittiin toisen ihmisen kieltämättä huonosta käytöksestä. Koin valtavaa epäoikeudenmukaisuutta siinä, että minut ikään kuin asetettiin vastuuseen toisen aikuisen huonosta käytöksestä. En ole veljeni vartija, saati sitten jonkun puolitutun, joka oli vain saapunut paikalle hengaamaan.”
Projektityöntekijä
Ninni Lehtniemi
