Bushin perhe ei voita, kermaa ja sokeria säästele. Tämä tulee selväksi keittokirjasta, joka paljastaa perheen lempireseptit.
Samasta kirjasta olemme valinneet illan menun: nahistettua pinaattisalaattia, Paulan sitruunakanaa, bataattiporkkanapyrettä ja George W. Bushin yllätyssyntymäpäiväkakku.
Keittiöön on kokoontunut neljän kopla, joka työkseen seuraa Yhdysvaltain politiikkaa ja kulttuurielämää.
Nahistettua pinaattisalaattia alkaa valmistaa Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksen lehtori Erkki Berndtson. Aluksi hän ruskistaa salaattiin tulevat pekonit.
”Sen pitää paistua varmaan vielä vähän aikaa,” arvioi vierestä mediayrittäjä Jaakko Tapaninen .
Resepti huvittaa Helsingin yliopiston Renvall-instituutin tutkijaa Outi J. Hakolaa :
”Todella hieno yhdistelmä. Pinaatti on terveyden perikuva ja sitten siihen sekoitetaan pekonia.”
Hakola kokkaa illan pääruokaa, Paulan sitruunakanaa, yhdessä tutkija Aapo Jumppasen kanssa.
Kahdeksan vuoden ajan maailmaa on yhdistänyt käsitys siitä, että Yhdysvalloissa on tyhmä ja huono presidentti. Koomikot ovat vääntäneet hänestä vitsiä, ja popparit julistautuneet yhteiskuntakriitikoiksi tekemällä biisejä idioottipresidentistä.
Valtakauden loppua kohden Bush-bashingin eli Bush-mätkinnän viehätys on karissut.
Tammikuussa hupi loppuu kokonaan, kun Bush jättää Valkoisen talon.
Päivän The New York Timesin mukaan Barack Obaman presidenttikausi tarkoittaa ironian kuolemaa ja naivismin voittokulkua.
Outi J. Hakola ei ole samaa mieltä.
”Pilapiirtäjät ovat huolissaan nyt, mutta luulen vitsien palaavan, kun Obama astuu valtaan. Vallanpitäjiä on aina pilkattu.”
”Satiiri ja ironia eivät koskaan kuole Amerikasta. Tapahtui mitä hirveätä tahansa niin seuraavana päivänä amerikkalaiset jo osittain nauravat sille. Nyt ovat vakavat ajat edessä, joten huumoria kaivataan”, Jaakko Tapaninen säestää.
Hollywood-elokuvasta väitöskirjaansa valmisteleva Hakola huomauttaa, että Hollywoodin kultakausikin ajoittui 1930-luvulle suuren lamaan aikaan.
”Ja silloin tehtiin nimenomaan komediaa.”
Tapaninen jatkaa:
”Kun Hillary Clinton on hallituksessa, tarjoutuu paljon tilaisuuksia vääntää vitsiä sen sisäisistä tunnelmista.”
Pekoni on tummanruskeaa. Erkki Berndtson nostaa sen lautaselle paperin päälle rapeutumaan.
Kanapannun äärestä Aapo Jumppanen arvioi, että aluksi Obama saa ehkä olla melko rauhassa.
”Euforia on tavallaan välttämätön, koska myös toivon tyhjiö oli ihan mieletön. Bushin sodista ei tullut mitään, ja koko maailmantalous romahti, kaikki romahti. Jostain pitää tulla jotakin, joka täyttää sen”, Tapaninen sanoo.
Bush-bashaus oli globaali ilmiö, koko maailman yhteinen hupi. Kertooko se sittenkin enemmän ajastamme kuin presidentistä itsestään?
”Ehkä kyse on ennen kaikkea siitä, että media on globaali”, Jumppanen arvioi.
Tapaninen muistuttaa, että Bushin suosio oli ennätyslukemissa kaksoistornien terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001.
”Laumaolioitahan me ihmiset aina olemme – innostuneita voittajista ja haukkumassa häviäjiä.”
On aika liekittää salaattiin tulevat sienet ja sipulit. Käy ilmi, ettei kukaan ole aiemmin liekittänyt mitään.
”Kyllä meidän silti pitää uskaltaa. Tämä on Amerikka-ilta ja sisältää riskejä”, Jaakko Tapaninen yllyttää.
