06. helmikuuta 2009
Teksti:

Mikä lässähdys! Voi sitä pettymyksen määrää, kun sosiaaliturvaa uudistava Sata-komitea antoi tammikuun lopussa välimietintönsä.
    Sata-komitean työhön kohdistuvat odotukset ovat olleet melkoiset. Pitihän ryhmän mullistaa suomalainen sosiaaliturva seuraaviksi vuosikymmeniksi. Byrokraattiseksi, kontrolloivaksi ja sekavaksi paisunut sosiaaliturvajärjestelmä laitettaisiin kerralla remonttiin.
    Kysymykset olivat suuria. Kuinka ratkaistaan köyhyysongelma? Millainen järjestelmä olisi samaan aikaan sekä tehokas että oikeudenmukainen?
    Työtään ryhmä teki niin jännittävän syvässä hiljaisuudessa, että toimittajat tuskin pysyivät housuissaan.

Nyt ryhmä ehdottaa minimieläkkeen korotusta ja lapsilisän sitomista indeksiin. Varmasti hyviä uudistuksia, mutta tuskin sentään suuria reformeja tai rohkeita linjanvetoja.
    Pettymys oli pahin kaikkein ahtaimmalla elävälle ryhmälle, peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella eläville. Työmarkkinajärjestöt nimittäin sopivat, että perusturvaa saa nostaa vain, jos samalla nostetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Suomeksi sanottuna: perusturvan nostamisesta tehtiin mahdottoman kallista eli mahdotonta.
    Kaikkein köyhimmillä työttömillä menee siis jatkossa vähintään yhtä huonosti kuin ennenkin. Heidän asiansa ei tosi paikan tullen kiinnosta juuri ketään, sillä heillä ei ole voimakasta edunvalvojaa.
    Aiemmin olen halunnut ajatella, että työmarkkinajärjestöt ovat vain unohtaneet kaikkein köyhimmät työttömät. Lapsellisuuttani en ole käsittänyt, että ne myös aktiivisesti vastustavat perusturvan parantamista.

Opiskelijat ovat Suomen suurin köyhyysrajan alapuolella elävä ryhmä. Heidät Sata-komitea sivuutti käytännössä kokonaan. Komitean mielestä opiskeleminen on vapaaehtoista investointia tulevaisuutta varten, ja opiskeluajan taloudellinen niukkuus on tämän investoinnin hinta.
    Komitean järkeily herättää ainakin kaksi kysymystä.
    Tekeekö komitea todella opiskelijoista ihmisryhmän, jonka köyhyys on julkilausutusti hyväksyttävää? Entä onko se huomannut, että pätkätöiden aikana puhe opiskelusta ”investointina tulevaisuuteen” kuulostaa snadisti nololta?

Sata-komitean uudistukset uhkaavat jäädä pannukakuksi, koska vahvimmat osapuolet ajavat omaa etuaan heikompien kustannuksella.
    Edellinen lauseeni ei ollut moralistinen. Poliittiset päätökset eivät synny niin, että sivistyneen keskustelun jälkeen määriteltäisiin sopuisasti yhteinen hyvä. Politiikka on toisilleen vastakkaisia tarpeita, arvoja ja vaatimuksia, joiden välillä joudutaan ajoittain vääntämään tuskallisia kompromisseja.
    Politiikka on siis taistelua vallasta.
    Siksi opiskelijoiden sivuuttaminen sosiaaliturvan uudistuksessa muistuttaa opiskelijoiden oman edunvalvonnan tärkeydestä. Silkkaa hyvää hyvyyttään ei sitä kukaan muu opiskelijoiden puolesta tee.

Veera Luoma-aho