Seinän takana kuhisee osakalainen kauppakeskus. Japanin kolmanneksi suurimman kaupungin asukkaat viettävät lauantai-iltaansa shoppaillen.
Tässä luokkahuoneessa keskitytään kuitenkin vokaaliharmonian, astevaihtelun ja sijamuotojen saloihin.
Suomen tunti on alkanut.
Yksityiskoulun opettaja Hidekazu Takahashi on tiukkana. Hän ei salli yhtäkään sijamuotovirhettä ja korjaa ääntämystä tuon tuostakin.
Eräs oppilaista kertoo opiskelevansa suomea, koska on kiinnostunut revontulista. Niinpä Takahashi kirjoittaa tauluun sanan revontulet.
”Suomessa repo merkitsee kettua”, hän selittää.
Suomen kurssit alkoivat Osakassa puolitoista vuotta sitten. Suosiota siivitti japanilainen elokuva Kamome ShokudÅ, joka tunnetaan Suomessa nimellä Ruokala Lokki.
Elokuva kertoo Helsingin Punavuoressa kuppilaa pitävistä japanilaisnaisista. Siinä Suomi näyttäytyy eksoottisena ja puhtoisena muumin ja Marimekon maana. Suomalaisten jurouskin on filmissä sympaattista.
Kesäistä matkailumainosta muistuttava Ruokala Lokki aloitti Suomen ja Japanin suhteissa uuden aikakauden, Suomi-buumi sai entistä suuremmat mittasuhteet.
Pari vuotta myöhemmin opiskelijat tietävät Suomesta jo enemmän.
”Opiskelen suomea, koska rakastan Kimi Räikköstä”, eräs oppilaista sanoo suomeksi.
Hidekazu Takahashi pyytää oppilaitaan kertomaan, millainen maa Suomi on.
Opiskelijat pohtivat pitkään saadakseen lauseista kieliopillisesti korrekteja.
”Suomi on metsien ja järvien maa”, arkkitehtiopiskelija vastaa.
”Suomi on hiljainen maa”, Suomessa käynyt opiskelija sanoo.
Pian muutkin rohkaistuvat.
Imartelu punottaa korvia. Japanilaisille Suomi on kuin suklaa ilman kaloreita:
Suomalaiset ovat ahkeria, kilttejä ja kärsivällisiä. Pohjoisen ihmisinä he eivät luovuta helposti.
Eräs opiskelija suunnittelee muuttavansa vuodeksi Suomeen kokeakseen vuodenaikojen vaihtelun kokonaisuudessaan.
Suomen opiskelijat hämmästelevät suomalaisten kansallistuntoa. Opettaja Hidekazu Takahashin mukaan japanilaisten onkin vaikea ymmärtää suomalaisten isänmaallisuutta, sillä saarivaltio on ollut aina itsenäinen, toisen maailmansodan jälkeistä amerikkalaismiehitystä lukuun ottamatta.
Takahashi-sensei ei itse tiennyt Suomesta mitään ennen vuotta 1986. Sitten räjähti Tsernobyl ja japanilaisia kiellettiin matkustamasta Suomeen.
Siinä maassa ei siis olisi japanilaisia turisteja, Takahashi päätteli ja pakkasi matkalaukkunsa.
Sille tielle hän myös jäi: seitsemän vuotta vierähti Helsingin yliopistossa suomalais- ugrilaisia ja balttilaisia kieliä opiskellen. Takahashi suoltaa sujuvan suomen lisäksi saamen kieltä.
Japanilaiseksi mieheksi hän on vähäeleinen, vakava ja hieman synkähkö.
Vähän kuin Aki Kaurismäen elokuvien mieshenkilöt.
Ritsumeikan yliopistossa Kiotossa kirjallisuutta opiskelevan Yuri Matsudan rakkaus Suomea kohtaan syttyi jo lapsena. Matsuda vietti lapsuutensa Tove Janssonin muumikirjoihin uppoutuneena.
Vannoutunut muumifani erottaa japanilaiset animehahmot aidoista ja alkuperäisistä muumeista. Muumi-kirjojen vuoksi myös suomalainen luonto alkoi kiehtoa häntä.
