02. lokakuuta 2009
Teksti:

Tehdään heti selväksi, ettei jää epäselvyyksiä: jumaloin Monika Fagerholmia.
Nyt nostan hänet jalustalle. Hiiop.
Monika Fagerholm. Suomen paras kirjailija. Finlands bästa författare.
Kerrataan lyhyesti niiden vuoksi, joille Fagerholm on tuntemattomampi tapaus. Monika Fagerholm on suomenruotsalainen kirjailija, joka kirjoitti ensimmäisen novellikokoelmansa 22 vuotta sitten. Ihanat naiset rannalla, hänen esikoisromaaninsa, ilmestyi vuonna 1994. Sen jälkeen kirjailija esitteli lukijoille utooppisen Diivan, 13-vuotiaan tytön, joka lukee filosofiaa, on matemaattinen nero ja – hui kauhistus – seksuaalinen.
Vuonna 2005 ilmestyi trilleri Amerikkalainen tyttö. Se on paras lukemani kirja.
Nyt lokakuussa ilmestyy sen jatko-osa, Säihkenäyttämö, jonka lopussa paljastuu, kuinka amerikkalaiselle tytölle todella kävi.

Syyskuussa Fagerholm istuu helsinkiläisessä kahvilassa. Hänellä on takanaan hetki sitten päättynyt keskustelutilaisuus ruotsinkielisessä tiedotuskeskuksessa Luckanissa Simonkadulla.
Säihkenäyttämön ruotsinkielinen alkuteos oli tilaisuudessa myynnissä, ja moni ostaja rutisti kirjaa rintaansa vasten kuin viikkoja kateissa ollutta lemmikkiään. Sellaista, jonka luultiin jääneen palaamatta ja muuttuneen muistoksi.
Niin. Kirjaa on – laimeasti ilmaisten – odotettu. Säihkenäyttämön piti ilmestyä pari vuotta sitten, ja kirjan tiedot olivat niin ruotsin- kuin suomenkielisenkin kustantamon uutuuskirjaluetteloissa. Eipä se ilmestynytkään. Fagerholmin mielestä se ei ollut valmis.
”Olen koko ajan tiennyt, mitä kirjassa tapahtuu, mutta senhetkinen visio ei toiminut.”
Fagerholm on tunnettu verkkaisesta tahdista. Hän ei julkaise kirjaa joka vuoden joulumyyntiin.
”Olen yrittänyt olla ahkera huonolla menestyksellä, siis sillä tavalla ahkera, että tuotan. Aina kun olen yrittänyt pysyä deadlinessa ja julkaista kirjan kahden vuoden välein, se ei ole onnistunut. Minun virheeni oli, että menin lupaamaan. Enää en lupaa mitään.”
Lupaa edes kirjoittaa! Me, jotka rakastamme Fagerholmia, me rakastamme häntä. Vouhottaminen johtuu tästä.
Säihkenäyttämössä on useita kertojia, ihan kuin oikeassa elämässä. Sen rakenne on pirstaleinen ja teksti poukkoilee kuin unien kulku. Siinä on epäjohdonmukaisuutta ja siinä on toistoa. Lukukokemuksen jälkeen juoni saattaa jäädä hämäräksi, mutta kirjan tunnelma ja sen herättämä tunne ovat sitäkin väkevämpiä.
Hänen tekstinsä rytmi on virheetön. Mitään ei ole liikaa eikä liian vähän. Fagerholm itse sanoo, että ”ei liian nopeaa, eikä liian hidasta”. Juuri niin. Ei lainkaan sellaista vaan täydellistä.
Fagerholm paljastaa salaisuutensa: ”Nauran, kun minusta toistellaan, että `hänellä on hyvä lause`. Olen visuaalinen, en kielellinen. En mieti romaania lauseina. Minä näen ja sitten kirjoitan tarinan.”

