Pariisissa sijaitsevan Albin Michel -kustantamon aulassa minua lähestyy mustiin pukeutunut, pieni hahmo.
Valokuvissa kirjailija Amélie Nothombilla on aina vahva meikki ja gootahtava tyyli. Tänään hänellä ei ole häivääkään meikkiä.
41-vuotias kirjailija näyttää todella nuorelta, melkein pikku tytöltä.
Toinen asia, mitä kuvat eivät kerro, on kirjailijan käsittämättömän hurmaava, hillitön nauru.
Ranskalaiskustantamonsa lempilapsi johdattaa minut kirjeitä pursuavaan työhuoneeseensa. Ihasteltuaan skandinaavista nimeäni hän kertoo työtavoistaan.
Nothomb ei omista tietokonetta.
”Kirjoitan kuulakärkikynällä tavalliseen muistivihkoon. Ennen kuin olin bestseller-kirjailija, kirjoitin käsikirjoitukseni puhtaaksi kirjoituskoneella. Nyt tuon kustantajalle muistivihkoni.”
Nothombista tuli kansainvälinen kirjailijatähti omaelämäkerrallisen Nöyrin palvelijanne -romaanin myötä. Se kertoo parikymppisen Nothombin koettelemuksista japanilaisessa suuryrityksessä, jossa kääntäjän työ vaihtui vessasiivoojan pestiin. Tarina muistetaan myös Alain Corneaun ohjaamasta elokuvasta.
Odotettavasti romaani raivostutti japanilaiset.
”Japanilaistoimittajat aloittivat haastattelut kohteliaasti, mutta jo kolmas kysymys oli aggressiivinen. Se on tosin luonnollista – kritisoin kirjassa rankasti japanilaista yrityskulttuuria. Hyväksymme sisäpuolelta tulevan kritiikin, mutta emme salli sitä ulkopuolisille”, kirjailija pohtii.
Lapsuutensa maailmalla viettänyt Nothomb on kivunnut kulttimaineeseen Belgiassa ja Ranskassa. Japanin lisäksi Bangladeshissa, New Yorkissa ja Kiinassa asunut kirjailija ei ole vieläkään asettunut aloilleen. Hän asuu kahdessa kaupungissa – Brysselissä ja Pariisissa.
”Se on täysin mahdollista”, kirjailija vakuuttaa hymyillen.
Viime syksynä ilmestynyt Le fait du prince on Nothombin seitsemästoista julkaistu romaani, mutta hän kertoo kirjoittavansa jo 65. käsikirjoitustaan. Jotkut käsikirjoitukset eivät koskaan näe päivänvaloa.
”Lisäsin jo testamenttiini, että kun kuolen, niitä ei saa julkaista”, hän paljastaa.
Julkaisemattomat käsikirjoitukset eivät kuitenkaan ole lukkojen takana vaan pöytälaatikossa kirjailijan Brysselin-kodissa. Kerran ne olivat vaarassa joutua vääriin käsiin.
”Varkaat tunkeutuivat asuntooni, mutta sieltä vietiin vain meikkini. Muistivihkoihin ei koskettu. Kuka toisaalta haluaisi varastaa tuollaisen”, Nothomb sanoo osoittaen halpisruutuvihkoani.
”En tiedä, tiesivätkö varkaat, kenen asuntoa he olivat ryöstämässä.”
Ryhtyessään kirjoittamaan Nothomb ei etukäteen tiedä, tuleeko tekstistä julkaistavaa vai onko se vain häntä itseään varten.
”Kirjoitan yleensä 4-5 käsikirjoitusta vuodessa. Joka talvi luen ne läpi ja päätän, minkä niistä haluan julkaista. Kustantamoni varmasti tekisi mielellään päätöksen puolestani.”
Ainoastaan kirjailijalle hyvin läheinen sisar, Juliette Nothomb, on lukenut suurimman osan julkaisemattomista käsikirjoituksista, ei hänkään kuitenkaan kaikkia.
”Jotkut niistä ovat huonoja, jotkut kertovat pakkomielteistäni tai ovat liian henkilökohtaisia. Mutta haluan säilyttää ne itselläni, sillä ne ovat `lapsiani`.”
Nothombin kirjoittamisrutiineihin liittyy muutakin erikoista. Hän kirjoittaa erikoiseen aikaan – neljästä kahdeksaan aamulla, vain neljän tunnin yöunien jälkeen.
