27. marraskuuta 2009
Teksti:

Tampereen Lost in Music -festivaaleille kutsuttu brittimusiikkilehden toimittaja arvioi englanniksi laulavia vientitoivojamme. Hän tiputtelee tylyjä kommentteja.
Cosmobile – roskaa.
Them Bird Things – roskaa.
Cats On Fire – ärsyttävä.
Astrid Swan – korkeintaan ok.
Rubbish. Rubbish. Rubbish.
Sitten äänensävy muuttuu.
Joensuu 1685 – he olivat mahtavia! Great!
Hehkutus. Siihen kolmen Joensuu-sukunimisen nuoren miehen yhtye on viimeisen vuoden ajan saanut tottua.
Rumba-lehden kriitikkojen vuoden albumi 2008.
Musiikki ja Media -tapahtuman odotetuin artisti.
Hypnoottinen sekoitus säröä, haurautta, kauneutta ja hulluutta!
Vaikuttavien keikkojen tekijä!
Suomi-indien pelastaja!
Viimeksi mainittu ei ole totta, mutta voisi hyvin olla. Harva tulokasyhtye on ollut yhtä yksimielisen positiivisessa kehusateessa.
Joensuu 1685:n kitaristi-laulaja Mikko Joensuu, 23, askartelee juustosta ja tomaatista näyttävän aamiaisleivän.
”Ainahan on kiva, kun ihmiset tykkäävät”, kommentoi superlupaus vaatimattomasti bändinsä saamia kehuja.
Kohteliaan kitaristin olemuksesta huokuu nöyryys ja kiitollisuus, mutta myös itseluottamus. Hän puhuu suoraan, kun kokee, että on sanottavaa. Kiertelee ja näpertelee sormillaan hermostuneesti, kun puhutaan vaikeammista asioista.
Ihmettelee, miksi hänestä ylipäätään ollaan tekemässä juttua.
Siinä mielessä tyypillinen pohjalainen nuori mies, siis.

Syyskuu 2001. Pesäpallokaupunki Alajärvi riutuu. Pikkukaupungin ylpeys, Ankkurit, putoaa Superpesis-sarjasta täpärimmällä mahdollisella tavalla, juoksuerolla.
15-vuotiasta alajärveläisnuorta Mikko Joensuuta ei tulos hetkauta. Vaikka isolla rahalla rakennettu pesäpallostadion on vain parin kilometrin päässä, hän ei ole koskaan innostunut pohjalaisten kuningaslajista.
Kotinsa autotalliin rakennetulla treenikämpällä Mikko harjoittelee Rage Against The Machinen sorminäppäryyttä vaativia kitarariffejä. VHS-nauha, jolle amerikkalaisbändin keikka on tallennettu, on lähes puhki kulunut. On se Tom Morello vaan taitava kitaristi!
Välillä pitää treenata Canisterin, Mikon omaa yhtyeen biisejä. Poppoo esittää gospelia suomeksi. Mikko soittaa siinä kitaraa. Ensi viikolla on keikka naapurikylän seurakuntatalolla.
Mikko kuuluu myös rokkibändiin nimeltä Cosmos. Siinä rumpuja soittaa kolme vuotta vanhempi Markus. Hän on Mikon tärkein bändikaveri.
Koko perhe on tärkeä.
Mikolla on kuusi sisarusta – Minttu, Markus, Marianne, Marjo, Maarit ja Mika. Mikko on heistä toiseksi nuorin.
Isä työskentelee maatalouskauppiaana. Äiti kuoli Mikon ollessa seitsemänvuotias.
Alle 10 000 asukkaan Alajärvellä on noin 500 helluntaiseurakuntalaista. Heihin Joensuun perhekin kuuluu. Yläasteella Mikko tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Vaikka hän aikanaan lätkää pelatessaan tutustui moniin koulukavereihin, hän kokee olevansa harhailija, yksin kaikkien keskellä.
Vapaa-aika kuluu tutuissa uskovaispiireissä. Nuorten illoissa ollaan yhdessä ja rukoillaan, mutta ei käytetä tupakkaa tai alkoholia. Se on itsestään selvää.
Vuosituhannen alkuvuosina Suomi elää heavy- ja metallibuumia, mutta Mikon suosikkeja gospelin ohella ovat tinkimättömät lauluntekijät kuten Nick Cave, Bob Dylan ja Serge Gainsbourg.
Siskojen kautta hän kuulee Leevi and the Leavingsia, mutta muuten suomalainen musiikki ei yhtään innosta. Erityisinhokki on Eppu Normaali.
Paras suomalainen bändi on 22-Pistepirkko.
Yläasteen jälkeen Mikko menee Kaustisten musiikkilukioon. Se on irtiotto, vaikkakin lievä sellainen. 70 kilometrin päässä hän ei ole kaukana kotoa, mutta on silti omillaan. Oma asunto. Vapaus.