Lisää vaikutteita Matsuda on imenyt tv:ssä pyörineestä ksylitolipurkan koivumetsä-mainoksesta ja tietenkin Ruokala Lokista. Televisiosta hän on ihmetellyt saunomisen maailmanmestaruuskilpailuita.
Suomen-matkasta uneksiva Matsuda haaveilee kävelyretkistä metsissä ja järvien rannoilla, ilman päämäärää ja suunnitelmia.
Matsudan Suomi on kaunis ja puhdas maa, jossa muovia ei juurikaan käytetä.
Design, ihmisten elämäntapa ja jopa ruoka on yksinkertaista ja mutkatonta.
Koulussa Matsuda on oppinut, että suomalainen yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan ”kehdosta hautaan”. Verot ovat korkeita ja eläke turvattu.
Suomalaiset ovat ylpeitä maastaan, toisin kuin Amerikkaa ihailevat japanilaiset.
Japanilaisten Suomi-manialle on helppo hymähdellä, mutta sitä ei ole vaikea ymmärtää.
Kiireinen elämäntapa ja yleinen väsymys saavat kaupunkien valkokaulustyöntekijät haaveilemaan rauhaisasta elämästä luonnon keskellä.
Japanilaiset kirjakaupat pursuavat luonnollista elämäntapaa ja verkkaista tahtia markkinoivia aikakauslehtiä. Lämpimin sävyin kuvitetut artikkelit tarinoivat luomuvihanneksista ja maaseudun rauhassa elävistä perheistä.
Vanhemmista, joilla on aikaa leipoa yhdessä lastensa kanssa.
Ritsumeikan yliopistossa kansainvälisiä suhteita pääaineenaan lukeva Ichiho Inoguchi uskookin, että Suomi-buumi johtuu stressaantuneiden ja väsyneiden japanilaisten luonnon ja rauhallisen elämän kaipuusta.
Monen muun Suomi-fanin tapaan Inoguchi kiinnostui Suomesta Ruokala Lokin nähtyään. Hän on käynyt vain kahdesti ulkomailla, mutta seuraavaksi hän haluaisi matkustaa Suomeen.
Inoguchin mielikuvissa Helsinki häämöttää vihreänä, luonnonläheisenä kaupunkina, jossa on paljon vanhoja rakennuksia.
Suomalaiset ihmiset ovat rauhallisia ja vakavia – ja muistuttavat näin japanilaisia. He syövät usein lohta ja juovat paljon kahvia, mutteivät juurikaan alkoholia.
Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa elämäntahti on verkkainen ja lapset älykkäitä.
Jotain outoa paratiisissa kuitenkin on. Syksyllä Ichiho Inoguchi kuuli televisiosta, että Suomessa on aseongelma ja että maassa suunnitellaan käsiaseiden omistusoikeuden rajoitusta.
Uutisesta hämmentynyt Inoguchi ei osaa sovittaa uutta informaatiota aikaisempaan Suomi-kuvaansa.
Ei, se ei ole hänen Suomensa.
Raisa Porrasmaa
Kuva Leena Mikkola
Ruista riisin sijaan, Kiitos!
Kiotossa on jo yli kymmenen vuoden ajan paistettu ruisleipää Kiitos-nimisessä pikkuruisessa leipomossa.
Sympaattisen putiikin tuotevalikoimaan kuuluvat ruisleivän lisäksi pullat, karjalanpiirakat ja perunarieskat – sekä viimeisimpänä hittinä pizzapiirakat.
Aluksi asiakkaat olivat pääasiassa kaupungissa asuvia eurooppalaisia, mutta japanilaisten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Ruisleipä maistuu terveydestään huolehtiville ja diabeetikoille, ja onpa joku lääkärikin sitä potilailleen suositellut.
Ruokala Lokin jälkeen pullan kysyntä lisääntyi.
Etenkin joulukuun alussa kiirettä riittää. Silloin paistetaan koko Japanin piirakat Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa varten.