Sammutuspeite etsitään käden ulottuville. Erkki Berndtson pitelee pannua, johon toimittaja valuttaa konjakin. Tapaninen tuikkaa komeuden tuleen. Liekit nousevat pannusta mutta tukahtuvat pian.
Kaikki ovat vaikuttuneita.
Historia muistaa Bushin kausista ainakin terrorismin vastaisen sodan. Tapaninen uskoo, että lisäksi jälkipolvet tulevat muistamaan talouden romahduksen sekä Bushin ”Tehtävä suoritettu!” -puheen, jossa hän viisi vuotta sitten julisti Irakin sodan voitetuksi.
”Bushin hallinto oli viimeinen, joka kuvitteli, että Irakin sodan tapaisen konfliktin voi voittaa.”
Keskustelu siirtyy yhteen Bush-bashingin alalajiin: bushismien keräämiseen.
Presidentin päättömistä ja sivistymättömistä lausunnoista koottiin useita kirjoja. Yksi ikimuistoisimmista bushismeista oli: ”Vihollisemme ovat kekseliäitä ja neuvokkaita, ja niin olemme mekin. He eivät koskaan lakkaa miettimästä uusia keinoja vahingoittaa maatamme ja kansaamme, kuten emme mekään.”
Bushismeille nauraminen ei tuntenut kielirajoja. Esimerkiksi Aapo Jumppanen kertoo omistavansa saksankielisen bushismikirjan.
Seurueen jäsenet eivät silti usko bushismien jäävän elämään.
”Kuka muistaa isä-Bushin sanomisia tai tekemisiä”, Erkki Berndtson miettii.
Jumppanen muistuttaa, että myös Ronald Reagan oli tunnettu sekavien puhuja.
”Siinä menivät sekaisin todellisuus ja omat roolisuoritukset, mutta Reaganinkaan puheista jäänyt juuri mitään ihmisten mieliin.”
”Bill Clintonin lausahduksista on jäänyt elämään ainoastaan Monica Lewinskystä todettu I did not have sexual relations with that woman”, Tapaninen arvelee.
Outi J. Hakola uskoo, että kuulemme vielä obamismeja.
”Presidentin puheesta on aina irrotettavissa kummallisia kohtia. Eri asia on, ovatko obamismit yhtä ilkeitä kuin bushismit vai toisenlaisia.”
Kanan kastike sakenee. Outi J. Hakola kaataa sen kanan päälle ja työntää vuoan uunin lämpöön.
Salaatti on nahistunut folion alla. On alkuruuan aika.
Sitä syödessä voi verrata isä- ja poika-Bushin kausia. Väitöskirjaansa George Bush vanhemman Euroopan-politiikasta tekevä Aapo Jumppanen löytää yhtäläisyyden kausien lopuista.
”Myös isä-Bushin lähtiessä Yhdysvallat oli taantumassa. Isä-Bush pystyi kuitenkin ajamaan aika menestyksellisesti ulkopolitiikkaa.”
”Hän ei menettänyt arvovaltaansa ollenkaan samalla tavalla”, Hakola sanoo.
Jumppanen arvioi, että isä käytti hienostuneempaa kieltä ja oli taitavampi liittolaissuhteiden rakentaja.
”Poika-Bushin hallinnon tölväisy, jossa Eurooppa jaettiin Yhdysvalloille nihkeään vanhaan ja Amerikka-mieliseen uuteen Eurooppaan, ei ollut kovin hienovaraista retoriikkaa.”
”Toisaalta Bush vanhemman aika oli vielä osittain kylmän sodan aikaa. Se piti ottaa kaikessa huomioon. Tätä ongelmaa nuoremmalla ei enää ollut”, Berndtson huomauttaa.
Jaakko Tapaninen vertaa Bushien nuoruuskokemuksia:
”Sen ajan, minkä isä-Bush ohjasi sotilaskonetta, nuorempi vietti juopottelemassa. Heillä oli toisenlaiset lähtökohdat tehdä päätöksiä.”
Rikas renttu, josta tuli presidentti.
Poika, joka yritti päihittää isänsä maailman valtiaana.
Mies, joka uskoi taistelevansa hyvän puolella pahaa vastaan, mutta käytti taistelussa pahuuden keinoja.
