Tiedättekö sen pienen jäytävän syyllisyydentunteen, joka kummittelee takaraivossa, kun kaikessa rauhassa istuu sohvalla katsomassa kuudetta jaksoa Family Guyta putkeen tai tietokoneen ääressä päivittämässä pakonomaisesti sähköpostin saapuneet-kansiota jo kohta toista tuntia?
Jos ette tiedä, voitte lopettaa lukemisen nyt, sillä en voi auttaa teitä.
Myönnettävästi puutteellisen otantani perusteella epäilen, että jokainen luulee muiden tekevän jotain äärimmäisen hyödyllistä sillä aikaa, kun itse tuhlaa arvokasta aikaansa johonkin kieltämättä viihdyttävään, mutta ei lainkaan kehittävään.
Voi toki olla totta, että sillä aikaa, kun te istutte vessassa lukemassa Anttilan kuvastoa, naapurinne viimeistelee marmoriveistosta, kirjoittaa romaanin (jos istutte tosi pitkään) tai trimmaa täydellisesti muotoutuneita pakaroitaan lenkkipolulla (oh).
Arvelen sen kuitenkin olevan melko epätodennäköistä.
Riippumatta siitä, mitä elämälläni pääsääntöisesti kulloinkin teen ja kuinka paljon, mietin itsekin usein aikaa tuhlatessani, miten olisin voinut nämäkin kaksi tuntia käyttää itseni tai pakaroideni kehittämiseen, jos vain olisin parempi ihminen. Sitten tulen siihen tulokseen, ettei moni muukaan ole mainittavasti parempi ihminen.
Mitä luultavimmin tälläkin hetkellä joku, jonka elämää olet pitänyt terveellisenä ja täysipainoisena, syö jäätelöä sohvalla suoraan purkista ja katselee pyjama päällä päiväsaikaan Dr. Philiä.
Tai se toinen jätkä, jota olet tähän asti pitänyt jännittävänä ja menevänä henkilönä, googlettaa omaa nimeään pimeän työpöytänsä ääressä lauantai-iltana, koska kukaan ei ole vastannut tekstiviesteihin.
Jos ottaa oikein asiakseen miettiä, voi tulla siihen tulokseen, ettei loppujen lopuksi ole kovinkaan huono ihminen. Jos oikeasti olisi ihan täysi luuseri, sen kyllä huomaisi.
7
Turha siis stressata siitä, että aamulenkki jäi tänään väliin tai kirjaston kirjat palauttamatta. Nosta jalat pöydälle ja googleta itseäsi, beibi!
Näennäisen alisuorittamisen ja stressittömän elämän kiihkeänä puolestapuhujana haluaisin vakuuttaa teidät siitä, ettei hyväperseinen naapurinnekaan oikeasti elä niin aktiivista ja mielenkiintoista elämää kuin luulette, eikä teidänkään tarvitse.
Väitän jopa, ettei kenenkään elämä oikeasti ole niin siistiä kuin voisi luulla – paitsi minun.
Saara Kunnaala
Kirjoittaja on aina ollut oman elämänsä sankari.
