Kun kirjankustantamoissa vaihtuu johto, on se aina kohu, kuohuntaa tai jopa kriisi. Kulttuuritoimittajat saivat mässäiltävää viimeksi tämän kuun alussa, kun yli sata vuotta Otava-konsernia johtanut Reenpäiden suku astui syrjään ”mediapomo” Alexander Lindholmin tieltä.
Helsingin Sanomat omisti Otavan henkilövaihdoksille kokonaisen sivun, ja Ylelläkin aihe oli kulttuuriuutisten ykkönen. Pitäisikö ihan tavallisen kirjojen lukijan siis olla kiinnostunut kustantamoiden pomonvaihdoskuvioista?
”Kirjoja tuottavat organisaatiot eivät sinänsä ole kiinnostavia. Mutta jos kirjojen tuotanto-olosuhteet mullistuvat, niin sen luulisi jo kiinnostavan”, sanoo Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti Majander.
Mutta mullistuvatko olosuhteet, jos johtoporras vaihtuu? Otavan kirjailijat ainakin vakuuttavat lehdissä yhteen ääneen, etteivät vaihdokset kosketa heitä.
”Kirjailija on yhteydessä kustantamoon aina oman kustannustoimittajan kautta. Jos heitä ylempää ohjeistetaan jotakin, niin minä tai kukaan muukaan kirjailija ei koskaan tiedä siitä”, kertoo Otavan tallissa kirjoittava Jarkko Tontti.
Se ei toki tarkoita sitä, ettei uusilla johtajilla olisi vaikutusta siihen, minkälaisia kirjoja Suomessa julkaistaan. Kustantajathan sen viime kädessä päättävät. Vai päättävätkö?
”Kirjailijat kirjoittavat kirjoja, eivät kustantajat. Suomessa on kymmenkunta kaunokirjallisuutta julkaisevaa ammattikustantamoa, joiden välillä on kova kilpailu. Kustantajan vallankäyttö olisi aika lyhytnäköistä”, kertoo kustannusyhtiö Siltalan kustantaja Touko Siltala.
Hän itse oli kohun kohteena pari vuotta sitten, kun lähti veljensä Aleksin kanssa WSOY:ltä ja perusti oman yhtiön.
Kustantajan etu on siis julkaista hyvää kirjallisuutta?
”Nimenomaan.”
Kirjallisuustoimittaja Majander, kirjailija Tontti ja kustantaja Siltala ovat kaikki sitä mieltä, etteivät kustantamoiden toimet ole kovin kiinnostavia. Kirjat ovat.
Siltala muistuttaa, että ihminen ostaa aina tietyn kirjailijan, ei kustantamon, teoksen.
”Kustannuspäälliköt, organisaatiot ja kustannustoimittajat unohdetaan nopeasti tai niitä ei edes opita tuntemaan”, sanoo puolestaan Majander.
Tontin mielestä Otavan tapahtumat ovat mitättömiä sen rinnalla, mitä Suomen ja maailman taloudessa parhaillaan tapahtuu. Ihmiset vaihtavat työpaikkoja jatkuvasti ilman, että päätyvät etusivun uutisiksi.
”Tämä on tsunami sormustimessa.”
Tontti ja Siltala ovat sitä mieltä, että kustantamoiden asiat saavat mediassa paljon huomiota, koska ala on lähellä media-alaa.
”Nämä asiat kiinnostavat lähinnä toimittajia, eivät niinkään suurta yleisöä”, Siltala arvioi.
Majanderin mielestä syynä kiinnostukseen ei ole kustantamouutisten merkittävyys, vaan inhimillinen uteliaisuus.
”Jos vaikuttaa siltä, että jossakin riidellään, niin kyllä se vaan kiinnostaa. Oli kyseessä sitten kirjankustantamo, teatteri tai taidemuseo.”
Viime vuosien kuohut
WSOY:n kirjallinen johtaja Touko Siltala ja tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Aleksi Siltala irtisanoutuivat ja perustivat oman kustantamon vuonna 2008. Heidän mukanaan WSOY:stä lähti joukko nimekkäitä kirjailijoita.
WSOY:ssä kuohui uudestaan, kun joukko kirjailijoita lähetti toimitusjohtaja Anna Baijarsille epäluottamusta ilmaisevan kirjeen viime syksynä. Sofi Oksanen ja kumppanit kritisoivat muun muassa yhtiön tiedotusta.
Maaliskuun alussa Otavaa vuodesta 1979 johtanut toimitusjohtaja Olli Reenpää jäi konsernin johdosta ja tilalle tuli Yhtyneiden Kuvalehtien toimitusjohtaja Alexander Lindholm. Samassa yhteydessä Otavan kirjaryhmän johtaja Antti Reenpää ja kustantaja Leena Majander-Reenpää jättivät tehtävänsä. Rivien välistä luettiin, että kyse oli Reenpäiden suvun erimielisyyksistä.
Anna-Sofia Berner
Kuva Janne Kuisma