George W. Bushin tarina sisältää runsaasti klassisen draaman aineksia. Bushin kahden kauden aikana kaksoistornit sortuivat ja Yhdysvaltain armeija soti sekä Afganistanissa että Irakissa.
Irakin jälleenrakennukseen tarkoitetut miljardit katosivat yritysten tileille ja Yhdysvalloissa köyhille myönnettiin siihen tahtiin roskalainoja, että siitä seurasi maailmanlaajuinen talouskriisi.
Lukuun ottamatta Michael Mooren Fahrenheit 9/11:a ja Oliver Stonen tuoretta W-elokuvaa George W. Bushin tarinaan ei ole Hollywoodissa toistaiseksi tartuttu.
Outi J. Hakolan mukaan monesta elokuvasta löytyy Bush-kritiikkiä, mutta Bush ei esiinny niissä erillisenä hahmona. Bush-komediakin on ollut enimmäkseen televisiolaji.
”Eikö Bush ole kuitenkin näkynyt näissä erilaisissa sotaelokuvissa, joissa nuoret miehet joutuvat Irakin kaaokseen tietämättä lainkaan miksi?” Jaakko Tapaninen kysyy.
”Esimerkiksi Charlie Wilsonin sota kritisoi täysillä Bushin sotapolitiikkaa, mutta elokuvassa ei ole mukana presidenttihahmoa. Suora Bushin politiikan kommentointi alkaa vasta nyt, kun valtakausi vaihtuu,” sanoo Hakola.
Bushin kaudesta on vielä varhaista arvioida montaa asiaa. Kuten sitä, onko Bush todella historian vihatuin Yhdysvaltain presidentti.
”Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa”, Berndtson muistuttaa.
”Nixonista, joka häpeällisesti erosi vuonna 1974, tuli suuri valtiomies 1990-luvulla.”
Aikalaiset eivät edes voi tietää kaikkea olennaista, Tapaninen huomauttaa.
”Terrorisminvastaiseen sotaan esimerkiksi liittyy varmasti paljon sellaista, mikä kerrotaan vasta jälkikäteen. Jos Bush esimerkiksi onnistuikin kitkemään al-Qaidan, niin sitten ei enää muisteta muuta kuin se.”
Tapaninen muistuttaa, että presidentin vihaaminen voi Yhdysvalloissa saavuttaa melkoiset mittasuhteet. Hän kertoo esimerkin vaihto-oppilasvuodeltaan 1980-luvun alusta. Naapurissa asui silloin Richard Nixonin hallintoon kuulunut taloudellinen neuvonantaja perheineen.
”Heitä ei palveltu kaupassa, heitä ei ikään kuin ollut olemassa. Lasten kanssa kyllä leikittiin, mutta vanhempien kanssa ei kukaan suostunut olemaan missään tekemisissä. Hallinto oli niin vihattu.”
Tapaninen on vieraillut Bushin kaudella useita kertoja itärannikolla ja huomannut, että ainakin hänen amerikkalaiskollegojensa keskuudessa Bushin hallinto on lähes yhtä vihattu kuin Nixonin hallinto aikoinaan oli.
Käännekohta oli Abu Ghraibin kidutusskandaali. Samoihin aikoihin kävi ilmi kähmintäsopimuksia, joita oli tehty Irakin jälleenrakentamisesta.
Bushin hallinnosta alettiin käyttää sanaa evil.
”Se ei liittynyt pelkästään kidutuksiin, vaan siihen, mitä taloudessa tapahtui. Rikkain 0,5 promillea vei kaiken. Kollegani kutsuivat Bushin hallintoa evil administrationiksi, joka ei ollut ihmisten asialla. Kyllä minulle jäi Bushin kaudesta mieleen, että siinä pääsi irti joku sellainen, minkä ei koskaan pitäisi päästä irti”, Tapaninen sanoo.
Kuplivan kastikkeen peittämä kana otetaan uunista. Seurakseen se saa bataattiporkkanapyreen.
Keskustelijat nostelevat höyryävää ruokaa lautasilleen.
Pyree kirvoittaa kehuja Outi J. Hakolalta, joka tunnustautuu bataatin ystäväksi.
Seurue arvioi Obama-huumorin haasteita. Ne liittyvät suurelta osin ihonväriin. Hakola löytää kotoisan vertailukohdan:
”Kun Suomen presidentiksi tuli nainen, ei siitäkään ensin vitsailtu. Mutta sitten alettiin naureskella sille, että Tarja Halosella on muumimammamainen laukku, mikä tavallaan suoraan liittyy sukupuoleen. Kyllä tavat vitsailla varmasti löytyvät.”
