22. tammikuuta 2010
Teksti:

Teemu Keskisarjan kirja suomalaisen terrorin historiasta alkaa 1800-luvulta. Eugen Schaumanin ja kenraalikuvernööri Bobrikovin kohtaamiseen on vielä vuosikymmeniä aikaa, kun nuoret varakkaat opiskelijat järjestäytyvät rakentamaan suomenkielistä sivistystä ja pyrkimään kohti hallitusvaltaa.
    Vuonna 1848 syntynyt Waldemar Churberg oli aktiivinen fennomaani – jopa yliaktiivinen. Hyytävän perinpohjaisella tavalla Keskisarja kuvaa, kuinka mielipide-erot poliittisissa kysymyksissä tuhoavat ystävyyssuhteet, romuttavat avioliiton ja viimein raunioittavat jopa mielenterveyden. Kaikkien aatetoveriensa hylkäämänä, pilkkahuudot korvissaan Churberg tuntee olevansa ylivoimaisessa tilanteessa, josta on vain yksi ulospääsy.
    Fennomanian ainoa terroristi tarttuu aseeseen ja ampuu puoluetoveriaan, jonka tuntee muuttuneen ystävästä, liki rakastetusta, vainoajaksi.

Vääpeli T:n tapaus esittelee lukijalle kuusi erilaista tarinaa eri aikakausilta, tarkemmin sanottuna pääosassa ovat ihmiset tapausten taustalla. Eiväthän poliittisesti motivoituneet attentaatit vain ilmesty itsestään – aina on joku, joka painaa liipaisimesta tai virittää pommin.
    Kirjailijan etuoikeudella Keskisarja tulkitsee tarinaa myös niiltä osin, joita kuulustelupöytäkirjat, muistelmat ja kirjeenvaihto eivät kata. Hän käy ihmisten päiden sisällä, pohtii vahvasti psykologisoiden, mitä kukin ”hirmutöiden tekijä” on kulloinkin ajatellut, mitkä syyt ovat johtaneet epätoivoiseen tekoon ja mitä siitä on seurannut.
    Tuloksena on intensiivinen lukukokemus. Kaunokirjallisella tyylillä taituroidut henkilökuvat ovat koukuttavia. Fennomaniaan sairastuneen Churbergin lisäksi lukija oppii tuntemaan muiden muassa Verikoirat-järjestön akateemiset työttömät, jotka listivät ihmisiä Japanin rahoituksella vuonna 1905, sekä pienen Chaplin-nimellä tunnetun punakaartilaisen, joka tovereineen ampui vaunullisen sotavankeja kevättalvella 1918.

Terrorin syitä pohtiessaan Keskisarja tekee tarkkoja havaintoja. Usean murhan ja murhayrityksen taustalla on nykytermein sanottuna tunne oman elämänhallinnan puuttumisesta. Toki kokonaiskuva on monimutkaisempi. Kasvutarina tavallisesta kansalaisesta terroristiksi on aina omalaatuinen ja sattumanvarainen, pahimmillaan suorastaan koominen.
    Keskisarja vahvistaa mielikuvaa hirtehisellä kirjoitustyylillään. Kertomukset ovat kuin kuolemantanssia kirjallisessa muodossa.
    Kirjan päättää nimikkotarina ”vääpeli T:stä”. Sisällissodassa valkoisten puolella taistelleen, turvallisuusalalle töihin jääneen miehen ura ja yksityiselämä tuhotaan jatkuvalla työpaikkakiusaamisella. Ylemmät eivät kuuntele, alaiset eivät tottele. Edes väkivalta ei auta.
    Keskisarja ei säästele sivuja herättäessään henkiin surullisen hahmon Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeniltä. Vääpeli T. ajautuu pakkorakoon. Hän tuntee, ettei voi muuta kuin ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Uhkauskirjeet sinkoilevat Mannerheimia myöten koko valtion ja armeijan ylimmälle johdolle. Loppuratkaisu jää luettavaksi.
    Varmuuden vuoksi Keskisarja huomauttaa, ettei tahdo rinnastaa 1900-luvun alkupuolella elänyttä vääpeliä ja pikkuvirkamiestä 2000-luvun nettikirjoittelijoihin. Ajatus on silti ilmeinen. Jos T. olisi nyt elossa, hän tuottaisi internetin täydeltä uhkailuvideoita.

Jami Järvinen

Teemu Keskisarja:
Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista.
Atena 2009.