Monilahjakas Marjo Niemi (s. 1978) on kiinnostava tekijä. Hän on kirjoittanut kaksi proosateosta ja useita näytelmiä, joista uusin, erään Harrin kuolemasta kertova nykydraama Näytät vieraalta rakas, on nyt Niemen itsensä ohjaamana valittu helsinkiläisen huoneteatteri Jurkan ohjelmistoon.
Helsinki-Vantaan lentokentälle kokoontuu neljä – tai oikeastaan viisi, mukana on yksi mykkä vauva – murheen murtamaa ihmistä.
He ovat traagisesti rauhanturvatehtävissä kuolleen Harrin lähiomaiset. Ruumista odottavat poikaansa palvova äiti, vastasynnyttänyt, hysteerinen vaimo, onneton sinkkusisko Siru sekä paras ystävä, elämässään tuuliajolla oleva Juha.
Henkilögalleria on asetelmallinen, ja niin on esityskin.
Neljä ihmistä reagoi kukin vuorollaan ja omasta näkökulmastaan Harrin lähtöön.
Puheissa Harri on aluksi miehistä paras, mukavin, komein ja mahtavin. Idealistinen käsitys vainajasta murtuu, kun alkaa tippuilla tietoja, että puolustusvoimat ei järjestäkään Harrille näyttävää kotiintuloa, ja hänen poismenonsa halutaan hoitaa muutenkin vähin äänin.
Lopullisena iskuna kerrotaan, että Harri on ammuttu hänen sotkeuduttuaan ihmiskauppaan.
Kuka Harri siis oli?
”Näytät vieraalta rakas”, sanoo nuori leski Ilse, kun arkkuun katsoo.
Näytelmän moderneista henkilöistä kukaan ei lopulta tuntenut Harria. Kuvaavaa on, että puhuessaan Harrista ja suhteestaan Harriin, postuumisti, näytelmän henkilöt puhuvat – edelleen – lähinnä itsestään ja omasta elämästään.
Taide-elämyksenä Näytät vieraalta rakas jää yhdentekeväksi.
Kokonaisuus on jotenkin teoreettinen ja väärällä tavalla teatterillinen, näin: ”Otetaan neljä ihmistä, joilla on suhde samaan asiaan, ja jotka odottavat jotain, joka ei koskaan tapahdu…”
Näytelmältä tuntuu puuttuvan kiinnostava syvällinen peruslähtökohta, rehellinen, epäkorrekti havainto maailmasta. Ikään kuin olisi oppikirjamaisesti tehty näytelmä, koska nyt pitää tehdä näytelmä. Henkilökohtaisuus on ohutta, sitä on riittänyt vain ripaus kuorrutukseksi kuhunkin henkilöhahmoon.
Näyttelijät esiintyvät pienessä tilassa luontevasti.
Erityisen mieluisaa on katsella Joanna Haarttia, jonka persoonallinen olemus ja koomiset taidot riemastuttavat. Epätoivoisen sinkkuhahmon bravuuri on mainio Intiamonologi, jossa naisparka etsii itseään päihdehuuruiseksi Armi Aavikoksi muuntuneena.
Mutta kaiken kaikkiaan, naama peruslukemilla mennään. Harri otti ja kuoli ja nyt surraan.
Kaavakuvassa on neljä henkilöä ja taustalla kolisee mystinen lasikoppi, liekö pystyyn nostettu ruumisarkku. Siellä kukin käy vuorollaan, erillään muista, tilittämässä.
Moderni meininki?
Anne Moilanen
Kuva Yehia Eweis / Teatteri Jurkka
