18. syyskuuta 2009
Teksti:

Aarre vain odotti löytäjäänsä. Itähelsinkiläisellä ullakolla, kaiken rojun keskellä, lojui aito ja alkuperäinen, vuonna 1978 valmistettu Korg MS-10 -syntetisaattori, lasten leikkisoittimen ja vanhan ajan ydinsukellusveneen näköinen laite, josta lähtee mahtavia soundeja.
MS-10 aloitti Juho Paalosmaan ja Tomi Hyypän taipaleen syntikoiden parissa.
Roolijako muodostui luonnostaan. Paalosmaa tekee melodiat ja sanat, Hyyppä hoitaa tekniikkapuolen ja soundit, on siis gearhead.
Nyt parivaljakon Villa Nah on yksi lupaavimmista syntikkavetoisista yhtyeistä. Bändin debyyttilevy julkaistaan alkuvuodesta kansainvälisestikin tunnetun Sähkö-levymerkin Keys of life -alamerkillä.
Kaksikon treenikämpällä on peräti 12 syntetisaattoria ja kahdeksan rumpukonetta. Suurin osa on valmistettu 1980-luvulla.

Vuosikymmen ei ole sattumaa. 1980-luku oli syntikkamusiikin ja -valmistajien kulta-aikaa. Suuret syntetisaattorivalmistajat Korg, Roland ja Yamaha suolsivat markkinoille satojatuhansia soittimia. Synapop valtasi Pet Shop Boysin, Depeche Moden ja Alphavillen johdolla radioaallot ja hittilistat.
1990-luvulla syntikat hylättiin pölyttymään kaappeihin, kunnes 2000-luvulla kasari palasi muotiin. Ensin tuli musiikki, vanavedessä laitteet, joilla sitä tehtiin.
”Tuntuu, että nyt ollaan avoimempia meidänlaiselle musiikille. Muutama vuosi sitten meitä ei välttämättä olisi edes huomattu”, Juho Paalosmaa Villa Nahista kertoo.
”Kasikytluvun syntikat ovat suhteellisen halpoja, niitä on helppo saada, ja niissä on hyvä soundi. Esimerkiksi Rolandin Junolla ja Korgin Polysixillä voi tehdä biisiin kuin biisiin hyvän peruspoljennon”, selittää Jesse-yhtyeen Stiletti-Ana eli Ilari Larjosto.
Jesse on synayhtyeiden uuden aallon pioneereja, Rumba-lehden kannessakin esiintynyt, toisen albuminsa marraskuussa julkaiseva synaduo. Amisviiksiä ja farkkutakkeja hyödyntävä imago on myös herättänyt kysymyksiä. On esimerkiksi epäilty miesten todellista suhdetta syntikoihin.
”On luultu, ettemme tiedä mitään syntikoista ja ettei meillä ole hyvää laitteistoa”, Ilari Larjasto myöntää.
”Kaikista legendaarisista syntetisaattoreista kun on olemassa softaversiot. Sitten jengi on ollut ihan huonona, kun meillä on käytössä ihan oikea Polysix.”

Syntikkamiehen tunnistaa rakkaudesta soundeihin. Monien mielestä aitoa soundia ei saa kuin aidolla laitteella.
Yleinen mielipide tuntuu olevan, että tietokoneellakin voi tehdä syntikkamusiikkia, mutta analogiset laitteet vain soundaavat paremmalta. Esimerkiksi Villa Nahin livekokoonpanosta löytyy mittava määrä soittimia.
”Monet ihmettelevät, miten jaksamme roudata niitä, mutta tykkäämme niiden lämpimästä soundista. Ei vanhoja synia olisi järkeä ostaa, ellei sellainen vedä puoleensa”, Paalosmaa sanoo.
”Olisihan se vittumaista jostain ruudun takaa vain säätää jotain”, Ilari Larjosto perustelee.
Onneksi jokaisella synabändillä on oma suosikkilaitteensa syntetisaattorien historiassa. Siksi yksikään bändi ei kuulosta täysin samanlaiselta.
”Kun kaikkeen ei ole varaa, kaikki käyttävät sitä, mitä on sattunut saamaan käsiinsä. Sen takia bändeillä on vähän eri kamat ja eri soundit”, Larjosto kertoo.

Rautaa Ruotsista

Tarinan mukaan joku löysi harvinaisen Emulator II -syntetisaattorin punavuorelaiselta roskislavalta. Käytännössä nykyistä syntetisaattoribuumia tuskin olisi ilman Ebayta ja muita nettikauppoja. Vaikka kirppareilta voi yhä tehdä löytöjä, parhaat hankinnat tehdään netin kautta.
”Meidän Roland Juno-60 löytyi Ruotsista priimakunnossa ja vielä hyvään hintaan. Se oli jonkun humppamuusikon, joka oli ostanut sen kasikytluvulla uutena ja käyttänyt ehkä kymmenen kertaa”, kertoo Matti Ahopelto Zebra and Snakesta, joka valmistelee debyyttilevyään berliiniläisellä Kaiku-studiolla.
Ihan halpoja halutuimmat analogiasyntikat eivät ole.
Yamaha DX-7:n, maailman eniten valmistetun synan, voi saada 200 eurolla, mutta yleensä hinnat lähtevät 500 eurosta. Buumi on nostanut hintoja, ja kulttisyntikoista joutuu maksamaan ylihintaa.
Jotkut ovat suosiolla siirtyneet läppärisyntikoihin.
”Vielä noin vuosi sitten asuntoni tulvi syntetisaattoreita”, kertoo Juuso Malin vuonna 2008 aloittaneesta KA SO RE:sta.
”Sitten huomasin, että paras vaihtoehto on minikontrollerin, softasyntetisaattorin ja läppärin yhdistelmä. Niillä omien soundien tekeminen on helppoa ja nopeaa. Eikä tarvitse pelätä harvinaisen analogiasyntetisaattorin hajoamista.”

Matti Markkola