Sibelius-Akatemian käytävillä on meneillään hiljainen kapina. Korkeakoulun johdon ennen joulua esittämät tulevaisuusskenaariot ovat herättäneet opiskelijoissa hämmennystä ja suuttumusta.
Musiikkiyliopiston johto etsii säästöjä vähentämällä henkilökohtaista opetusta ja lisäämällä vertais- ja ryhmäopetusta.
Toisin sanoen opiskelijat saattavat joutua opettamaan toinen toisiaan.
Aiheesta käydyssä verkkokeskustelussa johdon suunnitelmia on luennehdittu muun muassa propagandistisiksi ja tarkoitushakuisiksi.
”Ei tällaista fuulaa voi kukaan lukea tosissaan. Tulee mieleen Kim Il-Sung”, eräässä kommentissa sanotaan.
Erityisesti instrumenttiopiskelijat ovat huolissaan tuntimäärien vähenemisestä yksilöopetuksessa. Eräs nuorisokoulutuksessa opintonsa aloittanut ja sittemmin niitä solistisella osastolla jatkanut opiskelija huomauttaa, että taiteen peruspilari on vuosisatojen ajan ollut mestari-kisällijärjestelmä.
”Sibelius-Akatemian tehtävä ei ole nuoleskella valtiobyrokratian strategioita ja ajaa siinä sivussa alas vuosisataiset perinteet.”
Hän, kuten kukaan muukaan Sibelius-Akatemian opiskelija, ei leimautumisen pelossa halua esiintyä tässä jutussa omilla nimillään.
Monet opiskelijat ovat siinä määrin kyllästyneitä tilanteeseen, että harkitsevat opintojen jatkamista muualla.
”Ei tällaisessa pelissä tee mieli olla mukana. Tekisi mieli lähteä suorinta tietä ulkomaille”, sanoo eräs heistä.
Opiskelijat eivät ole huolineen yksin. Sibelius-Akatemian entisen kamarimusiikin professorin Ralf Gothónin mielestä yksilöopetuksen määrän karsiminen ei ole missään tilanteessa varteenotettava vaihtoehto.
”Se on ajatuksena absurdi. On vastuun pakoilua, jos syytetään taloudellista tilannetta nykyisistä ja edessä olevista vaikeuksista. Kuka muu nykyisen tilanteen olisi aiheuttanut kuin Sibelius-Akatemian viimeisen kymmenen vuoden aikainen johto?”
Myös opiskelijat syyttävät tilanteesta pääasiassa johtoporrasta. Tilanne ei ole helppo ja väärinkäsityksiä on syntynyt. Akatemian hallintojohtaja Seppo Suihko huomauttaa, että tavallinen opiskelija ei välttämättä tunne taustoja, joiden perusteella tulevaisuusstrategioita laaditaan.
Menoja on Suihkon mukaan väistämättä vähennettävä. Hän painottaa tasapainoa vähennysten välillä.
”Jos nipistetään vain hallinnosta, hallinto kaatuu.”
Paljon vastustusta ja kiihkeitä mielipiteitä herättänyttä vertaisopetuksen lisäämistä Suihko ei pidä huonona vaihtoehtona.
”Olemmehan nähneet, että opiskelijat oppivat toisiltaan myös tavallisessa kouluopetuksessa.”
Opiskelijat eivät yhdy Suihkon näkemykseen. Kuusi vuotta Akatemiassa opiskellut musiikin kandidaatti sanoo, että ylivoimaisesti suurin merkitys hänen musiikilliselle kehitykselleen on ollut nimenomaan yksilöopetuksella.
Hän huomauttaa, että Sibelius-Akatemian kansainvälinen maine huippuyliopistona perustuu koulutuksen korkeaan tasoon eikä vaihtoehtoisiin ja kokeileviin opetusmenetelmiin.
”Pelkään pahoin, että Akatemian johdon esittelemien neljän skenaarion sijaan voimaan astuu viides skenaario eli se, että johto on vieraantunut musiikista ja sen opiskelusta ja ajattelee kaikkea vain tuottavuuden kannalta. Tällä on katastrofaaliset seuraukset.”
Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta ei toistaiseksi ole asettunut vastustamaan korkeakoulun johtoa. SAY:n puheenjohtaja Riikka Pellinen kuitenkin myöntää, että skenaariot on laadittu provosoivaan sävyyn.
”Haluan korostaa, että kyseessä ovat äärimallit, eivät todelliset mahdollisuudet.”
Hänen mukaansa johdon tarkoituksena oli herättää opiskelijat huomaamaan, että jotain on tehtävä.
Mutta mitä? Vaihtoehdot vaikuttavat olevan vähissä.
Ralf Gothónin mukaan niitä kuitenkin on. Hänen mielestään Sibelius-Akatemian varsinainen ongelma on ”emakkosyndrooma”, eli se, että kaikki on haluttu ahtaa samaan karsinaan.
”Tuntuu järjettömältä, että muutaman neliökilometrin sisällä on Sibelius-Akatemia, Metropolia-ammattikorkeakoulu, Pop- ja jazzkonservatorio ja Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitos. Samaa soppaa veivaavat päällekkäiset organisaatiot ja niiden hallinnot.”
Sonja Saarikoski
Kuva Tuomas Karppinen