Säihkenäyttämö on synkkä ja kauhistuttava kirja, mutta Fagerholm ei olisi Fagerholm, ellei teksti samalla olisi julmetun hauskaa.
”En pidä vakavuudesta ja inhoan teeskentelyä. Lisäksi haluan viihdyttää myös itseäni. Nuorena luin paljon Aku Ankkaa ja Mad-lehden kanssa olen varttunut.”
Lasten sarjakuvia ja huumorilehtiä? Meneekö tämä ihan lekkeriksi? Ehei. Fagerholm on poliittinen kirjailija. Kriitikot pääsääntöisesti ylistävät Fagerholmin kirjoja, mutta jokin tuppaa heiltäkin unohtumaan.
”Edelleen Suomessa mieskirjailijoiden kirjoja tulkitaan, niille etsitään syy ulkomaailmasta ja ajatellaan, että he kirjoittavat jotain yleisinhimillistä. Naiskirjailijoiden kirjoista riittää toteamus, että tämä on ihmissuhdedraamaa ja rakkaustarina.”
Fagerholm on nostanut monitahoiset tytöt ja naiset kirjojensa vereviksi päähenkilöiksi. Se on poliittinen valinta. Amerikkalaisessa tytössä ja Säihkenäyttämössä hän tutkii modernin myytin syntymistä – poliittisista syistä.
”Myyttisillä tarinoilla, esimerkiksi mainoksilla, pyritään vaikuttamaan ihmisiin. Olen halunnut problematisoida sitä, mitä tapahtuu totuudelle, kun tarinat ovat kasvaneet totuutta tärkeämmiksi.”

Sitten on vielä kulttuuripoliittinen keskustelu kirjallisuuden tilasta ja suunnasta. Siihen Fagerholm osallistuu suomenkielisiltä suomalaisilta lähes näkymättömissä, Ruotsissa. Elokuussa kourallinen ruotsalaisia kirjailijoita esitti päivälehti sivuilla huolensa suurten kertomusten katoamisesta. He peräsivät tiukkoja sääntöjä kirjallisuuteen. Joukko kirjailijoita, Fagerholm muun muassa, kirjoitti vastamanifestin. He puolestaan lupasivat olla kurittomia ja määrittelemättä kirjallisuutta tiukasti.
On ilmiselvää, että Fagerholm oli manifestissa mukana. Hän oivalsi näet jo vuosikymmeniä sitten, että kertomakirjallisuuden mahdollisuudet ovat rajattomat.
1980-luvulla Fagerholm oli julkaissut kaksi novellikokoelmaa. Hän oli opiskellut psykologiaa ja kirjallisuustiedettä ja velloi postmodernissa feministisessä teoriassa. Hän piti eeppisen romaanin kirjoittamista mahdottomuutena, koska teorioiden mukaan se kerrotaan aina miehen näkökulmasta.
Fagerholmin mielen muutti käsikirjoituskurssi, jota piti Outi Nyytäjä. Nyytäjä pisti kurssilaiset katsomaan samaa elokuvaa, The Servantia, kolme neljä kertaa perätysten ja kielsi heitä analysoimasta mitään. Fagerholm käsitti, että liika analyyttisyys sitoo kädet ja hillitsee luovuutta.
”Yhtäkkiä koko maailma avautui minulle. Ymmärsin, että olen aivan hullu, jos kieltäydyn tekemästä epiikkaa. Minä vain päätin tehdä sen eri tavalla.”
Niin syntyi eri tavalla tehty eeppinen romaani, Ihanat naiset rannalla. Se oli menestys ja sen lukijakunta laajempi kuin Fagerholmin myöhempien teosten, joita joku voisi pitää hankalana.
”Sehän se just on. Kirjani eivät ole ollenkaan vaikeita. Ne ovat erittäin vaikeita, jos miettii koko ajan, mitä nyt tapahtuu. Ne kannattaa lukea niin kuin menisi matkalle. Kaikki selittyy, kun menee mukaan. Silloin saa kyllä vastauksen.”
Naapurissa Fagerholmin tyyliä ei vierasteta. Amerikkalaista tyttöä on myyty Ruotsissa yli 160€‰000 kappaletta. Elokuva- ja musiikkivideo-ohjaaja, mainostoimistokundi Amir Chamdin on ostanut sen elokuvaoikeudet. Ruotsissa Fagerholmilla on vientiä muutenkin. Tänä vuonna Fagerholm on mukana päättämässä, mikä on Ruotsin paras kulttuurijulkaisu, ja hän kirjoittaa näytelmää Göteborgin kaupunginteatterille. Kaiken kukkuraksi Amerikkalainen tyttö sai ilmestymisvuonnaan Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon.

Erästä toista palkintoa Amerikkalainen tyttö ei saanut. Finlandiaa. Ei, vaikka se on tähän mennessä paras suomalainen kirja.
No, vahinko voi vielä korjaantua. Jos ei korjaannu, voin aina muuttaa Ruotsiin. Siellä ymmärretään hyvän kirjallisuuden päälle.

Johanna Laitinen
Kuva Teemu Granström