Miika Sahamies hyökkäsi kolumnissaan (Ylioppilaslehti 2/09) vihervasemmistolaista idealismia vastaan. Loukkaantunein äänenpainoin hän tilitti punavihreän eetoksen aivopesseen koko yhteiskunnan, minkä seurauksena on syntynyt uusi, eettiseen tiedostamiseen perustuva kastijärjestelmä.
Epäselväksi jäi, oliko sinänsä tarkkasilmäisessä kirjoituksessa tarkoitus provosoida vai naurattaa.
Herra Sahamies pitää itseään ihmisarvon airueena, joka urheasti nostaa säilänsä moraalinvartijoiden aiheuttamaa mielipahaa vastaan. Hänen olisi kuitenkin syytä luoda katseensa henkilökohtaisesta katkeruudestaan hieman laajempiin näköaloihin.
Nykyinen luokkayhteiskunta perustuu aineettomien arvojen sijaan aineellisille, toisin sanoen sille kellä on varaa kuluttaa ja kellä ei.
Sahamiehen mainitsemat alemmat yhteiskuntaluokat, joiden niskoille punavihreä mafia yrittää synnintuntoa kasata, juoksevat siinä kuin kaikki muutkin kohtuuttoman elintason perässä.
Mielipaha, jota nykyisenkaltainen järjestelmä ihmisille aiheuttaa, on vain piiloutunut normaaliuden naamion taakse. Kaverien kännyköiden ja stereolaitteistojen kadehtiminen lienee herra Sahamiehellekin tuttua, toisin kuin se että – hui kauhistus – joku pyytää laittamaan kahvinsuodattimen biojäteastiaan.
Luomuruoka ja nepalilainen kummilapsi ovat vain vähäisiä ennusmerkkejä muutoksesta, joka yhteiskuntamme on todennäköisesti käytävä läpi. Herra Sahamiehen kierrättäminen tai siitä kieltäytyminen on ehkä hänelle itselleen symbolisesti merkittävää, mutta tulevaisuuden kannalta melko samantekevää. Kallion baarien sijaan muutos joko tapahtuu tai ei tapahdu rakenteiden ja suurten kansanjoukkojen tasolla.
Vihervasemmistolainen eetos ei sulje pois mahdollisuutta nähdä ironiaa energiansäästölampuissatai pakota jakamaan ihmisiä hyviin ja pahoihin. Sen sijaan se saattaa mahdollistaa tosiasioiden, kuten maapallon resurssien rajallisuuden, tunnustamisen, maailmankuvan uudelleenarvioinnin ja ihmisarvon palauttamisen takaisin ihmisille.
On jo aikakin, että modernisaation luoman kestämättömän arvojärjestelmän rinnalle syntyy kilpailevia kehitelmiä. Kastijärjestelmät taas taitavat olla ominaisia ihmisille niin kauan kuin elämme ideologioiden värittämässä maailmassa, ja niiden poistamisessa lienemme herra Sahamiehen kanssa samoilla linjoilla. Siihen asti parhaimpana kastijärjestelmän kivijalkana voisi nähdä humaanin ja kohtuutta noudattavan ”yli-ihmisen”.
Vappu Kuuluvainen
Opiskelija, Teatterikorkeakoulu
