17. huhtikuuta 2009
Teksti:

Jos suomalaisen nykykirjallisuuden ”sukupolviromaanit” välittävät aidon kuvan tämän hetken suomalaisista pari-kolmekymppisistä, asiasta voi vetää vain yhden johtopäätöksen.
Olemme kaikkien aikojen tylsin sukupolvi.
Viime kerralla lukupiirini tekikin päätöksen.
Emme lukisi vähään aikaan kolmenkympin molemmilla puolilla huitelevia kotimaisia kirjailijoita.
Ei hetkeen yhtään rikukorhosta, riikkapulkkista eikä juhaitkosta.

On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija, kuuluu Erno Paasilinnan tunnettu sitaatti. Minusta lause on aina ollut ärsyttävää kirjailijan työn mystifiointia ja kirjoittamisen opiskelun vähättelyä.
Silti olen muistanut Paasilinnan lauseen miltei joka kerta, kun olen avannut jonkun suurin piirtein ikäluokkaani kuuluvan kirjallisuudenopiskelijan muodollisesti pätevän teoksen.
Aloittelevia kirjoittajia neuvotaan usein kirjoittamaan siitä, minkä he tuntevat. Ja kotimaiset nuoret kirjailijat tuntuvat tuntevan kovin vähän. Julkaisemaan päätyneillä, kieltämättä älykkäillä ja lahjakkailla kirjoittajilla ei vain yksinkertaisesti taida olla riittävästi kerrottavaa.
Ehkä siksi saamme lukea yhä uusia romaaneja liikaa dokaavista egomaanisista kolmekymppisistä, joiden elämän kohokohta on ollut vaihto-oppilasvuosi, suurin harharetki pari väärien ihmisen kanssa hutaistua yhdyntää ja merkittävin vastoinkäyminen hamsterin kuolema.
Erityisen kiusallisia kirjoista tekee, jos kirjailija ottaa ajelehtivan sankarinsa vähän turhan vakavasti. En halua lukea paskaa nuortenkirjaa, jos olen luullut saavani lukea nuorta suomalaista eturivin kirjallisuutta, kiteytti eräs ystäväni Riku Korhosen Lääkäriromaanin.

Pakinoitsija Jukka Kuikka vertasi keväällä eräässä tilaisuudessa toimittajia ja mainostoimistoväkeä. Hänestä toimituksista löytyy tasaisia seiskoja, kun taas mainostoimistoista väkeä nollista kymppeihin. Se takaa luovan ja yllätyksellisen ilmapiirin, vaikka välillä metsään mennäänkin.
Ehkä monet 2000-luvun nuoret kirjailijat kuuluvat toimittajien kanssa samaan kastiin, osaavaan, mutta silti kohtalaisen keskinkertaiseen ja keskiluokkaiseen. Taustatkin tuntuvat olevan samanlaiset: lapsuus eletty ydinperheessä omakotitalossa, kesäisin käyty läpi Kreikan saaret, äidinkielestä kirjoitettu laudatur.
Perusluotettavien suoritusten sijaan haaveilen saavani lukea tekstiä ihmisiltä, joiden tunnen horjuvan jossain kaukana meidän seiskojen yläpuolella.

Veera Luoma-aho