Jaakko Tapaninen arvelee, että eurooppalaisten on helpompi heittää läppää Obamasta.
”Amerikassa rotu on niin arka asia. Täällä on kuullut sellaisia ihan hyväntahtoisia vitsejä kuin `Lähdetään kaakaolle juhlimaan tätä voittoa`. Sellaista ei voisi koskaan sanoa Yhdysvalloissa.”
Hakola muistuttaa Italian presidentin Silvio Berlusconin Obama-luonnehdinnasta: ”Nuori, hyvännäköinen ja ruskettunut.”
”Se taisi mennä täälläkin kaikkien mielestä jo yli.”
”Jos Obamasta ei irtoa mitään, huomio voisi ehkä kiinnittyä Kiinaan tai Venäjään”, Aapo Jumppanen ehdottaa.
Keskustelu siirtyy siihen, onko Yhdysvaltain presidentti enää maailman valtias. Maailman moninapaistumisesta on puhuttu paljon, mutta silti esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin vaaleja seurattiin kiihkeästi ympäri maailman.
”Pari viikkoa niitä ennen oli vaalit Kanadassa. Muistaako kukaan kuulleensa niistä mitään?” Hakola kysyy.
”Ehkä Yhdysvallat on menettänyt taloudellista painoarvoaan, mutta kulttuurinen valta on tallella”, Berndtson arvioi.
”Koko maailma on nyt laittanut toivonsa Obamaan. Sen sijaan emme odota, että EU tai Kiina pelastaisi maailman”, Tapaninen sanoo.
Aapo Jumppanen joutuu poistumaan Seinäjoen-junaan. Se on harmi, sillä juuri nyt tarjoillaan George W. Bushin yllätyssyntymäpäiväkakku. Nimi tulee siitä, että Bush nuorempi kysyy vanhemmiltaan joka vuosi, aikovatko he järjestää hänelle yllätyssyntymäpäiväjuhlat.
Toisenlaisia juhlia vietetään tammikuun 20. päivä, joka on Bushin viimeinen päivä presidenttinä.
Facebookissa tapahtumaa on ilmoittautunut juhlimaan yli puoli miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Mutta mitä oikein juhlimme, kun juhlimme Bushin kauden loppua?
”Ehkä toivoa siitä, että asiat muuttuvat”, Hakola arvioi.
Erkki Berndtsonin mukaan jätämme samalla jäähyväisiä pelolle.
”Etenkin Bushin loppukaudella levisi vainoharhaisuuden mentaliteetti. Vihollisia nähtiin kaikkialla. Ehkä amerikkalaiset nyt ajattelevat tämän muuttuvan.”
Ketkä?
Erkki Berndtson, VTL, Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen lehtori.
Outi J. Hakola, FM, tutkija Helsingin yliopiston Renvall-instituutista.
Aapo Jumppanen, FM, YTM, tutkija. Valmistelee väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon.
Jaakko Tapaninen, konsultti ja toimittaja. Harrastuksena Yhdysvallat ja erityisesti amerikkalainen journalismi.
Reseptit
Nahistettu pinaattisalaatti
7 dl tuoreita pestyjä kuivia pinaatinlehtiä
1 dl pekonikuutioita
3 rkl oliiviöljyä
1 dl sipulikuutioita
1 dl viipaloituja sieniä
½ dl konjakkia
1 rkl dijon-tyyppistä sinappia
2 rkl ranskankermaa
puolikkaan sitruunan liemi
Laita pinaatti suureen kulhoon. Ruskista pekoni paistinpannulla keskilämmöllä. Ota pekoni pannusta reikäkauhalla. Kaada pekonirasva pois.
Lämmitä oliiviöljy samassa pannussa. Kypsennä siinä sipuli ja sienet. Poista liedeltä ja kaada konjakki sekaan. Sytytä konjakki tuleen. Kun liekit sammuvat, lisää sinappi, sitruunamehu ja ranskankerma. Sekoita hyvin. Kaada kuuma kastike pinaatin päälle. Peitä alumiinifoliolla noin neljäksi minuutiksi, jotta pinaatti nahistuu. Lisää pekoni. Sekoita varovasti. Tarjoile heti.
George Bush vanhemman lempisalaatti.
Paulan sitruunakana
4 luutonta, nahatonta broilerinrintaa leikattuna neljään viipaleeseen
suolaa ja pippuria
1 dl vehnäjauhoja
70 g suolatonta voita
1 ½ rkl kuivaa vermuttia
1 ½ rkl sitruunamehua
5 dl kuohukermaa
¼ tl raastettua sitruunankuorta
parmesan-raastetta
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Mausta kana suolalla ja pippurilla. Peitä kevyesti vehnäjauholla.
Sulata voi suuressa pannussa keskilämmöllä. Ruskista kanapalat molemmilta puolilta. Aseta ne uunivuokaan.
Jätä paistinpannuun ruokalusikallinen voita. Laita levy uudelleen päälle. Lisää vermutti ja sitruunamehu. Kiehauta. Sekoita joukkoon kerma, sitruunankuori, suolaa ja pippuria. Keitä kunnes kastike alkaa saota. Kaada tasaiseksi kerrokseksi kanan päälle. Ripottele pinnalle parmesania. Paista noin puoli tuntia uunissa.
Laura Bush pyysi tämän reseptin omaan kokoelmaansa George Bush vanhemman yksityiskokilta Ariel De Guzmanilta.
Bataattiporkkanapyree
2 suurta bataattia
450 g porkkanaa suurina paloina
2 rkl voita
½ dl ruokakermaa
¼ tl suolaa
ripaus pippuria
¼ tl curryjauhetta
2 suurta, hyvin vatkattua kananmunaa
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele pyöreä tai rengasvuoka.
Töki haarukalla reikiä bataatteihin. Kypsennä uunissa tunnin ajan. Jäähdytä ja kuori.
Laita porkkanat kattilaan ja lisää vettä niin, että porkkanat peittyvät. Keitä noin 8 minuutin ajan, kunnes porkkanat ovat hieman pehmenneitä.
Soseuta bataatit ja porkkanat yhdessä voin ja kerman kanssa. Lisää suola, pippuri ja curryjauhe.
Soseuta hyvin. Lisää munat.
Täytä vuoka seoksella. Voit paistaa sen heti tai laittaa jääkaappiin odottamaan.
Paista 160-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Kun seosta ei tartu 2,5 senttimetrin syvyyteen upotettuun veitseen, pyree on valmista. Jäähdytä ja kumoa tarjoilulautaselle. Tarjoa kanan kanssa.
Dubyan yllätyssyntymäpäiväkakku
100 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 ¼ dl kermaa tai maitoa
Voitele ja korppujauhota puolen litran vetoinen vuoka. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksitellen koko ajan vatkaten.
Sekoita kuivat aineet. Lisää ne taikinaan yhdessä kerman tai maidon kanssa. Kaada taikina vuokaan.
Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneelle ritilälle, peitä liinalla ja anna jäähtyä.
Halkaise kakku ja täytä se hedelmillä, esimerkiksi kiivillä, verkkomelonilla, hunajamelonilla, mansikoilla, ananaksella, papaijalla tai banaanilla.
Kuorruta pehmeällä vaniljakastikkeella (ohje alla) ja koristele koristegeelillä.
Pehmeä vaniljakastike
3 munankeltuaista
½ dl sokeria
2 ½ dl täysmaitoa
vajaa 1 tl vaniljauutetta
Vatkaa keltuaiset kevyesti suuressa kulhossa. Lisää sokeri ja suola. Vatkaa kunnes seos on tasainen.
Kiehauta maito pienessä kattilassa. Kaada kuuma maito kananmunien joukkoon voimakkaasti vispaten.
Sekoita vesihauteessa, kunnes seos sakenee.
Poista levyltä, lisää vaniljauute. Jäähdytä.
Koska alkuperäinen kakkupohja ylitti jutun kirjoittajan taidot, se korvattiin tavallisella suklaakakkupohjalla. Pohjan ohje on kirjasta Ruutukokki (WSOY 2002). Kuorrutus ja täyte ovat Guzmanin kirjasta.
Lähde: Ariel De Guzman, The Bush Family Cookbook (Scribner 2005)
Ninni lehtniemi
Kuvat Lasse Lecklin