Helsingin alkutalvi antaa parastaan. On aurinkoista, mutta kirpeää.
Mikko Joensuu vetää poplaria ylleen. Kaulaa lämmittää punainen huivi. Kireät mustat farkut ja kuluneet maiharit täydentävät hänestä indiejätkän prototyypin.
Noin neljän vuoden ajan, siitä asti kun pääsi ylioppilaaksi, Joensuu on asunut tuopinheiton päässä Punavuoren baarikeskittymästä, muttei siksi, että viihtyisi baareissa.
”Iso Roballa käyn lähinnä ruokakaupassa ja Fidan kirpparilla”, hän sanoo.
Mutta alkoholia hän ei enää näe syntinä.
”Eivät asiat ole niin mustavalkoisia, mitä ne olivat nuorempana”, Joensuu kertoo, ottaa olkalaukustaan sätkätarvikkeet ja alkaa kääriä.
”Täytyy myöntää, että hirveän paljon ei enää ole tullut käytyä seurakunnassa, monestakaan syystä. En silti ole saanut vastauksia sen enempää mihinkään suuntaan. Niiden etsiminen jatkuu lopun ikää.”
Näillä Viiskulman nurkilla on nykyään Mikko Joensuun elämä. Tuolla pilkottaa hänen suosikkikahvilansa. Tuon kulman takana on yksi kaupungin halvimpia thairavintoloita. Levykauppa Popparienkelin pitäjät ovat tulleet tutuksi.
Parin korttelin päässä asuu veli Markus, jonka kanssa he lähtevät välillä Lauttasaaren treenikämpälle tai bändinsä keikkamatkoille, jotka vievät välillä kauaskin.
Kaksi Joensuun veljestä ja basisti Risto Joensuu, joka ei sukunimestään huolimatta ole sukua, kiersivät syys-lokakuun vaihteessa kolme viikkoa Eurooppaa.
Viiskulman tuntumassa asuu myös Manna, joka lauloi taustoja Joensuu 1685:n syksyllä 2008 ilmestyneellä debyyttilevyllä. Joensuu tuotti yhdessä Mannan kanssa hänen uuden, kehutun levynsä ja soittaa Mannan bändissä kitaraa.
Muusikot tutustuivat pari vuotta sitten yhteisen tutun kautta. He ovat viettäneet niin tiiviisti aikaa yhdessä, että heidän on huhuttu seurustelevan.
Rokkipiirien juttuja. Niissä piireissä Mikko Joensuu on nyt kuuma nimi ja huhujen kohde.

