23. tammikuuta 2009
Teksti:

Yliopistolla ei ole väliä, millaisesta perheestä tulet. Kaikilla on taustasta riippumatta samat mahdollisuudet ja valmistumisen jälkeen kaikista tulee akateemista keskiluokkaa.
    Ei sinne päinkään. Yliopistollakin toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Kysykää vaikka Katriina Järviseltä.
    ”Tein opiskeluaikoina kaikkeni, jottei luokkataustani olisi paljastunut,” Järvinen muistelee.
    Tällainen on hänen tarinansa:
    Nuori nainen tamperelaisesta työläiskodista muuttaa Helsinkiin opiskelemaan. Hän hiippailee päärakennuksen käytävillä yhtä aikaa kauhuissaan ja lumoutuneena.
    Opettajat ovat jossain korkealla, mutta etäisiltä tuntuvat opiskelijatoveritkin. Kaveripiirissä syntyy kiusallinen hiljaisuus, kun kertoo äitinsä olevan siivooja. Aihetta kannattaa välttää, hän huomaa.
    Nuori nainen alkaa kotiutua. Yliopiston rakennukset ja akateeminen puheenparsi ovat käyneet tutuiksi, kaveripiiri muuttunut tiiviiksi. He kaikki näkevät nälkää säästääkseen rahaa Intian-matkaan. Sellaisena elämä jatkuu, nainen uskoo.
    Toisin käy.
    Nuorella naisella on vaunuissa lapsi ja edessään lama. Opiskelukavereiden faijat ostavat heille asunnot ja järjestävät työpaikat. Kaverit katoavat Punavuoreen ja Krunikkaan, nainen krematorioon. Siellä hän lakaisee tuhkaa. Siihen työhön ei kukaan muu työvoimatoimiston asiakkaista suostu. Myöhemmin hän jatkaa opintojaan.
    Vuonna 2007 Järvinen on valtiotieteen lisensiaatti, kulttuuriantropologi, sosiaalipsykologi ja terapeutti. Hän julkaisee kirjan. Sen toinen kirjoittaja on historian professori Laura Kolbe ja nimi Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa.
    Opiskeluvuosien jälkeen Järvinen on jatkanut yliopistomaailman tarkastelua opettajan ominaisuudessa.
    ”Yliopisto-opiskelijat ovat tosi tiedostavia, mutta heillä on taipumus nähdä toiseus leipäjonoissa ja kehitysmaissa, ei omassa kahviporukassa.”

Tuloerojen kasvun myötä suomalaisten luokkatietoisuus on kasvanut. Näin on käynyt vaikka tuloerot ovat tutkimusten mukaan kasvaneet enemmän luokkien sisällä kuin niiden välillä.
    Länsimaiden mittakaavassa tuloerot ovat yhä pienet, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana tuloerot ovat kasvaneet Suomessa muita OECD-maita nopeammin.
    Samalla aiemmin vallinnut käsitys yhteiskuntaluokattomasta hyvinvointiyhteiskunnasta on havaittu myytiksi.
    Arjessa kaupunginosien maineet heijastavat luokkaerojen rankingia. Koulutetut ja hyvätuloiset eivät yleensä mielellään muuta työläisten kansoittamiin Myllypuroon ja Kontulaan. Ne faijojen ostamat kämpät sijaitsevat todennäköisemmin Järvisen mainitsemissa Punavuoressa tai Krunikassa.
    Terveyttä ei voi ostaa rahalla, mutta luokka-asemalla kylläkin: terveysongelmat kasaantuvat pienituloisille ja vähän koulutetuille.
    Yliopistolle luokkatietoisuus sopii huonosti. Tutkijan työnkuva ei vaihtele riippumatta siitä, onko tullut yliopistolle Töölöstä tai Kontulasta.
    Katriina Järvisen mielestä koko yliopisto perustuu tasa-arvon ajatukseen.
    ”Paras argumentti voittaa riippumatta siitä, kuka sen esittää.”
    Silti tuloerot ovat kasvaneet kampuksillakin. Hyvätuloisten lapset viettävät vauraampaa opiskelijaelämää. Vuoden 2006 opiskelijatutkimuksessa todettiin, että opiskelijoita jakaa tuloluokkiin muun muassa vanhempien työtilanne. Johtavissa asemissa olevat vanhemmat tukevat lapsiaan avokätisimmin, työttömät ja lomautetut vähiten.

