Nokkapokka: Lupaus vai floppi

T:Teksti:

Tulevaisuus näyttää hyvältä

”Lyyra on kohtuullisen pienillä resursseilla saanut aikaan mielenkiintoisen tuloksen ja pohjan jatkokehittämiselle. Kaikessa ei ole onnistuttu, Lyyra-kritiikille on perusteensa.
Lyyra nojaa kahteen pilariin, korttiin ja verkkopalveluun. Verkkopalvelu on kahden vuoden aikana muuttunut paljon, mutta sen tehtävä on täsmentynyt. Lyyran bisnesideaa on syytetty kuolleeksi, koska sen kuvitellaan kilpailevan Facebookin kanssa. Lyyra ei kuitenkaan ole blankko sosiaalinen media, vaan lähtee kohderyhmän ehdoilla ja sisältö edellä. Pyrkimyksenä on koota verkkoon opiskelijan arjen tietopaketti.
Lyyra on myös opiskelijakortti, jolla voi todistaa olevansa opiskelija ja saada etuja. Tänä vuonna korttiin on lisätty ISIC-mahdollisuus. Sitä etua ei muu kuin Lyyra olisi pystynyt edes neuvottelemaan. Muitakin hyviä etuja Lyyralla on, mutta ei ehkä vielä riittävästi opiskelijan arkea koskettavia.
Kassalataus on koskenut vain Helsinkiä. Muissa kaupungeissa ei kassan kautta ole koskaan pystynytkään lataamaan. Se palautettiin Helsingissä vahvan palautteen myötä.
Lyyran tulevaisuus näyttää hyvältä. Tätä nykyä Lyyra pystyy täyttämään palvelulupaustaan ja toimittamaan kortteja niin nopeasti kuin se teknisesti on mahdollista. Meillä on kohderyhmä, jolle on mahdollista hakea valtakunnallisesti erilaista lisäarvoa. En nyt mene arvailemaan, mitä kaikkea se voisi olla, mutta ainakin tämän syksyn tunnuslukujen silmissä Lyyra on mielenkiintoinen media.”

Tuomas Viskari, 31,
Lyyran hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL:n pääsihteeri

Palvelu on hukassa

”Lyyra on koko olemassaolonsa ajan hakenut identiteettiään. Kolme ulkopuolista toimittajaa on tehnyt verkkopalvelun uusiksi. Lyyra ei tunnu osaavan määritellä, että mitä se oikein haluaa. Se, että sitä on kyselty opiskelijoilta ja luvattu palkintoja, kertoo ulospäinkin sen, että sillä on ongelma.
Lyyran verkkopalvelu yrittää olla moderni palvelu, mutta siitä näkee heti, ettei se ole sitä. Facebookin kaltainen Lyyra ei tule koskaan olemaankaan, sillä sen kehittäminen vaatisi hirveästi resursseja. Eikä Lyyra ole sellainen tuote, jonka voi tilata yhdellä kertaa, vaan siihen pitäisi koko ajan pumpata rahaa, jotta palvelu pysyisi ajankohtaisena.
Ainakin toistaiseksi Lyyran tarjoamat edut ovat olleet väkinäisiä. Ne tuntuvat olevan ainoa sisältö, vaikka kiinnostavimmat edut saisi muutenkin. Eivätkä edut ole asia, minkä takia kukaan Lyyrassa kävisi. Eduthan vaativat aina käytännössä ostamista.
Lyyran yksittäiset palvelut, kuten rahan lataaminen netissä, ovat hyviä, jos ne olisi tehty hyvin eikä niitä olisi ympätty isoon kokonaisuuteen. Palvelu toimi hyvin kun sekä netissä että kassoilla sai ladata. Kun kassalataus loppui, mainostettiin, että ”lataus tapahtuu netissä nappia painamalla”, mutta ennen ei tarvinnut painaa edes sitä nappia. Herää epäilys, oliko kyseessä vain keinotekoinen rajoite saada ihmiset väkisin Lyyraan. Se ei varmasti tehnyt hyvää Lyyran imagolle opiskelijoiden keskuudessa.”

Matti Paksula, 26,
tietojenkäsittelytieteen opiskelija ja tuntiopettaja

Matti Markkola
Kuva Tuomas Karppinen