05. maaliskuuta 2010
Teksti:

Stereoissa soi Movetron. Jos vain tuut mun luo niin lupaan opettaa, miten pelataan oikeaa ristinollaa. Sannan vanhemmat ovat mökillä. Sanna itse halailee vanhempien makkarissa jonkun pojan kanssa, joka ei ole meidän koulusta. Nojailen vessan viereiseen seinään Aikun kanssa. Aikku on minua 20 kiloa laihempi, mutta todella isonenäinen. Meillä on molemmilla mustaa kajalia, ja tunnen, kuinka omani valuu hikenä pitkin pulleita poskia.
    Skeittarihousuinen poika on menossa vessaan ja huutaa ovelta: ”Jou, norsu ja muurahaiskarhu!” Aikun ilme ei värähdä. Tunteeko hän koskaan mitään?
    Vaikea sanoa, emme ole oikeastaan ystäviä. ”Kaikki on röökil, mennääks sinne”, kysyn. Aikku nyökkää. Todellisuudessa haluan­ parvekkeelle, koska minulla on sietämättömän kuuma. Vatsamakkaroiden välissä litsahtelee hiki. Kohta se paistaa paidan läpi.

Käyn kaikissa bileissä. Norkoilen seinän vierustalla ja varon ottamasta sipsejä. Juon siideriä jonkun tytön kanssa, yleensä Aikun tai Sinin tai aknesta kärsivän Hennan. Olemme kaikki ihastuneita johonkin poikaan, mutta siitä ei hiiskahdeta sanaakaan. Ideana on hengata ja näyttää coolilta. Ja tuijottaa, kun laihat sannat ja jennit suutelevat poikien kanssa. Joskus joku niistä itkee. Kaikkialla haisee huulikiilto ja väljähtänyt oksennus.
    ”Sitä mä en ikinä tajunnut, että miksi läskit tytöt kävivät niissä bileissä”, Petra sanoo ja kiskaisee kuohuviinilasinsa pohjat yhdellä huikalla alas. ”Ei sen ikäiset kundit sekaannu muihin kuin niihin standardimuijiin. Ei ne uskalla.”
    Istumme Kosmoksessa juhlistamassa Petran 31-vuotissyntymäpäiviä. Olen tilannut luomucavaa, mutta Petran olemuksesta huokuu helpotus, kun pakollinen hienostelu on ohi, ja hän voi pyytää pöytään olutta. Petra ottaa ensimmäisen kulauksen tuopistaan ja katsoo minua silmiin. ”Mua haukuttiin lesboksi. Olin koulun virallinen outolintu. Että olisin vielä mennyt jonnekin kotibileisiin kattomaan, kun ne tyypit kutee… I don`t think so. Miksi sä menit? Saitko sä siitä jotain tyydytystä?”
    Jos en olisi juonut kahta lasia kuohuviiniä, vastaisin, että en tiedä. Olin nuori ja hölmö ja kuvittelin, että kotibileissä on hauskaa. Se on osa totuutta. Hämmentyneisyys ja tiedon nälkä. Elämässä oli kääntymässä uusi lehti, ja oli vaikeaa tajuta, mitä oli tapahtumassa, ellei ollut paikanpäällä seuraamassa. Ja aina oli mahdollisuus, että joku pojista katsoisi silmiin. Että ihastuminen saisi vastakaikua. Eihän se todennäköiseltä vaikuttanut, mutta siitä ei ollut kertynyt vielä kokemusta. Varmuus tulisi vasta vuosien kuluttua.
    ”Mä katselin, kun ne suutelivat. Tai ei se ollut suutelemista, se oli nuoleskelua. Sitten masturboin kotona. Hankasin klitoristani ja itkin.”
    Petra kurtistaa kulmiaan, muttei ehdi sanoa mitään, sillä tarjoilija tuo pääruuan viinin maistettavaksi. Työnnän nenäni lasiin ja hengitän syvään sisään. Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo. Tiedän, että viinituntemukseni tekee Petraan vaikutuksen, vaikkei hän koskaan sanokaan siitä mitään. Kun tarjoilija on poistunut, olen hetken hiljaa ennen kuin jatkan.
    ”Se oli ainoa tapa nähdä poikia koulun ulkopuolella. Nähdä, miten ne olivat tyttöjen kanssa. Ja mä kuvittelin itseni niiden tyttöjen asemaan ja haaveilin, että jonakin päivänä olisin yksi niistä. Että joku poika tulisi kännissä ja yrittäisi kömpelösti suudella.”
    Jälkiruokana on parfaitia punssi-vaahterasiirapilla. Petra tilaa konjakin. Mielestäni Petra ei enää tarvitse juotavaa, mutten viitsi sanoa mitään. Yritämme välttää perheriitoja. Toisen arvostelu on pannassa, meillä on ollut siitä rakentava parisuhdekeskustelu. On mieluummin lähdettävä vaikka lenkille. Luin ohjeen jostakin naistenlehdestä, harmi kyllä kumpikaan meistä ei omista lenkkitossuja. Maistan jälkiruokaa lusikankärjellä, siinä on kahvin aromi. Petra kumartuu pöydän yli eteenpäin, ja tuijottaa uhmakkaasti silmiin.
    ”Sulla on taipumusta tollaseen. Nautit kärsimyksestä. Siitä, kun et voi saada jotain. Et taida edes tiedostaa sitä? Ajattele yliopistovuosia ja Stiinaa. Mutta mitä tapahtuu nyt, kun olet aikuinen ja kaunis ja sulla on mut? Häh? Rakastut johonkin toiseen.”

Taksimatkalla kotiin Petra nukahtaa. Pää painuu olkapäälleni, silitän sitä. Petra on oikeassa – on traagista saada se, minkä haluaa. Siitä seuraa tyhjyys. On oltava pyrkimys, joka antaa suunnan. Lapsena on helppoa, kun halu sanellaan ulkoa. Aikuisena pitää päättää mitä haluaa, ja ottaa siitä vastuu.
    Petralta pääsee hapan röyhtäys. Olen hetken hengittämättä, jotten haistaisi sitä. Haluaisin haluta olla tässä. Kyyneleet kihoavat silmiini. Irrotan käteni Petran hiuksilta.