Jos haluaa akateemisen ja vauraan tulevaisuuden, kannattaa syntyä vauraaseen ja akateemiseen perheeseen. Vaikka aina joku nousee herrahissillä ylös ja toinen tulee alas, on varmempaa luottaa siihen, että akateemisuus periytyy.
    Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskus selvitti vuonna 2007, että akateemisesta kodista tulevalla 1976 syntyneellä oli kahdeksankertainen mahdollisuus päätyä yliopisto-opiskelijaksi verrattuna työläisperheessä varttuneeseen.
    Myös nousujohteiset urat periytyvät, koska luokka määrää, millaisen sosiaalisen pääoman lapsi saa kotoaan.
    Turha oppiarvojen ja titteleiden kunnioitus haittaa duunariperheen vesan opintoja ja epämuodollista hengailua kesätyöpomojen kanssa. Akateemisessa perheessä kasvanut sen sijaan verkostoituu ja keskustelee luontevammin vailla alemmuudentunnetta, sanoo Järvinen.
    ”Oma sukupolveni alkaa nyt olla johtavilla paikoilla. Kun katsomme kotona telkkaria, lapseni näkevät, että tuttu ihminen istuu A-studiossa puhumassa. Akateemisessa perheessä lapsi oppii, etteivät päättäjät ole sen kummempia kuin muutkaan.”
    Katriina Järvisen lapset ovat siis paremmassa asemassa kuin hän itse samassa iässä. Nykyisin ei kannata laskea herrahissin varaan, sanotaan. Säätykierron eli sosiaalisen liikkuvuuden on väitetty hidastuneen. Duunarit pysyvät duunareina ja herrat herroina.
    Siitä ei kuitenkaan ole pitäviä todisteita, sanoo Turun kauppakorkean dosentti ja yhteiskuntaluokkiin perehtynyttä taloussosiologi Jani Erola. Hänen mukaansa sosiaalinen liikkuvuus on viime vuosina pysynyt samana. Erola odottaa vuotta 2020:
    ”Silloin laman lapset ovat noin 35-vuotiaita. Siinä iässä ihminen saavuttaa sosioekonomisen asemansa. Niihin aikoihin sosiaalisessa liikkuvuudessa voi ilmetä muutoksia.”

Onneksi rakkaus ja ystävyys eivät sentään katso luokkataustaa. Paitsi että katsovat, sanovat Erola ja Järvinen.
    Luokkaeroja voi olla vaikea havaita opiskelijaelämän temmellyksissä. Niiden vaikutus alkaa näkyä kolmenkympin tietämillä, kun opinnot ovat loppusuoralla ja perhe perusteilla. Luokkien eriytyminen tapahtuu tasatahtia vakiintumisen kanssa.
    ”Kyllä minä ja kaverini kelpasimme sänkyä lämmittämään, mutta kun porvarispojan piti esitellä työläistaustainen tyttö kotonaan, siitä ei tullut mitään,” sanoo Järvinen.
    ”Moni huomaa vasta viisikymppisenä, että osa parisuhteen ongelmista on johtunut erilaisista luokkataustoista.”

Ei tarkoituksellista sortoa, mutta elitismiä. Näin Järvinen luonnehtii opettajan ja työväenluokkaisten opiskelijoiden välistä suhdetta.
    Hänen mukaansa opettajilta unohtuu, että osa opiskelijoista on sosiaalisesti heikoilla. Esimerkiksi mannermaista keskustelutaitoa pidetään itsestäänselvyytenä.
    ”Opettajan vastuu on puhua ymmärrettävästi, opiskelijaa voimauttaen. Itse olen pyrkinyt opetustyössäni olemaan mahdollisimman helposti lähestyttävä.”
    Järvisen mukaan luokkaerojen kaventaminen alkaa niiden tiedostamisesta
    ”Tärkeintä on lakata hokemasta, että kaikki on vain itsestä kiinni.”

