12. joulukuuta 2008
Teksti:

Mikä vaatekappale?
Sen keskellä on selän kolmikulmainen luu.

Joskus tietokilpailut olivat television kuninkaita. Se oli silloin kun sisältö ratkaisi.
    Nykyinen yliformatisoitu, katsojan keskittymiskyvyn aliarvioiva ohjelmatuottaminen on tappanut kunnolliset tietokilpailut – ainakin Suomen televisiosta. Seitsenkertainen Suomen Tietoviisas Erik Toivanen, meistä viisain, olisi nykyisten visailuformaattien kanssa helisemässä.
    Tietokilpailussa tärkeintä eivät ole värikkäät lavasteet, huipputeknologiaa tihkuva kysymys-vastausjärjestelmä, tarttuva ohjelmatunnari tai juontajan hampaat.
    Tärkeintä ovat kysymykset. Tv-visailujen perusteella taito tehdä hyviä kysymyksiä tuntuu kadonneen. Niitä kun ei saa tehtyä rahalla, vaan ainoastaan taidolla ja vaivalla.

Arto Bryggare sen loppua aikoinaan ylitteli.

Tietokilpailu ei ole kuka muistaa parhaiten nippelitietoa -kilpailu. Taidolla laaditun visailun seuraaminen on kuin kuuntelisi älykästä keskustelua.
    Hyvä kysymys saa aivonystyrät kihelmöimään, pakottaa janoamaan vastausta. Jos ei tiedä, vastauksen kuuleminen aiheuttaa ahaa- tai aijaa-elämyksen.
    Hyvä kysymys ja vastaus ovat dynaaminen duo, joka on sekoitus yksiselitteisyyttä ja ajattomuutta ripauksella nokkeluutta. Hyvä kysymys on sopivan haastava. Vastaajan on mahdollista selvittää vastaus muita tietoja yhdistelemällä.

Pancho sopii hyvin sen alun kanssa yhteen.

Hyvien kysymysten lamasta kertoo se, miten nykyisissä tv-visoissa saatetaan jankata yhtä kysymystä jopa kymmenen minuutin ajan. Kilpailijaa ei pakoteta miettimään asiaa itse, vaan avuksi tarjotaan yleisöä, kaverille kilauttamista tai 13-vuotiasta pikkutyttöä.
    Unelmien tietovisassani kyselijänä olisi Sokrates, tuomarina Jyrki Otila.
    Nämä kaksi rumaa ja fiksua miestä keskittyisivät vain olennaiseen.
    Harmi että he molemmat ovat kuolleita.
    Mutta onneksi hyvä kysymys ei kuole koskaan. Missä niitä vain nykyään voi kuulla?

Vastaus: Villapaita. (Kysymys kirjasta Otilan tietovisa, Tammi 2008)

Matti Markkola