18. syyskuuta 2009
Teksti:

Olen onnellinen metsänomistaja. Kokkolasta Jyväskyläntien varrelta löytyy tavallinen pikku havumetsä, josta omistan runsaat 300 neliömetriä.
En oikeastaan haluaisi omistaa, mutta sukuni ei ole päässyt yksimielisyyteen siitä, mitä pöheiköllä tehdään. Tunnearvoa sillä ei juurikaan ole. Silti ajatus metsän myymisestä tuntuu monesta sukulaisestani epäilyttävältä. Kun yksi haluaisi ostaa koko roskan, toiset ihmettelevät, että mitä se nyt sillä tavalla. Omasta pläntistä ei luovuta kiusallaankaan.
Se on suomalaista jääräpäisyyttä. Pöheiköstä pidetään kiinni, vaikkei sille olisikaan mitään käyttöä.

Väittävät että suomalaiset ovat tottuneet tulemaan toimeen omillaan. Ainakin viimeiset 90 vuotta, paitsi jatkosodassa ja sotaa seuranneina vuosikymmeninä.
Suomalainen hoitaa työnsä sinnikkäästi ja ilman apua. Jos suomalainen kaatuu 10 ?000 metrin olympiamatkalla, hn nousee ylös ja tekee uuden maailmanennätyksen.
Pienen kansan on pidettävä puolensa. Kun Italian pääministeri Silvio Berlusconi arvostelee suomalaista ruokaa mauttomuudesta (ilman että on selvästikään maistanut hernerokkaa tai karjalanpaistia) tai suomalaista rakennusperintöä (ilman että on selvästikään tutustunut tarpeeksi moneen puukirkkoon), suomalaiset vastaavat hyökkäykseen ivaamalla miestä mediassa.
Ylpeät ugrit tuntevat arvonsa. Meitä, ihmisoikeuksien mallimaata, on turha syyttää saamelaisten oikeuksien polkemisesta tai vauvojen pitämisestä paljuselleissä. Tiedämme kyllä mikä Suomelle on parhaaksi.

Oikeastaan olemme niin erinomaisia, että vuonna 2069 olemme maanosamme viimeinen kansa, joka vielä uskaltaa vaalia perinteitään ja vastustaa Euroopan unionia.
Kansallisteatterin Mental Finlandissa olemme tulevaisuuden Euroopan Asterix ja Obelix, jotka taistelevat unionin käskyvaltaa vastaan. Kristian Smedsin näytelmä ei varsinaisesti ihannoi suomalaisia mutta pitää yllä käsitystä uppiniskaisesta kansasta, joka ei hevillä kansainvälisty.
Suomalaisissa näytelmissä ja romaaneissa EU on usein mörkö ja suomalaiset ainutlaatuisia olentoja. Jälkitaistolainen keskustelukulttuuri vaalii yhä kekkoslaista Suomi-kuvaa.
Samalla tuppaa unohtumaan, että EU edistää etupäässä maanosan vakautta, esimerkiksi yhdenmukaista ympäristönsuojelua.
Sitä että meillä on jatkossakin metsää, josta pitää kynsin ja hampain kiinni.

Antti Järvi
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri.