27. marraskuuta 2009
Teksti:

Pienenä pidin Peppi Pitkätossua ihan kivana; tyttö oli riski ja piti puoliaan. En kuitenkaan voinut olla vertaamatta häntä muihin ihailemiini satuhahmoihin, mikä paljasti hänessä tiettyjä puutteita. Peppi ei ollut tippaakaan kyyninen, hän ei osannut karatepotkuja, eikä hänessä ollut häivähdystäkään seksiä.
Päivitettyä versiota kaikkivoivasta naishahmosta on sittemmin kaivannut ja yrittänyt luodakin moni. Uusista pepeistä onnistunein on ruotsalaisen toimittaja-kirjailija Stieg Larssonin Lisbeth Salander, syrjäytynyt introvertti, jonka oikeudet ovat tämän omissa käsissä. Larsson loi nuoren naisen kirjan sivuille, mutta kuten usein käy, menestysdekkarit siirrettiin pian valkokankaalle.

Näin marraskuisena iltana – ihan jälkijunassa – elokuvista järjestyksessä toisen, Tyttö joka leikki tulella. Siinä on kohtaus, jossa kärpäsenkokoinen Salander rökittää kaksi moottoripyöräjengiin kuuluvaa paatunutta körilästä. Ketterästi hän väistää nyrkiniskuja, suihkuttaa sumutetta toisen roiston silmiin ja painaa tainnuttimen toisen hyväkkään haarojen väliin. Daavid ja kaksi Goljatia -tyyppinen tarina siis.
Kohtaus on kömpelö, kornikin. Silti pidin siitä jo kirjassa, ja elokuvassa se hykerrytti. Ennakko-oletukset kumotaan harvoin, joten kun todellisuudessa tai fiktiossa käy niin, siitä seuraa sanoinkuvaamatonta tyydytystä ja vahingoniloista riemua. Pikkumaista tai ei, on ilo kostaa mielessään kaikista niistä tapauksista, kun on joutunut vähätellyksi siksi, että on hentoinen – ja tyttö.

Kun Lisbeth Salander puuttui omasta lapsuudesta, vivahteikkaampi sankaritar piti muovata itse. Vahaksi kävi maailman tunnetuin blondi, joka täytti tänä vuonna 50 vuotta.
Nukkeleikit etenivät yleensä saman käsikirjoituksen mukaan. Uusilta barbeilta nyljettiin ensin hiukset lyhyiksi ja jäljelle jääneet sojottavat tupsut värjättiin esimerkiksi kynsilakalla. Silmämeikki tehtiin tussilla eikä sitä häivytetty. Poskiin piirrettiin arpia, ylähuuleen tuherrettiin viikset ja suupieleen taiteiltiin tupakka.
Kesken leikin oven raosta saattoi kurkistaa äiti, isä tai sukulaistäti. ”Niin nätisti tytöt siellä leikkii.”
Salamannopea hymy. Niiiin.
Kun ovi sulkeutui, tärvellyt barbit riisuttiin, minkä jälkeen ne olivat päällekkäin, sikin sokin, kuka kenenkin kanssa.
Voi meitä tyttöjä. Meillä on synnynnäinen tarve ja taito hoivata, ja sehän näkyy muun muassa nukkeleikeissä.

Johanna Laitinen
Kirjoittaja on kustannustoimittaja.