Vielä toissa vuonna Joensuu teki myös siivoushommia, kuten vahasi parkettia lentokentällä – ja piti siitä.
”Joskus viiden aikaan aamulla oli lentokentillä aavemainen fiilis, kun ketään ei näkynyt missään.”
Viime vuonna elämään kuuluivat myös historian ja sosiologian opiskelut Kalliossa sijaitsevassa Helsingin evankelisessa opistossa.
Opistovuoden innoittamana Joensuu piti viime keväänä kuukauden tauon musiikista ja panosti sosiologian pääsykokeisiin. Se kannatti, sillä hän pääsi sisään yliopistoon – harmi kyllä yhteishakukohteista kaukaisimpaan, Jyväskylän yliopistoon. Toistaiseksi fuksia ei ole nähty Jyväskylän kampusalueella.
”Juuri lähetin sinne postia, että sori kun en ole ollut yhteydessä. Syksy on ollut todella kiireinen, ja olen vähän laiskalla päällä.”
Olemme siirtyneet Joensuun kotikadulle juuri avattuun kahvilaan. Rokkari ujostelee suosikkikahvinsa latten äärellä.
”Mulla on klassinen tilanne. Elän opintotuella. En saa vielä musiikista niin paljoa rahaa, että tulisin sillä toimeen.”
”Isä on aina kannustanut musiikissa, mutta ollut viime aikoina vähän huolissaan, että joudunko kuseen jossain vaiheessa. Isä toivoo, että olisin koulussa enemmän. Tämä vie tosi paljon aikaa.”
Isän huoli on aivan ymmärrettävä.
Joensuu 1685 ei ole mitään helppoa radiosoittopoppia, vaan Jesus and the Mary Chainiin, Spacemen 3:n ja My Bloody Valentineen verrattua ulisevaa, särisevää ja pauhaavaa äänivallirokkia.
Se on samaan aikaan kovaäänistä, hengellistä ja kaunista.
Joensuu 1685:sta kehutaan aina siitä, että se ei kuulosta yhtään suomalaiselta musiikilta. Se ei myöskään kuulosta perinteiseltä helluntailaisnuorten musiikilta.
”Monen mielestä se onkin arveluttavaa”, Joensuu vertaa musiikkiaan taustaansa.
”Jos miettii varhaislapsuuttani, ei se siihen kovin hyvin sovikaan.”
Joensuu ei halunnut jäädä junnaamaan seurakuntasalien gospel-konsertteja loppuelämäkseen. Hän on vienyt musiikkinsa baareihin ja festareille.
Viime kesän Flow-festivaaleilla Joensuu 1685:ta seurasi yksi suurimmista suomalaisbändin keräämistä yleisöistä.

Ilmassa on merkkejä, että 2010 on Joensuun vuosi.
Helmikuussa yhtyeen debyyttilevy julkaistaan virallisesti Britanniassa. Siellä sitä odottaa ainakin yksi vaikutusvaltainen musiikkitoimittaja.
Ensi syksyksi kaavailtu yhtyeen kakkoslevy voi olla läpimurto, joka tekee alajärveläislähtöisestä nuoresta miehestä kansainvälisesti arvostetuimman suomalaisen indierokkarin.
Tai sitten ei.
”En ole pitkään aikaan kaavaillut, mihin oikein pyrin. Tämä on niin epävakaata puuhaa. Ei tässä ole muita ajatuksia, kuin että musiikkia aion tehdä pitkän aikaa. Tämä on ensimmäinen bändi, jossa on täysi vapaus tehdä mitä vain.”
Ei sekään olisi paha juttu, jos päätyisi opiskelemaan Jyväskylään.
”Kyllä mä mielelläni sinne menen. Siellä on tuttuja. Kaksi siskoakin.”

Teksti Matti Markkola
Kuva Teemu Granström

KVG: Mystiset numerot

Mikko Joensuu ei ole maailman harvinaisin nimi. Vaikka hakutuloksista suurin osa viittaa tähän Mikko Joensuuhun, näyttäisi maailmalla olevan myös brikettibisneksessä mukana olevia ja lintuja bongailevia mikkojoensuita.
”Pelkästään Alajärvellä on neljä Mikko Joensuuta. Paikallisella R-kioskilla jouduin tappelemaan leffarästimaksuista, jotka eivät olleet minun.”
Joensuu ei yleensä googlaa ni­meään, mutta bändinsä nettimainintoja hän seuraa silloin tällöin.
Suurin osa bändiä käsittelevästä Wikipedia-artikkelista käsittelee numerosarjan merkitystä.
1685 on Joensuun sukututkimuksesta kaivetun Peter Krookin syntymävuosi. Muuta Krookista ei nimen lisäksi tiedetäkään.
”Kun valitsimme bändin nimeä, 22-Pistepirkot, joiden levy-yhtiöllä olemme, sanoivat, että miettikää nyt vielä. Joudutte joka paikassa vastaamaan, että mistä teidän nimi tulee”, Joensuu sanoo nauraen.