Julia Talvitie

Biologian opiskelija Julia, 26, hänen samanikäinen miehensä Ossi ja saksanpaimenkoira Stella asuvat Espoon Leppävaarassa.
    Ossi työskentelee voimansiirto- ja automaatiotekniikkaa valmistavan Lenze Finlandin myyntijohtajana. Hän maksaa vuokran ja enimmän osan pariskunnan menoista.
    ”Mun mies on tehnyt niin ahkerasti töitä, että olen päässyt helpolla”, Julia nauraa.
    Pariskunnan kämppä on osaomistusasunto, josta maksettiin 10 000 euron summa ennen muuttoa. Vuokra on 600 euroa kuussa. Liikkumista helpottaa Ossin työsuhde-BMW. Sen bensatankki imaisee kuukausittain noin 200 euroa.
    Julian omat tulot ovat noin 500-700 euroa kuussa. Summa koostuu opintotuesta ja opettajansijaisuuksista.
    ”Käyn töissä, koska se on mukavaa ja tekee psyykkisestikin ihan hyvää. Ei mulla taloudellisesti ole pakotetta siihen.”
    Palkka ja opintotuki ovat Julialle käyttörahaa, jolla hän maksaa harrastuksensa, vaatteensa tai vaikkapa reissaamisensa. Julian henkireikä, ratsastus, nappaa tuloista 75 euroa kuukausittain.
    ”Opintotuki on kiva lisä. Olen kyllä miettinyt, että jos joutuisin sillä elämään, niin tiukoille menisi. Nostan hattua urheille opiskelijoille, jotka elävät sillä!”
    Vaan eipä ole Juliakaan kultalusikka suussaan syntynyt. Hänen yksinhuoltajaäitinsä, joka nyt opiskelee yliopistolla hoitotiedettä, työskenteli pitkään sairaanhoitajana. Niillä tuloilla ei juhlittu, mutta nautiskeltiin kuitenkin.
    ”Ei meillä ole koskaan ajateltu niin, että raha olisi kauhean pyhää eikä sitä voisi käyttää.”
    Perheessä kannustettiin hankkimaan perinteinen ammatti, joka toisi varmat tulot. Viitenä välivuotenaan Julia istui kaupan kassalla, siivosi ja toimi hoitajana.
    Jacques Cousteau -filmejä lapsena tapittanut tyttö päätyi opiskelemaan biologiaa. Nyt Julia haaveilee tutkijan urasta, vaikka se tuntuukin epävarmalta alalta.
    Entäpä jos rahan kanssa tulisi tiukkaa?
    ”Voisikohan sitä syödä vähemmän? No ei ehkä sentään!” Julia sanoo.
    ”Todennäköisesti kuumottaisin miestä luopumaan autosta.”

Menotilitys

Maanantai

Ruokakauppa 15 €

”Ne olivat ihan vain aamiaistarpeita: maitoa, ruisleipää, mehua ja tomaatteja.”

Tiistai

Lyyra-kortin lataus 20 €

Keskiviikko

Tuliaiset Dublinissa asuvalle kaverille 15 €

”Vein kaverille joulujuttuja: siirappia, glögiä, luumuhilloa, kardemummaa. Niin ja apteekin huulirasvaa!”

Lennot Dubliniin ja takaisin: lentopisteitä ja 50 euroa lentokenttäveroa

”Mies matkustaa työkseen niin paljon, että lentopisteitä kertyy.”

Torstai

Ei menoja.

Viikonloppu

Ostokset Dublinissa 140 €

”Ostin itselleni yöpuvun. Lisäksi rahaa meni museoiden pääsylippuihin. Kävin Kansallismuseossa, modernin taiteen museossa, James Joyce -museossa sekä Kilmainhamin vankilamuseossa. No, taisin myös ottaa muutaman oluen.”

