20. helmikuuta 2009
Teksti:

Opintorahaa ei saa korotettua yhden opiskelijan voimin, uskoo menestyksekkään Nouse jo -opintorahakampanjan aktiivi Elina Laavi.
    ”Siihen tarvitaan koko ylioppilasliikettä. Viime kampanjan aikana opiskelijakunnissa oltiin hereillä ja haluttiin olla mukana vaikuttamassa. Pienilläkin teoilla oli vaikutusta.”
    Toissavuotinen kampanja sai poliitikot heräämään siihen todellisuuteen, että opiskelijat kituvat liian pienellä opintorahalla. Kampanja osui hyvään saumaan.
    ”Kun eduskuntavaalit ajoittuivat lobbaustyön keskelle, se oli poliittisesti herkullinen hetki. Oppositiossa ollut kokoomus tarttui kiivaasti tavoitteeseemme, ja meillä oli tällä tapaa lupaukset opiskelijamyönteiseltä taholta.”

Kun vaalien jälkeen sosiaalidemokraatit jäivät oppositioon ja kokoomus, keskusta ja vihreät pääsivät hallitukseen, opintorahan korotus saatiin helposti läpi. Laavi uskoo, että opintorahaa olisi nyt vaikeampi saada korotettua, jos uusi kampanja pykäistäisiin pystyyn.
    ”Opintoraha oli jätetty niin pitkään ilman indeksitarkastuksia. Nyt se on varmasti hankalampaa, kun rahan määrää on tarkistettu.”
    Laavi rohkaisee opiskelijoita painostamaan poliitikkoja vaikka yhdellä puhelinsoitolla.
    ”Pitää soittaa oman alueen tai puolueen kansanedustajille ja iskeä faktat pöytään. Opiskelijoiden toimeentulotutkimuksia on vaikka kuinka paljon. Silloin keskustelua on huomattavasti helpompi käydä.”
    ”Poliittisille päättäjille pitää osata perustella, tarvitaanko lisärahaa, jos opintolainaa ei käytetä.”
    Kampanja ei välttämättä vaadi rahaa.
    ”Meillä oli käsittämättömän halpa kampanja. Netissä oli paljon materiaalia ja median kanssa yhteistyötä. Pitää saada media kiinnostumaan ja kansanedustajat kokemaan poliittista painetta, jotta he heräävät.”

Väitetään, että toinen osaava lobbari Nokia on saanut poliitikot varpaisilleen uhkaamalla jättää Suomen, jos viestinnän tietosuojalain muutosesitys ei mene läpi eduskunnassa.
    Ylioppilaslehti pyysi lobbausvinkkejä Nokian toimitusjohtajalta Olli-Pekka Kallasvuolta ja Nokian viestinnältä. Nokian viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovinen vastasi Kummisedälle sähköpostitse:
    ”Olemme olleet aivan äimän käkenä sähköisen viestinnän tietosuojalain lakiesityksen yhteydessä esitetyistä Nokiaa koskevista tolkuttomista väitteistä. Niinpä meistä ei ole sinua auttamaan kysymyksessä.”
    Ei siis lobbausvinkkejä Nokialta.

Sami Takala