Eino Leinon käännös Danten Jumalaisesta näytelmästä ja Homeros Otto Mannisen suomentamana.
Ja Raamattu, tietenkin.
Ullanlinnalaisen asunnon työhuoneen keskellä on musta nahkadivaani, sen vieressä kirjapino.
”Tässä on tosi paljon Raamattua, enemmän kuin Homerosta! Joycehän oli saanut jesuiittakoulutuksen. Miten positiivisella tavalla suuruudenhullu se oli”, selittää suomentaja Leevi Lehto.
Sanopa muuta.
Kuinka monta kertaa nimittäin et ole lukenut James Joycen Odysseusta?
Näin kuuluu kysymys kirjasta, joka leikittelee länsimaisen kirjallisuuden historialla, rikkoo filosofian ja proosan rajoja ja nappaa kielensä milloin sanomalehdistä, milloin laulun sanoituksista, poliisin raporteista tai Elisabetin ajan englannista. Lehdon mielestä Joycen tavoite oli kuitenkin kikkailua kunnianhimoisempi.
”Kirja on vilpitön yritys syrjäyttää Raamattu.”
Nuorena myös Lehto jätti Odysseuksen kesken. Vuonna 2002 hän tarttui kirjaan uudelleen. Nyt se imaisi mukaansa.
”Huomasin, että Pentti Saarikosken käännös vuodelta 1964 on aivan eri kirja, kyse ei ole samasta teoksesta kuin Joycen.”
Lehdon vaimo ehdotti, että tämä tekisi kirjasta käännöksen. Käsikirjoitus on nyt jotakuinkin valmis, ja Gaudeamuksen on tarkoitus julkaista se aikaisintaan syksyllä.
”Kahta näin erilaista käännöstä ei ole. Tietenkin omasta mielestäni omani on parempi. Saarikoskelle on jäänyt hämäräksi, mitä se kirja oikein on.”
Uusi suomennos on niin sanottu kommentoitu laitos. Se tarkoittaa, että käännöksessä myös selitetään asioita alaviitteissä.
Lehdon käsikirjoituksessa niitä on nyt 2329.
Ei käännösprosessiin mitään niin ihmeellistä sivistystä tarvitse, Lehto uskoo.
”Eihän mun tarvinnut edes Hamletia lukea uudelleen. Mutta en olisi voinut tehdä tätä ilman historiaani runoilijana.”
Oikeastaan Lehto ei ajattele kääntävänsä Odysseusta, vaan Joycea itseään.
”Tärkeintä on, että käännös on tehty samalla intentiolla kuin alkuperäinen. Siinä mukana tulee paljon kaikenlaista found in translation -juttua.”
Esimerkiksi kirjan luvun 16 Saarikoski käänsi alkuperäistä tekstiä paremmaksi suomeksi, vaikka Lehdon mukaan oli nimenomaan tarkoitettu, että kieli on pompöösiä: ”Idea on se, että se niin kornia kuin mahdollista. Muuten tekstistä menee koko mehu.”
”Ja tässä kohdassa Joyce tekee kielestä musiikkia. Saarikoskelta jäi näkemättä, että tämähän on laulu.”
Yksikön kolmannelle persoonalle Lehto keksii uuden feminiinisen muodon hen.
”Yhdessä kohtauksessa ollaan bordellissa, ja kohtaus on enemmän kuin lievästi sadomasokistinen. Kohtauksen aikana Bloom muuttuu naiseksi ja häntä kiduttava bordelliemäntä mieheksi. Mutta Saarikosken suomennoksen lukijat eivät tätä voi ymmärtää, vaikka Bellasta tuleekin Bello.”
Lehdon mukaan Saarikoski ei osannut 1960-luvulla niin hyvin englantia, että olisi ymmärtänyt, kuinka kaksimielistä, suorastaan puberteettista Odysseuksen kieli on.
”Kaksi elämänaluetta, josta se on käännöksessään 60-lukulaiseksi pihalla, ovat seksi ja alkoholi.”
Viime aikoina on keskusteltu kustantamojen kelvottomista käännöspalkkioista, joiden takia suomentajat elävät hipoen köyhyysrajaa.
”Teen tätä apurahalla, onneksi vaimo tienaa hyvin”, Lehto kuittaa.
Hän kokee olevansa etuoikeutetussa asemassa, jossa palkkio on aivan toissijainen asia.
”Minulla on aivan selvä kirjallisuuspoliittinen tavoite. Koen, että viimeisen 15 vuoden aikana suomalainen runous on mullistunut, ja olen saanut itse olla siihen vaikuttamassa. Nyt kirjoitetaan aivan toisin kuin 1990-luvun alussa”, hän sanoo.
Ja Lehdosta kokeilu on aina itseisarvoista, muuten se ei olisi kokeilua laisinkaan.
”Ei ole pelleilyä, jota Joyce ei olisi tehnyt tässä kirjassa, mutta silti se on kirjallisuuden historian vakavin ja syvällisin teos.”
Entä jos Ulysses olisi käännetty 45 vuotta sitten Joycen hengessä, Lehto miettii.
”Olisiko suomalainen proosa toisenlaista? Päällimmäinen ajatukseni on, että pystyykö suomalaisen proosan vielä mullistamaan.”
Veera Luoma-aho
