23. tammikuuta 2009
Teksti:

Mademoiselle Vosges & Ruzaccho:

Muistan ensimmäiset vuosijuhlani. Olin 20-vuotias ja ostanut Play It Again Samista naurettavan kalliin iltapuvun. Se oli vaaleansinistä kreppipuuvillaa, ja siinä oli avoin selkäosa ja laahus. Vain ruhtinattaret käyttävät sellaisia iltapukuja.
    Olin niin onnellinen nuoruudestani ja kuohuviinistä, etten huomannut, ettei pukuleikki ei ollutkaan suloista taikaa vaan porvarillista asennekasvatusta. Akateemista rituaalioppia, jonka avulla juuri lapsuutensa karistaneet nuoret opettelevat ylemmän keskiluokan rooleja. Näin syödään alkupalacarpaccio, näin lauletaan ruotsiksi snapsilasin kanssa, näin pidetään hauskanitsevarmasti puheita. Helan går!
    Vuosijuhlissa opiskellaan se henkinen pääoma, jolla keskiluokka ohjaa yhteiskuntaa. On oltava röyhkeä. Ei riitä, että on hauskaa, on porsasteltava. Meillä, nimittäin, on siihen varaa. Voimme juoda ravintolan vessassa lämmintä kossua taskumatista, stripata, nussia tajutonta ja oksentaa aamuyöllä Kampin McDonaldsin tuulikaappiin, sillä me olemme yhteiskunnan tulevaa älymystöä ja sosioekonomista kermaa. Mikään ei voi koskaan tehdä meistä pohjasakkaa, ja tällä sen todistamme.
    Voidaan tietysti kysyä, mikä tekee öykkäröivästä ylioppilaasta lähiöpubissa istuvaa varastotyöntekijää sofistikoituneemman juopon. Akateemisen rappion glamour? Tulenkantajien ylioppilasromantiikka? Tuleeko Pentti Saarikosken haamu sanomaan että dokatkaa, se on asbaa?
    Vastaus on ilmeinen: hurmos syntyy joukossa. Kun monta ylimielistä kokoontuu yhteen onnittelemaan itseään omasta erinomaisuudestaan, ylimielisyyden suojapanssari vahvistuu ja muuttuu lopulta murtumattomaksi. Vuosijuhlissa voi tuntea olevansa osa menestyjien lahkoa. Kun arroganssin kerran omaksuu, siitä saa elämänmittaisen hyödyn. Sen taakse voi suojautua epävarmuutta vastaan: sillä pärjää työelämässä ja sen avulla ujoinkin uskaltaa ottaa paikkansa yhteiskunnallisessa hierarkiassa. On pohjimmiltaan ihan hyväksyttävää riehua kaatokännissä taksitolpalla, jos käyntikortissa lukee Account Manager.
    Maailma on väärällään ihmisiä, jotka luulevat, että ”akateemisuus” – että on suorittanut tenttejä ja lounastanut Portsussa – on merkki korkeammasta henkisestä kompetenssista. Fukseille luulo on oikeutettu. Muiden kohdalla kyse on yhteiskunnallisesta kannanotosta. Mikäli kannanotto tehdään tiedostamatta, kyse on typeryydestä. Mikäli se tehdään tiedostaen, kyse on tyhmyydestä.

Kirjoittaja ei koskaan kävele konditorian ohi.

Mademoiselle Vosges

* * *

Olin aivan liian vanha, liki 30-vuotias, ensimmäisissä vuosijuhlissani. En enää osannut syttyä näkemästäni. Illalliskortti sisälsi kaksi lasia viiniä, mikä oli liian vähän. Pöydissä hörähdeltiin kohteliaasti laulelmalliselle vuosikatsaukselle osakuntalaisten kesäkommelluksista ja kotimaan politiikasta. Halusin pois, baariin.
    Rituaalinen dokaaminen on elimellinen osa opiskelijaelämää. Suusta pursuava ylätyylinen maljapuhe ei saa innoitustaan viinasta, vaan itsesuggestiosta. Ylle puetut hienot tai hassut vaatteet – puvut tai haalarit lukuisine ei-valtiollisine arvomerkkeineen – kasvattavat egoa niin kuin univormut aina. Mikä onkaan komeampaa kuin myhäillä Jääkärisalissa vertaistensa joukossa? Me olemme eliittiä, senhän tietää jo siitäkin, että juodessamme laulamme latinaksi. Kunpa äiti nyt näkisi!
    Vanhoilta ajoilta muistetaan, jos muistetaan, miten seminaareja pidettiin tuopin yli. Asioita kokoonnuttiin spontaanisti ruotimaan suosittuihin baareihin. Legendassa voi olla selittelyn makua – kulttuuriravintoloita kansoittavat opiskelijat saattoivat yhtä hyvin olla vain deekiksellä. Silti punaviinin ja oluen päivittäiskäytöstä seurasi runsaasti keskustelua, jopa tiedettä.
    Muuttuneessa maailmassa kapakka-akatemia on kuollut. 2000-luvun järjestelmällinen vuosijuhlajuoppo halveksii yli kaiken niitä sanoinkuvaamattomia vetelehtijöitä, jotka ovat ”aina baarissa”. Ne ovat siellä huvikseen, mein Gott! Sellainen on väärää juomista ja oire tappiomielialasta. Sen sijaan speksit ja vuosijuhlat tarjoavat tilaisuuden verkostoitua ja harjoitella jopa työelämää varten: kun tämä juhlaprojekti on ohi, edessä jo seuraava.
    Avainsana on hallinta. Joka hallitsee projektit, hallitsee kaiken. Isot ja pienemmätkin juhlat järjestetään näyttävällä ponnistelulla. Niiden eteen uhrataan parisuhteet ja perhelomat, opinnot ja työpaikat. Kalenterit pullistelevat talkoita, kokouksia ja protokollaa. Muistiko joku varata neukkarin Aleksandriasta?
    Akateeminen juominen on etäännytetty tavallisesta juoppoudesta tekemässä siitä alleviivatun suorituskeskeistä. Se on työtä. Sillä on päämäärä. Ohjattua baarikäyntiä sanotaan tekopyhästi rastiksi. Viisi rastia ja opiskelija saa haalareihinsa hihamerkin. Ottamalla osaa kahteenkymmeneen voi stahanovilainen juomatyön sankari jo odottaa osakunnan väreissä hehkuvaa nauhaa juhlapukuunsa.
    Etukenossa skoolaavan vuosijuhlamestarin viinissä on työmoraalin päihdyttävä sivumaku.

Kirjoittaja on kontulalainen baariteologi.

Ruzaccho

sa.tuut.liian.kovaa@gmail.com