Laitinen: Suorat sanat satuttavat

T:Teksti:

Minut hylättiin eilen. Tänään soitin pateettisia säveliä.
    Aloitin hillitysti Dolly Partonilla, pian jo heijasin silmät kiinni Billy Joelin tahtiin. Parton liikutti, Joelin Honesty sai ajatukseni karkaamaan rehellisyyteen.
    Perisuomalaisina pidetyt hyveet, suoruus ja rehellisyys, puistattavat minua. Ne tarkoittavat kehittymätöntä hienotunteisuutta ja vaillinaista eläytymiskykyä. Arvostan ystävällisyyttä kasvokkain, mutta panettelun saa surutta säästää selkäni taakse.
    Usein unohtuu, että persoonaan menevä, vilpittömäksi verhottu rehti palaute on vallankäyttöä. Sen sisään kirjottuna pontimena on kateus ja pelko omasta asemasta.
    Treffiseuralaiseni on kehottanut minua hankkiutumaan eroon nyökyttelystä, tuttavani äänekkäästä naurusta, toisen mielestä olen ollut teennäinen ja kylmänkalsea. Heistä jokainen on nähnyt tarpeelliseksi kertoa puutteeni minulle.

Maailmassa on valevaje. Arkea sujuvoittavaa valehtelua ja totuuspohjatonta imartelua voi harjoitella missä vain, milloin vain.
    S-Marketin kassalla (ei, minulla ei ole etukorttia), treffeillä (olet mieletön tyyppi, mutta muutan huomenna ulkomaille enkä kestä etäsuhteita), pukukopissa (näytät tyrmäävältä, vapise Lara Stone!), syntymäpäivillä (ooh kiitos, juuri tällaista munankeitintä olen aina toivonut).
    Vakavamman palautteen antamista voi terävöittää seminaareissa. Peukalosääntönä on, että negatiivinen palaute kääritään positiiviseen. Piikkiä edeltää ja seuraa pumpuli. Jos opponentti ei keksi muuta myönteistä, kehukoon kirjallisuusluettelon luovan kaoottista asettelua.

Käytössäännöt unohtuvat myös niiltä, joille palaute on leipätyö. Silloin tällöin silmiin osuu esikoiskirjailijan murskakritiikki, jonka laatijan mukaan teoksessa ei ole mainittavaa hyvää.
    Silloin ei voi olla ajattelematta: siellä kirjoittaa näköalattomaan elämäänsä kyllästynyt koulukiusaaja, joka ei ymmärrä, että hapuileva kirjailijanalku on läpäissyt tiheän seulan saadessaan tekstinsä kansien väliin ja julki ja että kirjailijatkin kehittyvät.
    Tunnustan, tunteeton kriitikko on oikeilla jäljillä. On elämänalue, jossa suvaitaan suoraa mutta oikeudenmukaista palautetta. Työelämä.
    Siitä käyköön esimerkiksi tulevaisuuden tähtiä haravoivan X Factorin alkukarsinnat. Miten paljon aiempi rehellisyys – turhien ammatillisten luulojen kitkeminen – olisi säästänyt niin kultakurkkua kuin katsojaakin.
    Toista on ihmissuhteissa. Minut hylättiin eilen, ja jäin vaille lohdutusta.
    Onhan nimittäin niin, että kylkien kautta pujottautuvat, selälle asettuvat kädet kertovat enemmän kuin tuhat kaunista, epärehellistä sanaa.

Johanna Laitinen
Kirjoittaja on kustannustoimittaja.