20. maaliskuuta 2009
Teksti:

”Filosofiani on rakastaa musiikkia. Haluan olla mahdollisimman vilpitön kaikenlaisen musiikin suhteen, on se sitten Sonic Youthia, 2Live Crewta, Kelly Clarksonia tai Radioheadia. Yksikään edellä mainituista ei ole taiteellisesti yhtään arvokkaampi toistaan”, puhelinlinjan toisessa päässä hehkutetaan.
Näin pitääkin puhua miehen, jonka levyllä voi kuulla kaikkia edellä mainittuja artisteja – yhtä aikaa.
Puhuja on Gregg Gillis, joka tunnetaan paremmin nimellä Girl Talk. Hän on mashup-muusikko, joka tekee uutta musiikkia vanhoista palasista. Hän leikkaa ja liimaa näytteitä kahden tai useamman artistin musiikista yhdeksi kokonaisuudeksi.

Girl Talkin viime vuonna julkaistulla neljännellä albumilla Feed The Animals voi 50 minuutissa kuulla yli 300 eri kappaletta, parhaimmillaan neljää eri kappaletta yhtä aikaa.
Eräs Girl Talkin mashupeista alkaa Beyoncén, Queenin ja Dj Funkin sekasotkulla. Phil Collins ehtii käydä äänessä ennen kuin tutut Beastie Boys -rytmit ottavat hetkeksi vallan. Sen jälkeen on vuorossa yllättävä Busta Rhymesin ja Stingin duetto. Neljä minuuttia myöhemmin kappale päättyy nuoren Michael Jacksonin ja Bohemian Rhapsodyn löytäessä yhteisen sävelen.
Kakofonista? Ei todellakaan, vaan uskomattoman sujuvaa.
Keskittymiskyvytöntä?
Todellakin, täyttä adhd-sukupolven musiikkia.
Mutta helvetin hauskaa sellaista.

Kun kurkistaa aikaan ennen Girl Talkia, löytää pittsburghilaisteinin, joka kuuntelee räppiä ja soittaa kokeellisessa rockbändissä.
Eletään 1990-luvun loppupuolta ja mielenkiintoista aikaa. Ihmiset alkavat repiä popmusiikkia palasiksi ja yhdistellä sitä mielivaltaisesti toisiinsa.
Kokeellisen elektronisen musiikin artistit Negativland ja Kid606 tekevät nuoreen Gillisiin vaikutuksen. Hän alkaa tuoda bändikämpälle alkeellisia neliraiturilla, radiolla ja cd-soittimella kyhättyjä sampleja.
Vaikuttajista suurin on kuitenkin kanadalainen säveltäjä John Oswald ja hänen jo 1980-luvulla vaikuttanut projektinsa Plunderphonics.
Oswald oli sampläyksessä edellä aikaansa. Se ei miellyttänyt kaikkia: hänen Michael Jacksonin Bad-kappaleesta tekemänsä uudelleenjärjestely Dab suututti tekijänoikeusjärjestön niin pahasti, että se uhkasi oikeustoimilla ja pakotti tuhoamaan myymättömät levyt.
Vuonna 2000 Gregg Gillis saa ensimmäisen läppärinsä, ottaa käyttöön artistinimen Girl Talk ja aloittaa mashupien tekemisen.
Sillä nimellä niitä ei toki vielä silloin kutsuttu.

Gillisin johdolla tapahtunut mashuppauksen suosion nousu on vaikuttanut asenteisiin musiikin samplausta kohtaan. Vielä vuonna 2004 levy-yhtiö EMI yritti estää The Beatlesin White Albumin ja Jay Z:n Black Albumin yhteennaittavan Grey Albumin julkaisun.
Tänä päivänä aikaansa seuraavat levy-yhtiöt kiittelevät ja artistit kunnioittavat, jos joku ottaa heidän tuotantoaan samplattavaksi. Grey Albumin tehneestä Danger Mousestakin tuli haluttu tuottaja.
”Alkuperäisiltä esittäjiltä olen saanut ainoastaan hyvää palautetta. Viimeksi Outkastin Big Boi tuli kehumaan. Ludacris kiitti jossain haastattelua minua hänen samplaamisestaan. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että tämä on tapa levittää musiikkia maailmalle.”
Nyt Gregg Gillis on 27-vuotias, hurjasta keikkatahdistaan – 250 esiintymistä parin viime vuoden aikana – ja villeistä keikoistaan tunnettu lääketieteellisen tekniikan insinööri.
Gillistä hänen koulutustaustansa ihmettely naurattaa.
”Kyseessähän on sama prosessi! Puuhastelua pienten elementtien ja palasten kanssa, joilla on kuitenkin vaikutus johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Teen musiikkia istumalla tietokoneen edessä kahdeksan tuntia päivässä, kuten tekisin insinöörintöitäkin.”
Ainakin Gillisin voi sanoa suhtautuvan musiikkinsa tieteellisellä tarkkuudella. Ennen kun hän löysi Feed The Animals -albumilleen juuri oikeat 300 samplea, hän heitti niitä menemään kymmenkertaisen määrän.

Nyt edes rääväsuuräppäri Lil Mama vetämässä Metallican Onen päälle ei enää hätkäytä. Onko genre jo kohdannut rajansa?
”Eivät mashupit ole mikään lineaarinen ilmiö. Ne ovat edenneet hitaasti moniin eri suuntiin. Niitä on kaikkialla”, Gillis vastaa.
Todellakin.
Kun tarkemmin katsoo, ei vain musiikki, vaan koko kulttuurimme on mashup-ideologian mukaisesti rakennettu sieltä, täältä ja mistä vain napatuista palasista.
Mashuppeja on nykytaiteessa, näytelmissä ja tietotekniikassa. Siellä sanaa käytetään virallisestikin kuvaamaan nettisoftaa, jossa yhdistyvät useammat ohjelmat.
Hemmetti soikoon, jopa Tanssii tähtien kanssa on mashup: tanssikisaa, tosi-tv:tä ja saippuaoopperaa.
Gillis ei edes väitä, että mashup olisi uusi keksintö. Nykyteknologia on vain tehnyt kaiken paljon helpommaksi, internet ilmiön entistä näkyvämmäksi.
”Meidän ajassamme kaikki, mitä tapahtuu, tulee remiksatuksi. Barack Obama pitää puheen. Joku laittaa taustalle biitin ja tekee siitä teknokappaleen. Joku toinen tekee teknokappalepuheesta musiikkivideon. Viime vuosien aikana interaktiivisuudesta on tullut mieletöntä”, sanoo mies, jonka levyjä on sanottu mielettömiksi.

Matti Markkola

Girl Talk esiintyy 26. maaliskuuta Misf*ts -klubilla Redrumissa, Vuorikatu 2, Helsingissä. Liput 12 €.