05. helmikuuta 2010
Teksti:

Olen hyvin pahoillani, jos Ylioppilaslehden jutusta (11.12.2009) syntyi sellainen kuva, että allekirjoittanut tai SYL suhtautuu piittaamattomasti ongelmiin, joita opintotukiuudistus mahdollisesti aiheuttaa.
    Toimiessani opintotukea kehittävässä johtoryhmässä pyrin pitämään esillä nimenomaan vaikeimmassa asemassa olevien opiskelijoiden tilannetta ja niitä ongelmia, joita kaikenlaiset tiukennukset heille aiheuttavat.
    Malli, jota työryhmä ehdotti, on kuitenkin todella hyvä verrattuna siihen, millainen siitä olisi voinut tulla. Nähdäkseni esimerkiksi opintotuen sitominen indeksiin tai huoltajakorotus olisivat isoja juttuja. Tämänkin lopputuloksen eteen SYL joutui tekemään töitä hartiavoimin. Totta kai toivon, että olisimme pystyneet vielä parempaan.
    Siinä todellisuudessa, joka ministeriöiden työryhmissä vallitsee, saavutetaan toisinaan parempi lopputulos kompromisseihin suostumalla kuin jyrkällä ehdottomuudella. Se ei ole kivaa, ei varsinkaan, jos itse joutuu olemaan niitä kompromisseja tekemässä. Ehdottomuus saattaa kuitenkin johtaa siihen, että pahin mahdollinen skenaario toteutuu.
    SYL joutuu toimimaan tässä ympäristössä, mutta kyllä SYL on aina ennen kaikkea opiskelijan puolella. Se ei vain aina ole ihan niin helppo homma kuin saattaisi luulla.
    Juuri siksi Opiskelijatoiminnan kaltaisia opiskelijan äänitorvia tarvitaan myös kipeästi. On tärkeää, että opiskelijan äänellä huutavat nekin, joiden ei tarvitse suostua kompromisseihin.

Leena Pihlajamäki
Päätoiminen opiskelija
SYL:n varapuheenjohtaja 2009