”Minun täytyy kokea olevani Jumala kun kirjoitan! Tunne ei ole mahdollinen kuin siihen aikaan vuorokaudesta”, kirjailija perustelee.
Myös nälkä on entiselle anorektikolle erottamaton osa kirjoittamista. Anoreksiaansa hän kuvaa romaanissa Biographie de la faim.
Kirjailija vakuuttaa parantuneensa sairaudesta, mutta kertoo yhä nauttivansa nälän tunteesta.
”Tarvitsen kirjoittaakseni sitä tilaa, johon pääsen nälissäni. Siinä on kyse halusta”, kirjailija innostuu ja rytmittää sanaa `halu` eloisilla käsillään.
Hänelle kirjoittaminen on toisen kohtaamista.
”Itsen ja toisen suhde on ongelmallinen. Suhde toiseen on vaikea, mutta silti tarvitsemme toista. Kirjoittaminen on minulle myös toiseuden kohtaamista itsessäni.”
Kirjailija valaisee ajatustaan lainasanoin.
”Virginia Woolfilla on erittäin hieno sitaatti – `mitään ei ole tapahtunut ennen kuin se on kirjoitettu`. Olen samaa mieltä. Vasta kun kirjoitan jostain elämäni tapahtumasta, kokemus on minun. Vasta silloin ymmärrän, mitä tietyllä hetkellä elämässäni ajattelin.”
Nothomb on kirjoittanut useita omaelämäkerrallisia teoksia. Sellainen on myös Otavalta helmikuussa suomeksi ilmestyvä Samuraisyleily (Ni d`Eve ni d`Adam).
Kirja kertoo Nothombin ja Rinri-nimisen japanilaisen miehen rakkaustarinan. Nothomb opetti miehelle ranskaa Japanissa asuessaan.
Samuraisyleily paljastaa kirjailijasta kiinnostavan yksityiskohdan: hänellä on tapana rakentaa koti toisaalle. Japanissa hän vie Rinrin vain ystävänsä laina-asuntoon.
”En nykyäänkään vie ihmisiä kotiini. Siellä on vain kirjoja, ei se ole oikeastaan edes koti.”
Kirjoittaminen onkin Nothombille oman tilan, kodin luomista. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan maata, kieltä ja koulua joka viides vuosi vaihtaneelle kirjailijalle kirjat symboloivat jo varhain jotain pysyvää.
”Kaiken jättäminen oli aina maailmanloppu, mutta kirjat saattoi viedä mukanaan, ne pysyivät.”
Romaanissaan Antikrista Nothomb käsittelee ulkopuolisuutta omassa perheessä.
Tunne on hänelle tuttu.
”Yleensä vältän sukutapaamiset, mutta kun jälleen kerran erehdyin menemään sellaiseen, olin juuri syönyt hyvän lounaan ja tätini riemastui nähdessään vatsani! Hän luuli minun olevan raskaana. Aina he tuijottavat vatsaani”, Nothomb sanoo ja huokaa.
Kulttikirjailija tulee katolisesta, perinteistä perhemallia arvostavasta suvusta, jossa naisten odotetaan menevän naimisiin ja lisääntyvän.
”Minulla ei ole lapsia, enkä aio niitä hankkia. En ole naimisissa, ja suvussani minua katsotaan yhä enemmän sillä silmällä, että jotain on pahasti vialla. Lopulta he vain tyytyvät toteamaan, että `no, hän on kirjailija`.”
Suositun kirjailijan päivät menevät paitsi kirjoittamiseen, myös lukijoiden kirjeisiin vastaamiseen. Suurin osa on ihailijoilta, mutta saa hän vihapostiakin.
”Niihin en vastaa. Jotkut kirjeet ovat todella aggressiivisia, mutta ei se pilaa päivääni. Olen hyvin rohkea ihminen. Jos ihmiset ovat hulluja, niin ei se ole minun ongelmani.”
Susanna Karhapää
Kuva Jean-Baptiste Mondino
Kuka?
Amélie Nothomb, 41
Syntynyt belgialaiseen diplomaattiperheeseen Kolbessa Japanissa 1967.
Julkaisi esikoisteoksensa Hygiène de l`assasin 25-vuotiaana.
Kansainvälisesti tunnetuin teoksestaan Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremblements, 1999).
Neljä suomennettua teosta: Vaitelias naapuri (1997), Nöyrin palvelijanne (2001), Antikrista (2006) ja Samuraisyleily (2009).