Koko viikko

190 €

Helena Mesimäki

Helena, 28, opiskelee uskontotiedettä humanistisessa tiedekunnassa. Hän saa kuukaudessa 560 euroa Kelan kuntoutustukea ja asumislisää noin 200 euroa. Summa on suurempi kuin opintotuki, mutta se hulahtaa hetkessä sairausmenoihin. Helena sairastaa selkärankareumaa.
    Se rajoittaa elämää: työnteon varaan ei voi laskea, koska terveys voi pettää. Kun reumatulehdus iskee, nivelet kieltäytyvät toimimasta. Helena ei silloin juuri kävele, ja kivut ovat kovat.
    Lääkekulut ovat pienet, mutta erikoisruokavalio tulee kalliiksi. Tärkkelys ruokkii reumatulehdusta, joten Helena välttelee perunaa, viljaa ja riisiä. Hän syö pääasiassa lihaa, kalaa, kananmunia sekä hieman kaalia ja sipulia. Ruokavalionsa puutteita Helena paikkaa lisäravinteilla.
    ”On pakko laittaa ruokaan kaikki raha, joka vain irtoaa”, Helena sanoo.
    Ennen sairastumistaan Helena eli edullisesti kasvissyöjänä.
    ”Silloin ostin isoja säkillisiä punajuuria ja porkkanoita. Nykyään en voi syödä mitään juureksia.”
    Paluu lihansyöjäksi oli henkisestikin kiperä paikka. Eläinten oikeudet ovat Helenalle yhä tärkeitä.
    Monen vuoden kimppakämppäilyn ja soluasumisen jälkeen Helena on muuttanut yksiöön. Sen vuokra on Helsingin vuokratasoon nähden edullinen, 450 euroa.
    Matkustamisesta Helena ei voi kuin unelmoida, baarielämää hän ei edes kaipaa. Pienissä tuloissa tuskastuttaa eniten vaihtoehtojen vähyys. Helena haaveilee luomuruuasta, reilun kaupan tuotteista ja kotimaisista, lähellä tuotetuista raaka-aineista, mutta eettiset tuotteet ovat saavuttamatonta luksusta.
    Rahanpuute tuntuu myös terveydessä. Hieronta, akupunktio ja shiatsu helpottavat kipuja, mutta niihin riittää rahaa vain harvoin.
    ”Jos olisi enemmän rahaa, voisin tehdä aika paljon asioita, jotta tulisin helpommin terveeksi.”
    Helena opiskelee myös lähihoitajaksi. Reuman takia moni alan töistä on kuitenkin poissuljettu. Kroppa ei kestä nostelua tai kumartelua.
    Opiskelukaan ei aina onnistu. Yliopistolla Helenaa on neuvottu olemaan mieluummin poissa kuin opiskelemaan hitaasti.
    ”Sekä opiskelu että työnteko pitäisi tehdä mahdollisiksi vajaakuntoisille. Sairaan pitäisi voida olla yliopistolla kirjoilla, vaikkeivät opintopistesaavutukset olisi huimia. Opiskeluhan on kuntouttavaa”, Helena sanoo.
    Yksinhuoltajaperheessä elänyt Helena tottui pieneen budjettiin jo lapsena.
    ”Silloin en aavistanut, että on tilanteita, joissa oma tarkan markan ajattelu ei vain riitä.”
    Helena viihtyy yliopistolla, vaikka välillä olo tuntuu vieraalta.
    ”Olen työläisperheestä, koen olevani tuulipukukansaa. Mulle on vieras se joidenkin käsitys, että korkea koulutus tekisi ihmisestä fiksumman kuin muista.”

Menotilitys

Maanantai

Ruokakauppa 3,70 €

Tiistai

Ruokakauppa 6,70 €

Osteopatia 50 €

”Jos saan rahaa vaikkapa mummolta, käyn hieronnassa tai osteopatiassa. Ne auttavat hetkeksi.”

Keskiviikko

Jodinpuutetta ehkäisevät Kelpamax-merilevätabletit 6,60 €

Ruokakauppa 37 €

”Ostin halvinta jauhelihaa, kaalia ja karjalanpaistilihoja. Tällä viikolla ruokaan meni vähän rahaa, sillä söin pakastimesta lihakeittoa.”

Torstai

Ei menoja.

Viikonloppu

Pyykkitupa 1,80 €

Lohipala evääksi kaverin luo 3 €

”Ruokavalioni takia otan usein omat eväät mukaan, kun menen käymään jossain.”

Koko viikko

108,80 €

Sarianna Kankkunen